Uunikuha sitruksilla ja yrteillä

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä 3

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä

 

Asun saaristossa ja muutama päivä sitten naapurisaaren mies toi meille pyydystämänsä kookkaan kuhan. Mikä iloinen yllätys – ihanaa! Lähiruokaa parhaimmillaan. En ole kermaisten uunikalojen ystävä lainkaan. Ensin ajattelinkin savustaa kuhan, mutta koska savustus ei ole minulle kovinkaan tuttua, päädyin leikkimään yrteillä ja hedelmillä. Muistan nähneeni joskus joillain ulkomaalaisilla ruokasivuilla kuvan vaaleasta kalasta sitruunapedin päällä, ja niin uunikuha sitruksilla ja yrteillä sai alkunsa. Kokonaisuus oli raikas, mehevä ja täynnä makuja. Jos minulla olisi ollut fenkolia, olisin laittanut myös sitä pellille muiden kaveriksi.

 

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä 2

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä 5

 

Ruoka on helppo valmistaa ja kalaksi sopii hyvin myös vaikkapa nieriä. Tarjoilin kalan kaverina salaattia ja keitettyjä perunoita sekä höyrytettyjä kasviksia. Koko perhe nautti hyvällä ruokahalulla ja kala hävisi mukavasti kertaheitolla vatsoihimme. Kala on myös kevyttä ja proteiinirikasta purtavaa ja sopii monelle kesän jälkeen matkalla kohti kevyempää oloa. Valmistukseen kuluu alusta loppuun noin 50 minuuttia, mutta aktiiviseen vaiheeseen kuluu vain 15–20 minuuttia.

 

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä 3

 

 

Kokeile ja nauti herkullisen helposta uunikuhasta.

Energistä ja maukasta viikkoa!
Karita

 

Kokonainen kuha (noin kilo)
puntti tuoretta persiljaa
puntti tuoretta timjamia
2 kevätsipulia
2 sitruunaa
1 limetti
1 appelsiini
reilusti suolaa ja pippuria maun mukaan
2 kokonaista valkosipulia

 

Lämmitä uuni (kiertoilma) 175 asteeseen. Huuhtele ja pyyhi kala. Hiero kalan vatsa- ja ulkopuolelle reilusti suolaa. Rouhaise sisään ja päälle myös mustapippuria makusi mukaan. (Huomio, että voit aina lisätä pippuria myös valmiiseen kalaan.)
Viipaloi yksi sitruuna, 1/2 appelsiini ja limetti. Laita viipaleet leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai pellille.
Pilko yrtit ja yksi kevätsipuli. Täytä kalan sisäpuoli seoksella ja laita kala sitruspedin päälle.
Halkaise valkosipulit ja toinen kevätsipuleista laita ne myös vuokaan tuomaan makua.
Purista kalan päälle puolikkaiden appelsiinin ja sitrunana mehut ja ripottele päälle vielä yrttejä, limetin- tai sitruunanviipale suolaa ja pippuria.
Kypsennä kalaa uunissa noin 25–30 minuuttia.
Nauti.

 

Uunikuha sitruksilla ja yrteillä 4

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *