Miten pääsen eroon kellertävistä hiuksista?

keltaiset_hiukset

Jokainen hiuksiaan värjännyt sen tietää: töitä pitää tehdä, jotta väri säilyisi hyvänä. Nyt kun minulla on jälleen vaaleahkot hiukset, haluaisin, että ne ovat vaaleat eivät keltaiset.

Osaan kyllä kampaajalla sen taikasanan: tuhkainen. Sillä pyrin varmistamaan, ettei hiuksiini tulisi liikaa lämmintä sävyä, joka minun hiuksissani tarkoittaa keltaisuutta.

En minä nyt ole yhtä keltahiuksinen kuin Lisa Simpson, mutta hiusteni sävy on vain makuuni liian keltainen.

Lue myös: Näin saat unelmiesi hiusvärin

hopeahoitoaine

Testaan parhaillaan juttua varten useita hiusten kellertävyyttä vähentäviä aineita. Puolueettoman testin tekeminen ei ole suoraan sanoen kovin helppoa. Ensinnäkin tuotteita saisi asiantuntijoiden mukaan käyttää vain joka toisella hiustenpesulla. Siksi testi etenee hitaasti.

Toiseksi minun pitää pitää aina pidempi tauko, jotta varmistuisin, että tulos on todella aito, eikä siihen vaikuttaisi juuri sitä ennen testattu tuote.

Kolmanneksi on vaikea nähdä eroja tuotteiden tehon välillä. Jokainen tuntuu taittavan keltaisuutta, mutta en vielä osaa sanoa, mikä niistä taittaa keltaisuutta absoluuttisesti eniten. Olen ottanut valokuvia, mutta niissäkin erilaiset valot vaikuttavat lopputulokseen.

kellertavat_hiukset

Testi vielä jatkuu (ja se julkaistaan keväällä Kauneus & Terveys -lehdessä), mutta olen jo monesta asiasta yllättynyt: esimerkiksi tuotteiden kehityksestä. Kun vuosia sitten käytin tuotteita viimeksi, ne kuivattivat hiusta aika lailla, joten niitä ei todellakaan halunnut käyttää usein. Tuotteet ovat selvästi kehittyneet sinä aikana, kun minä olin tummahiuksinen.

Lue myös: Näin huijaat hiukset luonnollisen värisiksi

Testin aikana on tullut selväksi, että ainakin minun kannattaa jatkaa niiden käyttöä. Hiukseni näyttävät niin paremmilta.

Olen saanut monta hyvää vinkkiä tuotteiden käyttöön. Jaan ne sinulle:

1. Pese hiukset ensin syväpuhdistavalla sampoolla. Aloita vaikka muutamaa päivää aikaisemmin, jotta saat hiuksillesi puhdistavan kuurin. Tämä poistaa hiuksista kuparia ja muita metalleja – niitä, jotka muuttavat hiukset keltaiseksi.

2. Sampoomuotoinen tuote on usein vahvin, mutta hoitoaineillakin on tehoa!  Mitä vahvempi väri aineessa on, sitä vähemmän siinä todennäköisesti on kosteuttavia ainesosia.

3. Älä liiottele. Joka toinen pesu riittää. Käytä muilla pesukerroilla kosteuttavaa sampoota tai värjättyjen hiusten sampoota. Niissä on aineita, joita värjätty hiuksesi todella kaipaa.

 

Terveisin,

Mari

 

Lue myös:

Loistava, edullinen hopeasampoo

Kampaaja kertoo: mitä keltaisille hiuksille voi tehdä?

Oletko kuullut tyviraidoista?

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *