Naamiotesti, osa 2: kosteuttava naamio

naamiohaaste

Naamiohaasteeemme jatkuu edelleen, samoin naamiotestimme.
Toisena testissä on Herbinan uusi Moisture Balance 3 in 1 -kasvonaamio. Se on tarkoitettu normaalille ja kuivalle iholla, ja hinta on vain 6 e/50 ml. Se sisältää muun muassa manteliöljyä, karitevoita ja ruusuvettä.

herbina_naamio

Parasta naamiossa on se, ettei kelloa tarvitse kyttäillä sitä käyttäessä. Se ei nimittäin kuivu naamaan, eikä sen unohtamisesta ole haittaa.

Naamiota voi käyttää kolmella tavalla: 3 minuutin pikakosteuttajana, 10 minuutin tehokosteuttajana ja yönaamiona.

Aluksi päätin kokeilla sitä yönaamiona. Siitä tulikin 3 minuutin pikakosteutus, sillä nunaisen nenän niistäminen oli rikkonut sen verran nenänpielien ihoa, että ihoa alkoi kirveltää muutamassa minuutissa.

Jos kirvellystä ei ota huomiota, pikanaamio tuntui hyvältä. Aine oli helppo levittää ja poistaa, joten pikakosteutuksen pystyisi tekemään vaikka aamulla ennen töihin lähtöä. Pintakuivalle iholle ei kuitenkaan tapahtunut mitään ihmeparannusta kolmessa minuutissa.

Toisen kerran päätin kokeilla ainetta yönaamiona – tällä kertaa ihan oikeasti. Levitin sitä iholleni tuhdin kerroksen. Kasvot tuntuivat jonkin aikaa hieman tahmaisilta, mutta pikkuhiljaa ihoni imaisi sen sisäänsä.

Ennen nukkumaanmenoa pyyhkäisin vanulapulla kasvojani, etten hinkkaisi naamiota yöllä tyynyliinaan. Aamulla pesin kasvoni, ja tuntui, ettei kasvoistani irronnut enää mitään ylimääräistä. Naamio oli hävinnyt, ja iho tuntui kosteutetummalta. Kasvoissani oleva kuivahko kohtakin tuntui pehmeämmältä.

Testin perusteella sanoisin, että naamio sopii mainiosti ainakin normaalin ihon pikakosteutukseen. Pintakuivalle iholle yönaamio tuntui sopivan paremmin. Tällä voisi hyvin korvata kerran viikossa tuhdin yövoiteen!

Terveisin
Mari

Lue lisää
Naamiotesti, osa 1: klorofyllinaamio

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *