Elämäni muotinäytös

Hidas elämäntyyli ei tule minulle luonnostaan. Harvalle se tulee. Olen harjoitellut sitä vuosia. Mieleni ja kehoni ovat juosseet edestakaisin tuhatta ja sataa ja joskus olin varma, että kiire oli elämäni eliksiiri. Se sai minut tuntemaan olevani elossa.

Tulee mieleen muisto, jonka haluan jakaa kanssasi.

Oletko ollut muotinäytöksessä?

 

Se on hieno kokemus. Minulla on ollut onni olla monessa näytöksessä töissä ulkomailla ja Suomessa – lavalla sekä kulisseissa. Vaikka kokemukset ovat olleet huippuja, minua jäi aina harmittamaan, miten nopeasti näytös oli ohi.

Kuukausien valmistelu ennen näytöstä kiireessä ja ihana jännitys juuri ennen kuin ensimmäinen malli lähtetään lavalle sai minut tuntemaan sähköä. Mutta aina ennen kuin ehdin edes hengähtää, taputimme kuvankauniit gasellijalkaiset tytöt pois lavalta. Mikä pettymys.

Halusin aina lisää.

Runway.jpeg

Gloria-muotinäytös, 2012 Helsinki

 

Elämäni on ollut kuin muotinäytös. Tiedätkö mitä tarkoitan?

Maisemat vilahtaneet ohi, ihmiset muuttuneet toisiin ja leningit vaihtaneet leikkausta ja väriään.

 

Vuodet vierivät eteenpäin, ihmiset ympärilläni vanhenee – kuitenkin minä olen ja pysyn.

Maailma ympärilläni muuttuu ja minä pysyn.

 

Eikö olekin hassua, että haluamme viettää nämä hetket tässä maailmassa kiireessä? Ettemme oikein näe mitä edessämme on? Luulisi, että haluaisimme maistaa kaikki maut, haistaa kaikki hajut ja nähdä kaikki, mitä maailmalla on tarjottavana?

Miksi emme voi vaan nauttia tästä hetkestä?

Mitä mieltä sinä olet?

 

Rakkaudella, Martina

 

-in english-

My life as a fashion show

 

Slow lifestyle doesn’t come naturally to me. It rarely does to anyone. I’ve been practising it for years. In the past my mind and my body have been racing on a hundred miles per hour and I thought that being busy was my life’s elixir. Being busy made me feel alive.

A memory comes into mind that I wish to share with you.

Have you been to a fashion show?

 

It’s a great experience. I’ve had the privilege to work in many fashion shows abroad and in Finland – on the runway and behind the scenes. One thing that bothered me though was how fast the show was always over.

The month’s preparation before the show in a rush and the giddy feeling in my stomach before the first model was sent to the runway made me feel electric. But before I could even catch my breath the show was over as we clapped the stunning gazelle legged models back from the stage. I felt disappointed. I wanted more.

 

In a way my life’s been a fashion show. You know what I mean?

I’ve passed so many sceneries, people in my life have changed into someone new and my dresses have changed their fit and colour.

As the years pass on, people around me get older – but I am the constant.

The world around me is changing but I am still here.

Isn’t it funny that we wish to spend these moments on this earth by being busy? That we don’t really see what’s in front of us? I would think that we’d want to experience everything the world has to offer to us. Taste all the tastes, smell all the smells and see everything there is to see.

Why can’t we relax into this moment right now?

What do you think?

 

Love, Martina

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *