Luovutusvoitto selluliitista?

Aika usein elämässä käy näin: Tavoittelet jotakin oikein kovasti, tuloksetta. Sitten kun annat periksi, saavutat tavoitteesi vähän kuin vahingossa. Pätee moneen, mutta nyt puhutaan selluliitista!

Vaikka olen hoikka, olen taistellut appelsiini-ihoa vastaan koko aikuisikäni. Muhkurat alkoivat erottua jo teininä, ja ensimmäinen poikaystävä huomautteli niistä. Kadehdin kavereita, joilla oli sileät reidet. Kun ostin bikineitä, tärkein kriteeri housuille oli, että ne peittävät mahdollisimman paljon pyllyä. Selluliitista ja sen poistosta kehittyi päähänpinttymä.

Ei ole kuivaharjausrituaalia, voidetta tai hoitolakäsittelyä, jota en olisi testannut. Vain satojen eurojen Hypoxi-hoidot ovat saaneet muhkurani silottumaan joksikin aikaa. Kun kävin kerran jäädyttämässä rasvasolujani, hoitaja kommentoi ”kyllä sinun reisissäsi rasvaa riittää”.

Vahvasti ulkonäöllisistä syistä elin vuosikausia hyvin kurinalaisesti. Jätin sokerin ja muut höttöhiilarit, söin lehtikaalini ja join spirulinani. Välillä jopa punnitsin ruokani ja pussitin cashewpähkinöitä evääksi minigrip-pussiin kuin fitnessihmiset ikään. Ponkaisin ”aamuaerobiselle” eli lenkille pimeään ja loskaan suoraan sängystä ennen aamiaista. Piiskasin itseäni juoksumatolla ja kuntosalilla. Kollega saattoi kysäistä, vieläkö rääkkään itseäni.

Treenin ansiosta lihakseni erottuivat – samoin selluliitti! Mitä enemmän kyykkäsin, sitä selvemmin muhkurat näkyivät.

Samoihin aikoihin tein pitkää päivää töissä eli istuin tuntikaupalla putkeen. En ole ihmisiä, jotka nousevat säännöllisin väliajoin taukojumppaamaan. Minä istua törötän ja kirjoitan. Aineenvaihdunta parka.

Sitten elämä puuttui peliin.

Sain lapsen, joka rauhoittui vain liikkeessä. Kävelin enemmän kuin koskaan. Ravasin iltakaudet edestakaisin kodissamme ja heijasin lasta. Hytkytin vaunuja mukulakivillä. Työnsin rattaita yömyöhään ympäri puistoa hiki päässä. Olin se lattemamma, jonka kahvi läikkyi.

Liikuin ensi kertaa aikuisiällä ilman, että mietin selluliittia. Suoraan sanoen moisella ei ollut enää mitään merkitystä.

Kun minulla kuukausien päästä vihdoin oli aikaa ja energiaa vilkaista omaakin vartaloani, huomasin jotain erikoista. Selluliittia ei näkynyt. En erottanut muhkuroita edes puristamalla. En, vaikka elin viikkokausia Snickers-patukoilla, vedellä ja kahvilla.

Nyt olen palannut töihin. Syön pääosin terveellistä kasvisruokaa mutta myös paljon sokeria. En treenaa kuntosalilla enkä juokse. En ehdi kuivaharjata tai rasvata ongelma-alueita niin usein kuin ennen. Ainoa kuntoilumuotoni on taaperon kanssa touhuaminen.

Onko minulla selluliittia? Ei – tai ainakaan se ei erotu niin kuin hulluina treenivuosina.

Selitys voisi toki olla tärkeysjärjestyksen muuttuminen tai se, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa havainnoida muhkuroitani. Mutta on tässä muutakin.

Ensinnäkin istun paljon vähemmän: kotona ei ole aikaa ja töissä seison sähköpöydän ansiosta ainakin puolet päivästä. Toiseksi jokin kropassani on eri lailla kuin ennen. Rasvaa on vähemmän, eikä se johdu treenistä eikä ruokavaliosta. Ehkä tehokkain selluliittivinkki onkin hormonaalinen muutos?

Näin jälkikäteen voisin toki ajatella, että mitä järkeä treenata ja puunata, kun (omasta mielestä) paremman näköisen kropan saa kerran ilman!

Mutta en tietenkään ajattele. Sileitä reisiä treeni ei minulle antanut mutta paljon muuta hyvää kyllä. Selluliittivoiteista taas en aio luopua vieläkään, koska ne viilentävät kivasti ja tekevät ihon pinnasta ihanan sileän.

Oletko sinä taistellut selluliitin kanssa tai päässyt siitä eroon?

Terveisin,

Hanna

 

Kuva Fotolia

Kommentit
  1. 1

    pii sanoo

    Sama kokemus! Hoidot&voiteet ei auttaneet selluliittiin. Nyt 47-vuotiaana on liki sileät reidet kun en käytä enää kiristäviä farkkuja enkä istu tuntitolkulla yhtä kyytiä.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *