Bilehileestä terveysblogi intoilijaksi

Jotkut ihmiset menneisyydestäni ei varmasti tunnistaisi minua tänäpäivänä. Olen muuttunut valovuosia siitä ihmisestä, kuka olin nuorempana. Muutos on aina mahdollista ja vaikka se voi olla pirullisen vaikeaa (ainakin aluksi), koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa omaa elämäänsä ja elää terveellisempää ja onnellisempaa elämää! Voin kokemuksesta kertoa, että terveelliset elämäntavat todellakin kannattaa, siksi minun terveysblogi on syntynytkin! 🙂

Minä ja kukat

Kun juhlat loppuivat…

Huh, tätä postausta onkin vaikea kirjoittaa. Aloin pläräämään läpi tänä aamuna vanhoja kuvia tietokoneeni uumenista ja hetken katsellessani kuvia minulle tuli todella paha mieli ja fyysisesti huono olo. Elämäni on muuttunut niin radikaalisti näistä ajoista ja näen nyt kuvissa vain sen, miten hämmentynyt nuori nainen olin noihin aikoihin, enkä tiennyt mitä halusin elämältäni.

Terveysblogi

Impulsiivinen luonteeni vei minua jännittävien ihmisten pariin ja hain seikkailuja toisen perään. Olin bileissä ekana ja vikana. Jossain vaiheessa elämäntyyli, jossa juodaan alkoholia, poltetaan tupakkaa ja juostaan bileistä toiseen, menettää hohtonsa. ”Kuka näytti parhaimmalta bileissä?” ja ”minkä merkkiset vaatteet minulla oli päällä?”. Olihan minulla hauskaa ja tapasin mahtavia uusia ihmisiä kokoajan, mutta kaiken tuon kimalluksen ja hohteen keskellä, osa minusta oli hyvin onneton. Pidin siitä jännitävästä tunteesta, että olin usein huomion keskipiste  – ja toisaalta vihasin sitä, sillä minusta oli vain hauskaa pukeutua näyttävästi.

Halusin pitää ihmiset aina hieman loitolla minusta, jonka vuoksi minua pidettiin kylmänä tai ylimielisenä ihmisenä.

Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi halunnut näyttää muille, kuka oikeasti olin, vaan minulla ei itselläni ollut hajuakaan kuka olin!

Muutos vaatii töitä

Jossain vaiheessa muotiala ja ihmiset, joiden seurassa pyörin kävi minulle liian rankaksi. Olen pohjimmiltani todella herkkä ja tunteellinen ihminen ja olin laiminlyönyt tätä ihmistä vuosia. Romahdin henkisesti ja ymmärsin, että tarvitsen suuren muutoksen elämääni. Yksi päivä päätin, että alan tekemään parempia valintoja oman hyvinvointini puolesta. Terapian avulla aloin kokoamaan itseäni pala palata uudelleen kasaan ja en valehtele, ensimmäiset vuodet olivat todella rankkoja. Olin hyvin raaka ja lähes vereslihalla, kun kysyin itseltäni ”mitä minä haluan elämältä” ja ”mitkä asiat ovat minulle tärkeitä” ja ”mikä minut tekee onnelliseksi?”.

Korkokengät vaihtui lenkkareihin. Valkoviini kuplaveteen ja tupakka porkkanaan.

Meditointi ja tietoisempi elämä tuntui minulle kuin paluulta kotiin.

Erityisherkkä puoleni sai paljon tarvitsemaansa rakkautta ja huolenpitoa ja pikkuhiljaa elämäni alkoi tuntumaan hyvältä. Tiedätkö sen tunteen, kuin joku vaate istuu täydellisesti? Kuin löytäisit todella hyvin istuvat farkut tai mekon? Elämäni istui taas minulle 🙂

Minä ja kukatTerveysblogi joka inspiroi (toivottavasti!)

Halusin kertoa sinulle menneisyydestäni, jotta ehkä ymmärrät paremmin, miksi kirjoitan blogiani. Haluan inspiroida muita ihmisiä tekemään muutoksia heidän elämässään ja puhumaan vaikeista asioista ääneen! Minun terveysblogi on minulle kuin elämäni missio. Olen elävä todiste siitä, miten elämänsä suuntaa voi muuttaa täysin ja löytää oman polun uudelleen. Vaikka elämässä aina tulee olemaan ylä- ja alamäkiä, olen pohjimmiltani joka päivä todella onnellinen. Suurin osa onnellisuudestani kumpuaa siitä, että olen ymmärtänyt, että ”hidas on kaunista”.

Kiitos sinulle paljon ajastasi. Olet minulle hyvin tärkeä ihminen ❤️ Kiitos kuvista Susanne Sairo.

Rakkaudella,

Martina allekirjoitus

Tykkää Slow is beautiful blogista Instagramissa ja Facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    jassu sanoo

    Eksyin vahingossa blogiisi. Hyvä teksti,joka osui ja upposi. Itse näin kolmeekymppiä lähestyessä koin tuon ”romahtamisen” hetki sitten, ahdistaa ja pelottaakin, mutta olo on parempi kuin vuosiin. Pikkuhiljaa, pala palalta ja taustlta löytyy tukeva partneri sekä ystäviä ja perhe. Itse olen juuri puolen vuoden reissussa, ehkä senkin takia tuntuu ekstra rankalta, mutta olen varma että tästä seuraa vain hyvää. 🙂

    • 1.1

      martina sanoo

      Kiitos Jassu niin paljon kommentistasi, et tiedäkään, miten liikuttunut olen juuri nyt ❤️ Minua vähän jännitti kertoa kaikesta kokemastani blogissani, mutta se että sinä luit tekstini ja sait lisää varmuutta omalle polullesi teki minusta juuri maailman onnellisimman ihmisen 🙂 Olen niin iloinen, että olet matkalla ja olen NIIN varma, että olet oikealla polulla ❤️ Edessäsi tulee olemaan niin paljon iloa ja näet vielä, miten paljon vahvempi ihminen olet tulevaisuudessa tuon ”romahduksen” takia. Olet todella rohkea nainen, muista se! 🙂

  2. 2

    sanoo

    Hieno kirjoitus ❤

    Täällä entinen ”bilehile”, jonka elämän lapset muuttivat. Kolmenkympin kriisi on runnellut minua viimeiset pari vuotta. Olen joutunut käsittelemään vaikeita asioita ja jopa osa ihmissuhteista on päättynyt, koska olen eri ihminen kuin 10 vuotta sitten.

    Minäkin olen herkkä ja edelleen etsin itseäni. Pikkuhiljaa hyvä tulee. 😊

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    http://polyapinnoilla.blogspot.fi

    • 2.1

      martina sanoo

      Kiitos paljon Henna kommentista ❤️ Olenkin lukenut aikaisemmin blogiasi! Ehdottomasti, hiljaa hyvää tulee 🙂

      Ihanaa viikkoa sinulle myös, kiitos 🙂

  3. 3

    annie sanoo

    Voin itse samaistua tekstiisi täysin. Erosin vuosi sitten avoliitosta jolloin jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni todella miettimään, mitä haluan elämältäni. Ennen en tuntenut itseäni tai tiennyt, millaiseksi ihminen haluan kasvaa. Olen parikymppinen opiskelija, jolle jokaviikkoiset opiskelijabileet ja niitä seuranneet krapulapäivät tapasivat olla itsestäänselvyys. Herkkänä ja hiukan ujona nuorena naisena yritin mukautua sosiaalisiin normeihin, joihin kuuluvat jatkuva bileissä käynti ja juominen. Eron jälkeen ymmärsin, kuinka olin vuosien mittaan kadottanut itseni ja keskittynyt liikaa siihen, millaisena muut minut näkivät. Terveellisestä, kasvispainotteisesta ja monipuolisesta ruokavaliosta sekä säännöllisestä liikunnasta sekä varsinkin joogasta tuli hyvinvointini kulmakiviä ja niiden avulla voinkin tänä päivänä sanoa olevani onnellisempi ja itsevarmempi kuin koskaan! Itsestään fyysisesti huolehtimisella on ihmeellinen vaikutus myös henkiseen oloon. Nykyään keskityn olemaan itseäni kohtaan lempeä sekä kasvamaan parhaaksi versioksi itsestäni. Samaistun kokemuksiisi monellakin eri tasolla joten kiitos postauksestasi 🙂

    • 3.1

      martina sanoo

      Kiitos paljon kommentistasi Anni 🙂 Olen niin iloinen kokemastasi muutoksesta! Itsestään fyysisesti huolehtimisella on niin suuri vaikutus, olet niin oikeassa. Mitä enemmän tutustun aiheeseen, sitä enemmän myös olen varma miten paljon ruokavalio ja terveelliset elämäntavat voi auttaa ihmistä voimaan niin paljon paremmin henkisesti ❤️ Noh itsekin kokemuksen kautta olen sen huomannut 🙂
      Ihanaa viikonloppua!

    • 4.1

      martina sanoo

      Kiitos paljon Anna-Kaisa tsempistä 🙂 Blogisi onkin minulle entuudestaan tuttu ❤️

      Ihanaa viikonloppua!

  4. 5

    sanoo

    Todella hyvä kirjoitus! 💗 Minä vasta löysin blogisi pari päivää sitten, mutta se resonoi vahvasti. Meillä on paljon yhteistä monella elämän osa-alueella: hyvinvointi, matkailu, kirjoittaminen, Espanjassa asuminen… Alan ehdottomasti seurata sun blogia. Ihanaa, että jaoit palan menneisyyttäsi tässä kirjoituksessa. Moni voi varmasti samaistua tarinaasi ja saada siitä voimaa. Sinulla on ihana kirjoitustyyli.

    • 5.1

      martina sanoo

      Kiitos Sonja niin paljon sanoistasi ❤️ Missä päin Espanjaa sinä asut? 🙂 Oih sun blogissa onkin upea banneri! Pitääkin tutustua sun blogiin ajan kanssa 🙂

      Ihanaa viikonloppua!

      • 5.1.1

        sanoo

        Asun tällä hetkellä Costa del Solilla, jossa minulla on hyvinvointialan yritys. Teen asiakkaille mm. rentouttavia shiatsuhoitoja ja aromahierontaa. Olen myös vetänyt meditaatioita. Kesät asun Suomessa. Keväisin ja syksyisin olen yleensä reissannut, viimeksi Kalifornian suunnalla syksyllä viisi viikkoa. 🙂 Aloitin uuden blogini vasta syksyllä, mutta pikkuhiljaa sinne alkaa kertyä kirjoituksia. Sunkin blogiin pitää tutustua ajan kanssa. 🙂

        • 5.1.1.1

          martina sanoo

          Kuulostaa kiinnostavalta 🙂 Minullekin kelpaisi ihana hoito ja hieronta juuri nyt ❤️

          • 5.1.1.1.1

            martina sanoo

            Tervehdys Jaana, kiitos kommentistasi 🙂 Upeaa jos olet ymmärtänyt lisää herkkyydestäsi ❤️ Harmi, jos se aiheuttaa kismaa parisuhteessa, mutta näin se välillä kyllä menee..Kannattaa yrittää puhua omista tunteistaan ääneen, kun sinulla on hyvin herkkä olo. Itseäni tämä tuntuu auttavan kovasti.
            ❤️ Martina

  5. 6

    Ansku sanoo

    Moi,

    Törmäsin blogiisi facen kautta. aihe kiinnosti sen verran, että päätin vierailla blogissasi. 🙂

    Niin parikymppisenä vielä elääkin hauskanpitoa ja juhlimista varten ja se voi toki jatkua vielä pitkään sen jälkeenkin. Minun mielestä luonnollista, että havahduit, mitä oikeasti haluat elämältä ja se kuuluu kasvuun. Se on myös hienoa, sillä osa meistä havahtuu siihen aivan liian myöhään. Itse olen 38-vuotias ja bileet, hauskanpito ja miesten perässä juokseminen ovat jääneet pikku hiljaa. Toki välillä saatan lähteä vielä ulos mutta uusien asioiden myötä yhä vähemmän haluan bilettää oikein kunnolla. Mieluummin myös uskon siihen, että kun aika on oikea, se joku Oikea tulee vastaan, joten baareihin en lähde hakeakseni seuraa ja nettideittailukin on jäänyt pitkien deittailujen jälkeen. Joskus vaan on todettava, että jokin asia ei sovi omalle kohdalle ja väkisin ei kannata mitään yrittää.

    Kaverit taas menevät vieläkin ja yhä enemmän jään seurasta pois. Yksi kaveri, joka viihtyy seurassani vaikka emme tekisi mitään sanoi, että olen rauhoittunut mutta ehkä se onkin siinä että olen löytänyt balanssin elämässäni ja menen kun siltä tuntuu tai jätän menemättä kokonaan. Nautin enemmän ystävien kanssa keskusteluista, joogasta, pitkistä kävelylenkeistä, kuntosalista ja leffoista. Minun ei myöskään tarvitse olla esillä tai olla muuta kuin oma itseni. Joku voisi kutsua minua mummoksi ja tylsäksi, koska kietoudun mieluummin peiton alle villasukat jalassa katsomaan hyvää leffaa lauantai-iltana, kun lähden baariin bilettämään mutta tämä on minulle sopiva tapa elää. 😀

    Menestystä tulevaisuudelle ja iloa ja rakkautta arkeen! 🙂

    • 6.1

      martina sanoo

      Kiitos paljon Ansku kommentistasi! 🙂 Kuulostaa hyvältä ja et todellakaan ole mummo tai tylsä, jos jäät kotiin lauantai-iltana 😀 Olen iloinen, että olet löytänyt ilon rauhallisemmasta elämästä. Minulle on käynyt samoin ja tuo lauantai-ilta sohvalla voi olla niin paljon kiinnostavampi kokemus, kun ilta baarissa! Mielestäni kun hiljentyy ja antaa itselleen aikaa ja tilaa voi löytää paljon uusia asioita..ei tarvitse kokoajan täyttää mieltään uusilla ärsykkeillä. Itse olen luovimmillani ja saan parhaita ideoita, kun olen yksikseni ja saan tilaa vain olla (tai olla tylsistynyt) ❤️ Totta kai välillä lasi viiniä tai ilta baarissa on parasta mitä tiedän, mutta ei sitä ehkä enää kutsu biletykseksi 😀😀

      Mahtavaa viikonloppua villasukat jalassa (täällä sama meininki ihan varmasti!) ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *