Maanantain positiivinen ajatus 19.12.2016

Maanantain positiivinen ajatus 19.12.2016

 

Mikä saa sinut ottamaan ensimmäisen askeleen? Mikä laittaa sinut liikkeelle? Yleensä toimimme jos meillä on selkeä intohimonkohde, kirkas tarkoitus tai elämäntehtävä. Siitä kertoo Neil Youngin ajatus tänään maanantain positiivinen ajatus 19.12.2016 -postauksessa.
Jos syy on riittävän suuri, on kaikki tekeminen helpompaa ja vaivattomampaa.
Käy jopa niin, ettet malta lopettaa sillä tiedät, että tekeminen vie sinua lähemmäksi päämäärääsi tai auttaa toteuttamaan elämäntehtävääsi. Taiteilijoilla on suorastaan pakottava tarve luomiseen, joka saa heidät tekemään töitä laskematta tunteja tai euroja.

 

Something comes along and you have to jump on and do it. You can’t stop until it’s done.
–Neil Young

 

Työstä saa parhaan tyydytyksen juuri silloin kun on tehnyt työtä, johon kokee intohimoa tai jonka kokee merkitykselliseksi. Emme huomaa ajankulua ja päivän jälkeen koemme onnistumista sekä hyvää oloa. Emme halua lopettaa ennen kuin aloittamamme työ on tehty.
Koen hyvänolontunnetta etenkin silloin kun ymmärrän auttavani teoillani muita – koen erilaista tyydytystä kuin silloin kun teen töitä vain itseni eteen. Hyvän jakaminen ja toisten auttaminen on hienoa. Auttaa voi aina – autamme kaikki jollain lailla. Esimerkiksi ravintolan tarjoilija auttaa meitä saamaan herkullisen ruoan pöytään, roskakuski vie roskiamme eteenpäin ja esikoulunopettaja auttaa oivaltamaan asioita pienestä pitäen. Kaikki työ on arvokasta, kunhan sen arvokkuuden oivaltaa. Kun teet työtä josta nautit ja jossa koet itsesi tärkeäksi, ei työ enää tunnu niin raskaalta tai negatiiviselta.


Inspiroivaa jouluviikkoa!

Karita

P.S. Olet tärkeä!

Kommentit
  1. 1

    Sanna sanoo

    Moikka!

    HIeno postaus ja antaa ajattelemisen aihetta! Kysymykseni ei nyt liity kuitenkaan tähän aiheeseen vaan Hyvää huomenta kirjaan ja suklaafudgen ohjeeseen. Ohjeessa on raakakaakaon määräksi laitettu 5dl, voiko pitää paikkaansa? Määrä tuntuu hurjan isolta. Tein fudgea jo yhden satsin vähän sovelletulla ohjeella ja pienemmällä kaakaon määrällä, niin hyvää ja suussa sulavaa. Ihania ohjeita on kirjassa ja sokeriton kirjakin on loistava, kiitos! -Sanna-

    • 1.1

      karitatykka sanoo

      Moi Sanna.

      Kiitos viestistäsi ja tuesta kirjojeni tiimoilta ; ).
      Kyllä tuo 5 dl määrä on oikea kun kookosöljyä ja pähkinävoita on sen verran paljon… Toki määriä voi AINA muutella oman maun ja koostumuksen mukaan.

      Ihanaa että tykkäät. Mukaan voi laittaa myös luomulaatuista pikakahvijauhetta niin saat mokkasuklaafudgea. : )

      Iloa ja hyvää oloa joulunaikaan!
      Karita

  2. 2

    Jani-75 sanoo

    Sinulle tyylikäs nahka-asusteisiin pukeutuva Karita hyvää joulua ja räiskyvää uutta vuotta 2017:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *