Toimiva motto päätöksiin: ota yksi päivä kerrallaan

Teitkö sinä uudenvuoden päätöksen? Olen huomannut, että helpoin tapa tehdä päätöksiä ja (oikeasti) pitäytyä niissä on ottaa yksi päivä kerrallaan eikä keskittyä liikaa lopputavoitteeseen. Olen aloittanut taas urheilemaan enemmän, jotta saisin paremman lihaskunnon, mutta huomaan, että lannistun päätökseni kanssa, kun en saa haluttua tulosta HETINYT tai jos minulle tulee takapakkia! Minulle on kehittynyt lähiaikoina toimiva motto: ota yksi päivä kerrallaan – älä keskity liikaa tulevaisuuteen tai toivottuihin tuloksiin.

Ketju

Toimiva motto päätöksiin

Katsoin ennen liikaa tulevaisuuteen ja haluttuun lopputulokseen päätöksien kanssa. Esimerkiksi tavoitteeni paremmasta lihaskunnosta vaatii merkittävän monta päivää treeniä, ennen kuin realistisesti olen halutussa lopputavoitteessa. Tulokset eivät näy parin treenin jälkeen ja petyin siihen, että en näe tuloksia heti.

Motto päätöksiinMinua helpottaa ajatus, ”yksi treeni kerrallaan”, ilman että asetan järkyttäviä suorituspaineita itselleni monien kuukausien päähän. Minulle on ehdottoman tärkeää, etten painosta itseäni liikaa, sillä sidekudossairauden takia urheilu on minulle haastavaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Saatan kohdata takapakkia todella usein ja kohdata kovempia kipuja urheilusuoritusten jälkeen. Tämä lannisti minua ennen merkittävästi ja ajattelin:

Mitä järkeä minun on urheilla lainkaan, jos kehoni ei kestä sitä?

Negatiivinen ajattelutapani esti minun edistymistä.

Kanuuna "proud"

Ole ylpeä pienistäkin saavutuksista!

Yksi päivä kerrallaan

Minulla on elämässäni monia päätöksiä, joita teen joka päivä uudelleen – päivä kerrallaan. Yksi näistä on urheile enemmän, muita päätöksiä on mm. vältä sokerin syömistä ja kohtaa korkeanpaikankammosi.

Eikö olekin helpompi esim. olla syömättä karkkia yksi päivä, kuin esim. yksi kuukausi? Teet vain yhden päivän tavoitteen joka päivä uudelleen.

Jännitän lentämistä jonkin verran ja siedätän itseäni aktiivisesti menemällä korkeisiin paikkoihin. Tähtään siihen, että uskallan lähteä poikaystäväni ohjaamalle lennolle pikkukoneella (ajatus hirvittää minua aika kovasti, sillä pikkukoneessa pienikin turbulenssi voi heitellä konetta aika paljon…).

Montjuic BarcelonaNäissä kuvissa olemme Barcelonassa Montjuic-vuorella ja menin myös gondolihissiin. Nämä hissit ovat pelottaneet minua joskus toooodella paljon. Tämä vuori ei kyllä ollut kovin korkealla, eikä hissikään ollut pelottava…vaikka kädet olivat kyllä ihan lätimärät hiestä 🙂 Gondolihissi Langkawilla oli paljon jännempi kokemus.

Montjuic Barcelona

Aseta päivittäisiä tavoitteita!

Mielestäni päätöksissä pitäytyy helpommin, kun asettaa itselleen realistisia tavoitteita eikä tähtää kuuhun.

Uudenvuodenlupaukset ovat helposti vain tammikuun lupauksia, sillä päätökset ovat liian suuria tai radikaaleja.

Jos haluat vaikkapa vähentää sokerin syöntiä tai vähentää alkoholin juontia, kannattaa ottaa nämä päätökset mukaan elämään pikkuhiljaa. Näin päätöksistä tulee helpommin osa elämäntyyliä, eikä vain yhden kuukauden pyrähdyksiä. Ja jos tulee takapakkia, ei kannata lannistua! Voit aina tehdä päätöksesi uudelleen seuraavana päivänä ja kaikki pienetkin muutokset ovat UPEA juttu 🙂

Montjuic BarcelonaHerkuttelin hieman joulun aikaan ja huomaan, että nyt minun tekee mieli makeisia aivan HIRVITTÄVÄSTI! Teen nyt joka päivä itselleni päivittäisiä tavoitteita, että en syö karkkia. Jos minulle iskee ihan hirveä makeanhimo, syön esim. banaanin.

Lisään myös urheilua lisää elämääni ja haluan, että siitä tulee osa elämäntyyliäni, eikä vain muutaman kuukauden spurtti. Olen lisännyt mm. kävelyä kokoajan lisää yksi päivä kerrallaan elämääni. Sen sijaan, että ottaisin bussin kävelen tuon matkan, tai hissin sijaan kävelen portaat. Pieniä muutoksia 🙂

Yksityiskohdat ovat kauniita.

Yksityiskohdat ovat kauniita ❤️

Mitä päätöksiä sinä olet tehnyt ja onko niissä helppo pitäytyä?

Rakkaudella,

Martina

Lisää mieli-aiheesta postauksia.

Slow is beautiful Instagramissa ja Facebookissa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *