Sokeri syynissä ja vinkit kuinka vähentää sokerin käyttöä

Olen lähiaikoina himoinnut paljon makeisia. Päätin tutkia sokerin haittavaikutuksia, sillä se on itselleni toimiva keino pysyä erossa karkista. Olen ollut herkkulakossa lähes 2 vuotta, kunnes söin viime jouluna orgastisen hyvän jäätelöannoksen ja hups, minun teki mieli makeisia sen jälkeen aivan KAMALASTI! Olin itselleni lempeä ja söin karkkiakin, mutta yhtäkkiä tajusin, että olen menossa takaisin vanhoihin kuvioihin ja himoitsin karkkia joka päivä. Päätin laittaa stopin sille ja lopettaa taas herkut kokonaan. En häpeä myöntää, että minä olen sokeriaddikti! 

Huom. postauksen kuvia saa katsoa, mutta ei koskea 🙂

Muffinssit

Sokeri on kuin huumetta

Sokerin kulutus pienissä määrissä ei ole haitallista, vaan puhun nyt liikakäytöstä.

Liika sokeri ei ole pelkkiä tyhjiä kaloreita, vaan se on kehollemme myrkkyä,

toteaa nefrologisti Richard Johnson ja endokrinologi Robert Lustig uusimmassa The National Geographic Science -lehdessä. Tänäpäivänä keskiverto amerikkalainen kuluttaa 22 lusikallista sokeria päivässä…luku vaikuttaa aika hurjalta. Maaseudun tulevaisuus artikkelissa kerrotaan, että suomalaisten karkinsyönti on arkipäiväistynyt.

Suomalaisten sokerin kokonaiskulutus on EU-maista vähäisintä, mutta makeisia napsitaan 14 kiloa vuodessa per henki, eikä määrässä ole tapahtunut suurempia muutoksia kymmeneen vuoteen.

Sokeri on addiktoivaaMinulle karkki on minulle kuin huumetta. En pysty syömään makeisia vain vähän, sillä pieni määrä aktivoi minussa hurjan reaktion, jonka jälkeen tuntuu, että makeishimo on päällä kokoajan. Moni kaverini on kertonut, että heille käy samoin ja moni toivoo, että söisi vähemmän karkkia.

The National Geographic Science -lehden artikkeli vahvistaa epäilykseni, sillä sokeri aktivoi aivoissamme saman mielihyväkeskuksen kuin esim. heroiini ja kokaiini. Siinä mielessä voimme sanoa, että sokeri käyttäytyy samoin tavoin kuin addiktoivat huumeet. Mutta, miksi me himoitsemme sokeria?

Apina

Auttoiko sokerihimo esi-isiämme selviytymään?

Sokerihimolle on esitetty kiinnostava selitys apinoiden evoluutiosta. The National Geographic Science -lehti selittää, että sokerihimo esiintyy apinoissa geenimutaationa, joka oli heille ennen vanhaan elintärkeä. Apinat, joilla oli tämä mutaatio, pysyivät elossa. Sokerihimo sai apinat rohmuamaan mm. suuria määriä marjoja kesäisin, joka muuttui hyvin tärkeäksi rasvaksi heidän kehossaan. Tämä rasva piti heidät elossa talvisin, kun ruoan saanti väheni merkittävästi.

Valitettavasti nykypäivän ihminen ei tarvitse kaikkea ylimääräistä rasvaa, jota kertyy liiallisesta sokerin kulutuksesta…ja se sairastuttaa meitä. 

Karkkikauppa

7 vinkkiä, kuinka välttää liikaa sokeria

Miten sitten välttää liiallista sokerin kulutusta, jos makeishimo jyllää päällä?

1. Tyhjennä kaapit makeisista

Älä edes osta makeisia tai karkkia kotiisi lojumaan, sillä silloin niitä on vaikeampi vastustaa. Vältä myös kaupassa karkkihyllyt.

2. Syö enemmän ”oikeaa ruokaa”

Jos olet kylläinen oikeasta ruoasta ja verensokerisi pysyy tasaisena, sinun tekee vähemmän mieli makeisia.

3. LUE AINA RUOKAKAUPASSA TUOTTEEN AINESOSAT

Kun aloitin pari vuotta sitten karkkilakkoni, aloin tutkimaan tarkemmin, mitä kaikkea ostamani ruoat sisälsivät. Yllättävän moni tuote sisältää lisättyä sokeria ja kannattaakin lukea aina ruokakaupassa, mitä ainesosia ne sisältävät. Mm. useat maustetut kermat ja tomaattimurskat sekä erilaiset mausteseokset sisältävät lisättyä sokeria, joka oli itselleni pieni yllätys. Jos syöt paljon piilosokeria, sokerin kulutus pitkin päivää lisääntyy tietämättäsi.

Kakkupala

4. Juo enemmän vettä

Lisää veden juontia, sillä se auttaa tasapainottamaan verensokeria ja parantaa aineenvaihduntaa.

5. Suunnittele päivän ruoka-annokset ja muista välipalat

Kannatan ehdottomasti päivän (tai jopa viikon) ruoka-annoksien suunnittelua etukäteen! Minulla on aina vähintään edellisenä päivänä tiedossa, mitä syön seuraavana päivänä, eikä jääkaappini ole koskaan tyhjä. Minulla on aina ”hätäruokaa” jääkaapissani. Jos olet pitkään ilman ruokaa ja jätät väliin aterioita, ruokahalusi kasvaa eksponentiaalisesti ja tällöin helposti tekee mieli mättää ihan mitä vain sattuu eteesi. Ruoat, joissa on paljon kuituja (kuten vihannekset ja täysjyvätuotteet) vähentävät sokerihimoa.

Kannattaa myös pitää terveellisiä välipaloja mukana laukussa, kuten pähkinöitä tai hedelmiä. Hedelmissä on tottakai myös sokeria, mutta itse en koe niiden tuovan isoja heilahteluja verensokerissani. (Tässä muutama välipalavinkki)

6. Mausta ruoka hyvin ja testaa uusia ruokia

Kannattaa testata uusia tapoja maustaa ruoka esim. yrteillä. Aamupuuron sekaan sopii hyvin kaneli. Myös bataatti ja punajuuri on hyviä makeita juureksia, joita voi lisätä ruokavalioon. Muista tarkistaa mm. mausteseoksien ainesosat, sillä ne sisältää usein lisättyä sokeria.

7. Päivä kerrallaan

Tee päätös päivä kerrallaan, että vähennät sokerin käyttöä. Tee päätös uudelleen joka aamu. Pysyt helpommin tavoitteessa, kun et tähtää esim. kuukautta eteenpäin (joka voi tuntua todella pitkältä ajalta!)

(Vinkit käännetty muunnellen tästä artikkelista.)

Onko sinulla lisätä jotain hyviä vinkkejä? Ilmianna ne kommenteissa ❤️

 

Sokerittomalla rakkaudella,

Martina

Lisää postauksia sokerilakosta.

Slow is beautiful Instagramissa ja Facebookissa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *