Näyttävätkö maailman kauneimmat naiset kauniilta läheltä nähtyinä?

Terveisiä Pariisista! Olin mukana Lancômen 80-vuotissynttäreillä.

Miljoonatähdet yhdessä. Näyttelijä-malli Alma Jodorowsky (vas.), näyttelijät Kate Winslet, Julia Roberts, Isabella Rossellini, Penelope Cruz, Lupita Nyong'o, Lily Collins ja huippumalli Daria Werbowy.

Miljoonatähdet yhdessä. Näyttelijä-malli Alma Jodorowsky (vas.), näyttelijät Kate Winslet, Julia Roberts, Isabella Rossellini, Penelope Cruz, Lupita Nyong’o, Lily Collins ja huippumalli Daria Werbowy.

Paikalla oli muutamakin muukin. Nimittäin Lancômen kauneuskasvot eli kauneuslähettiläät. Nämä naiset ovat huippumalleja ja maailman TUNNETUIMPIA/KAUNEIMPIA/RIKKAIMPIA naisnäyttelijöitä.

Kaikki saatiin paikalle samaan aikaan siksikin, että Pariisissa oli käynnissä muotiviikot.

Pääsin lähietäisyydelle. MALTA LUKEA ETEENPÄIN, sillä kerron, näyttivätkö he läheltä yhtä hyviltä kuin kaukaa.

Usein julkkisten kohdalla saa hämmästyä siitä, kuinka pieniä, ylisuuria tai näivettyineitä he ovat mielikuvaan verrattuna.

Juhlan ohjelma oli yksinkertaisesti tämä: jonotettiin sisään ja otettiin shampanjaa. Napsittiin leivoksia. DJ soitti lavalla konemusiikkia.

Lancômen juhlien kakku.

Juhlakakku taisi olla pääosin styroksia, mutta pikku leivokset ja huulitikkarit aitoja.

Näyttelijä Lily Collins Pariisissa.

Lily Collins oli juhlan nuorimpia kaunottaria. Hän ikään kuin korvasi Emma Watsonin, joka on meikkimerkin tunnetumpi kasvo.

Hiukan värivalojen välkehdintää, ja lavalle ilmestyi italialainen Isabella Rossellini. Hän on huippusuositun Trésor-tuoksun entinen keulakuva. Rossellini muistetaan myös David Lynchin oudosta Blue Velvet –leffasta.

Rossellini, 63, oli yllätys, sillä hänellä ei ole enää rahakasta sopimusta Lancômen kanssa. Monen muun paikalla oloa siivitti sopimus.

Isabella Rossellini.

Isabella Rossellinilla oli maskuliinin asu. Mainio valinta!

Rossellini piti viehättävän minipuheen pehmeällä ja ystävällisellä äänellä. Jännitin, mahtaako hän puhjeta itkuun onnesta.

Pian alkoi kaunotarten pikamarssi lavalle. Huippumalli ja huippupitkä Daria Werbowy  lipui paikalle. Hän seurasivat lyhykäisemmät malli-näyttelijä-laulajat Alma Jodorowsky ja Lily Collins.

Kate Winslet oli lyhyessä puvussa ja ponnarissa sievä, mutta näyttää tässä kuvassa kovalta.

Kate Winsletin hiukset olisi pitänyt olla auki.

Kate Winsletin hiukset olisi pitänyt olla auki.

Penélope Cruz oli ylväs ja tyrmäävä. Oscar-tähti hänkin. Luultavasti hänellä oli korokepohjakengät, jottei jäisi muiden huipputyyppien varjoon.

Penelope Cruz oli ylväs ja turvamiesten ympäröimä.

Penélope Cruz oli ylväs ja turvamiesten ympäröimä.

Tunnetuin Lancômen kasvoista tuli lavalle viimeisenä.

Oscar-näyttelijä Julia Roberts käveli kulisseista valtava hymynsä huulillaan ja sai suurimmat aplodit.
Minusta tuntui, että Julia oli hiukan kiusaantunut tai nöyrä suosiostaan. Kun kanssakaunottaret jäivät vaisummalle vastaanotolle.

Julia Roberts Pariisissa.

Julia Roberts ja miehekäs pitkä pikkutakki. Shortsit hädin tuskin näkyvät helman alta.

Julia tuntui katselevan enemmän lavalla olevia muita malleja ja näyttelijöitä kuin yleisöä. Hän vaikutti ujolta.

Muutaman minuutin lavashow’n jälkeen kaunottaret marssitettiin juhlaväen tasolle. Heille oli varattu kevyesti aidattu aitio permannolla, hämärän valaistuksen suojissa.

Tähdet kuvattiin ennen kuin juhlakansa pääsi sisälle.

Tähdet kuvattiin ennen kuin juhlakansa pääsi sisälle. @kateambly_winslet

Kate Winslet on läheltäkin nähtynä hyvin kaunis. Hän on terveen ja elinvoimaisen näköinen nainen. Myös hoikempi kuin kuvissa. Kate Winslet hymyili ja liikkui vilkkaasti. Hän otti eniten kontaktia yleisöön ja toisiin vieraisiin.

Miksiköhän juuri hänet oli stailattu kovis-lookiin?

Veikkaan, että hänen ponnarinsa sisässä oli paksuutta tuova muoviputki. Kate olisi ollut huomiota herättävämpi hiukset auki.

Seurueessa ollut mies hiveli Katen selkää. Käsi lipsahti myös pepun alle. Oliko asialla kumppani Ned Rocknroll?

Kate Winslet jutteli innokkaasti Isabella Rossellinin ja tämän puolialastoman tyttären Elettra Rossellini Wiedemannin kanssa.

Isabellan tytär Elettra näytti alastomalta. Hänen kalpeutensa on muotia Ranskassa. Vierellä tarjoilija.

Isabellan tytär Elettra näytti alastomalta, kun puku valui alaspäin. Hänen kalpeutensa on muotia Ranskassa. Vierellä tarjoilija.

Julia Roberts vain piipahti aitiossa ja hävisi takahuoneeseen. Hymy täytti kasvot.

Julialla on kallein sopimus Lancômen kanssa. Lancôme kuuluu kosmetiikkajätti L’Oréaliin.

Väitetään, että sopimus on 50 miljoonaa dollaria 5 vuodessa. Hän ei viime aikoina oli juuri tehnyt elokuvia. Sanotaan, että kauneuskasvon homma on helpoin tapa ansaita rahaa. Toisaalta ennen sitä on pitänyt tehdä kova ura.

Julia Robertsin hiusten paksuus ja pituus kiinnittivät huomiota. Hän 47-vuotias, ja siinä iässä paras hiusaika on yleensä ohi. Kampaus oli taidokkaan rento ja kauniisti raidoitettu vaaleaan ja ruskan eri sävyillä.

Oscar-näyttelijä Lupita Nyong’o oli upea kimaltelevassa puvussa. Hän ei viihtynyt paikalla pitkään.

Lupita Nyong'o

Oscar-näyttelijä Lupita Nyong’o kimalteli. @lancomeoffical

Penélope Cruzin olen luullut olevan taksuvenus. Hän ei ole, tai sitten hänellä oli korokepohjakengät. Pitkän pitsihelman alta kenkiä ei näkynyt.

Kun Penélope istahti samettisohvalle, jykevät turvamiehet sulkivat hänet selkämuurinsa taakse. Hassua, mutta tehokasta!

Kylie Minogue ilmestyi lavalle, ja Penélope Cruz pompahti pystyyn. Hän säntäsi ottamaan kännykkäkuvia aitauksen laidalle. Seisoin puolentoista metrin päästä hänestä ja aloin kuvata häntä röyhkeästi.

Kylie Minogue innosti Penélopea ja Katea.

Kylie Minogue innosti Penélopea ja Katea.

Tunsin itseni tolloksi. Himoitsin kuvaa. Aina kun sain kännykkäkamerani tarkennettua, Penélope käänsi päänsä pois. Syntyikö välillämme kuitenkin huomaamaton kontakti?

Ehdin panna merkille sen, kuinka Penélopessa on positiivista ylpeyttä. Hän ei hymyile, jos ei huvita.

Voin nyt siis vakuuttaa, että kaikki tähdet ovat läheltäkin nähtyinä erittäin kauniita ja hyvin ryhdikkäitä.

Hyvä ryhti on kauneuskikka, jonka me kaikki voimme matkia heiltä.

Naiset loivat tilaisuuteen uskomatonta vetovoimaa. Vaikka tavallaan he eivät antaneet itsestään mitään – paitsi ulkokuorensa ja maineensa. Nämä tähdet olivat kuulemma iloisia toistensa tapaamisesta. Näin kertoo Daily Mail.

Ruusu on Lancômen tunnus ja juhlan nimi oli Wow.

Ruusu on Lancômen tunnus ja juhlan nimi oli Wow.

Maailman kaunottarista luotu lumo on osittain huijausta.

Tässä tekstissä käytetyt red carpet –kuvat eivät ole aitoja tilannekuvia vaan Lancômen mediapaketin helmiö. Isännät ovat kuvanneet ne hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Jokaista tähteä on stailattu, meikattu ja kammattu tuntikausia.

Minäkin testasin juhlien punaista mattoa. Kollega kuvasi minut.

Rajasin otoksesta pään pois. Koska hiukseni ovat hirveät lituskat. Naamani näyttää valjulta. Kuin olisin juuri tulossa navetasta.

Persjalkainen tavis ei pärjää. Meikkiä ja tukkaa pitäisi olla kilo enemmän.

Jalkoja lisää 10-20 senttiä, kiitos.

Olin siisti mutten urbaanin seksikäs.

Olin siisti mutten urbaanin seksikäs.

Tilaisuuden asukoodi oli chic & festive attire. Vaikka mekkoni onkin laadukas sisäsaumoja myöten, se näyttää kuvassa kotikutoiselta.

Olinko edes ymmärtänyt koodia oikein?

Huomasin, että chic and festive attire voi tarkoittaa myös farkkuja, T-paitaa ja trendilenkkareita. Kokonaisuus kuuluu viimeistellä urbaanilla, itsevarmalla asenteella. Sitä minulla ei ehkä ollut.

Terveisin,

Ulla

Kutsu Lancômen juhliin.

Uuh, minut oli kutsuttu.

Lancômen juhlapaikka Pariisissa.

Juhlapaikka Pariisissa oli Casino de Paris -musiikkiteatteri. Tunnelmallinen mutta ei vimpan päälle kliininen.

Kommentit
  1. 1

    Makeupriina sanoo

    Ulla! Olet niin upea! Koko kuva vain kehiin. 🙂 Varmasti aivan upea ja ikimuistoinen tilaisuus! Olen kade. 🙂

  2. 2

    Nina Zitting sanoo

    Ulla, näytit oikein hyvältä!!!
    Ei muuten tarvi yhtään kainostella tuossa joukossa 🙂

    T:nina

    • 2.1

      toimitus sanoo

      Voi kiitos Nina!
      Hiusten tuuhennokset olisin ottanut hyvin mielelläni 🙂

  3. 3

    sanoo

    Magnificent web site. Lots of useful info here. I am sending it to some buddies ans also sharing in delicious. And certainly, thank you to your effort!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *