Paksu poninhäntä helposti

Jos tie perille on turhan pitkä, joskus kannattaa oikaista. Näin olen ajatellut tehdä paksumpien hiusten suhteen. Vaikka kuinka käytän hiusta turvottavia aineita ja syön hiuksiin vaikuttavia kauneuspillereitä, eivät hiukseni muutu hetkessä.

Siksi olen alkanut huijata poninhäntääni muoviputken avulla. Kyllä, luit oikein.

Bongasin poninhännän tuuheuttajan aikoinaan Espanjan-reissulta, mutta nykyisin niitä saa Suomestakin alle kympillä. Se ei ole kaunis, mutta se toimii.

poninhanta_tuuheaksi

Tuuheampi poninhäntä syntyy hetkessä:

  1. Kerää päällimmäisen hiukset poninhännäksi. Pujota tuuheuttajan niiden alle niin, että tasainen reuna on kohti päätä. Huomaat kyllä, miten päin se asettuu luontevasti pääsi muotoon.
  2. Kerää alahiukset mukaan poninhäntään ja asettele hiuksia hieman niin, ettei putki näy alta.
  3. Laita ympärille tukeva hiuslenkki ja varmista, että se pitää putken kiinni päänahassa.
  4. Tupeeraa hieman poninhännän yläosaa, jotta varmistat, ettei putki vilku poninhännän alta. Suurin osa näkemistäni tuuheuttajista on väriltään valkoisia, joten varsinkin tummahiuksisten kannattaa tehdä tämä vaihe huolella.
  5. Suihkauta vähän lakkaa, jotta tuupeeraus kestää paremmin.

 

Tuuheuttaja kaksinkertaistaa lopputuloksen. Kun sama lenkki meni aluksi neljä kertaa hiusteni ympäri, tuuheuttajan kanssa se riitti vain kahteen kertaan. Ennen ja jälkeen otetut kuvat todistavat tämän.

poninhanta_tuuheaksi4

Ainakin minä tykkään paksusta poninhännästä enemmän, joten tässä asiassa pieni huijaus ei haittaa!

Terveisin, Mari

 

Kommentit

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *