Aika palata ruotuun kesän jälkeen

Aika palata ruotuun kesän jälkeen

 

Kesä Suomessa on ihana, mutta mielestäni aivan liian lyhyt ja siitä kannattaakin nauttia täysillä. Loma, matkustelu, lämpö ja erilaiset juhlat ovat mahtavia ja kuuluvat ehdottomasti kesään. Joskus paluu arkeen saattaa tuntua kuitenkin hiukan kankealle. Loma on enää muisto vain… On aika palata ruotuun kesän jälkeen. Mutta mikä avuksi kun sali ei kutsu, lenkkipolku ei houkuttele ja pelkkä työrutiiniin palaaminen tuntuu nahkealle. Terveellisen ja ravintorikkaan ruoan lisäksi on syytä kiinnittää huomiota liikkeeseen, joka antaa energiaa ja auttaa selviytymään paluusta arjen koukeroihin. Tässä muutamia keinoja, jotka saattavat helpottaa paluuta liikunnan pariin.

 

 

Ihana aamu

Se, miten aloitat päiväsi, antaa koko päivälle suunnan. Ymmärrän, että ajatus urheilusta aamulla ei välttämättä houkuttele, mutta treenin jälkeen voin taata, että kiität itseäsi. Olo on energinen, olet valmis uuteen päivään ja viimeisimmätkin unihiekat ovat varmasti karisseet pois silmäkulmista. Ensimmäiset kerrat saattavat tuntua todella hankalilta, mutta sitten rutiini alkaa muodostua ja homma helpottuu. Silloin ei ole myöskään riskiä siitä, että iltapäivällä suunniteltu treeni jää tekemättä jonkin yllättävän menon vuoksi.
Älä kuitenkaan tingi yöunista! Riittävä uni on yksi terveyden kulmakivistä ja vaikuttaa joka ikiseen toimintaasi kehossasi, aina ruoansulatuksesta hormonitoimintaan ja esimerkiksi ihon uusiutumiseen. Pienikin harjoitus aamulla riittää. Itselläni aamun liike on usein vain muutaman minuutin jooga tai pulahdus altaaseen.

 

 

Harjoituksen ilo

Joskus kuvittelemme, että treenin tulee olla tietynlaista ollakseen tehokasta. Ei välttämättä, sillä jos liikunta ei tunnu mieluisalta, jää se usein muutaman viikon maitaiseksi pyrähdykseksi, eikä ainakaan nosta mielialaa. Valitse siis liikuntamuoto, joka on sinulle mieleistä, tuo hyvän fiiliksen ja jota on kiva tehdä. Silloin treeni-motivaatio on helpompi pitää yllä ja siitä tulee ihana tapa – suorastaan kaipaat liikettä, joka tuo hyvän ja energisen olon. Myös ympäristöllä on vaikutusta. Valitse siis lenkkireitti inspiroivaan maastoon, ryhmäliikuntatunti mieleiselle salille inspiroivan ohjaajan vetämänä tai laita kaunis joogamatto kynttilöineen kaunistamaan joogahetkeä. Joskus myös aika itselle on kultaakin kalliimpaa, etenkin meille äideille, jotka niin usein annamme itsestämme jatkuvasti muille. Oma hetki mieluisan liikunnan parissa saattaa olla juuri se hetki, joka antaa voimaa ja kääntää huomion hetkeksi toisten huomioimisesta itseemme. Liikkuminen voi siis auttaa mietä löytämään myös yhteyden itseemme. Millainen liike kutsuu sinua juuri nyt.

 

 

Varusteet

Inspiroivat varusteet kutsuvat treenin pariin! Laadukkaat materiaalit ja kunnolliset välineet tekevät liikkeestä mukavaa ja innostavaa. Värikkäät ja omalle koholle sopivat treenivaatteet tuovat mukavuutta ja iloa harjoitteluun. Värit myös piristävät, antavat voimaa ja tuovat hyvää mieltä. Energinen musiikki on yksi loistava keino tuoda tehoa ja rytmiä treeniin. Jos siis sama harjoittelumusiikki alkaa tympimään, vaihda musiikki johonki aivan uuteen ja kokeile sen vaikutusta harjoitteluun. Varusteet kannattaa laittaa kuntoon ja pitää ne aina puhtaina, valmiina ja esillä, jotta ne kutsuvat treenin pariin. Uudet varusteet voivat olla jopa kimmoke harjoitteluun, joten ei muuta kuin ostoksille. Itse nautin monelaisista treenivarusteista, mutta tämän hetkinen suosikkini sisäharjoitteluu löytyy Lorna Janen mallistosta. Ihania!

 

 

Onnistumisen ilo

Yhtä tärkeää kuin uusien tapojen luominen on myös onnistumisen kokeminen. Kun iloitset pienistä askelista ja huomioit ne, opetat samalla kehosi haluamaan lisää onnistumisia. Eli aina kun kehityt tai olet tehnyt (pienenkin) liikuntasuorituksen, iloitse siitä ja tunne ylpeyttä itsestäsi. Taputtele itseäsi olkapäälle ja nosta hymy kasvoillesi. Voit palkita itsesi viikon päätteeksi vaikkapa erilaisilla hoidoilla, kahvihetkellä ystävän kanssa, ihanalla naistenlehdellä tai elokuvaillalla. Kun palkitset itsesi toistuvasti, oppii kehosi siiihen ja motivaatiosi liikuntaan kasvaa kuin itsestään. Toisaalta, itseään ei voi koskaan hemmotella liikaa…Eihän? Huomio kuitenkin, että palkitsemiskeinot kannattavat olla sellaisia, jotka edistävät tavoitettasi!

 

 

Partner in crime

Joillekin toimii jos treenaa jonkun kanssa. Jos olet yksi heistä, innosta kaveri mukaan ja lähtekää yhdessä luomaan uutta treenirutiinia. Kun toista laiskottaa, toinen tsemppaa ja yhdessä olette vahvempia. Voitte myös vaihtaa treffit, jotka ennen menivät leivoskahvien siivittämänä, kävelylenkkiin kauniissa ympäristössä. Jutustellen lenkki menee ohitse kuin siivillä ja saatte päivitettyä samalla viikon tai päivän kuulumiset. Voitte myös haastaa toisenne tai lyödä pienen vedon. Toisaalta on myös ihmisiä, kuten minä, joka treenaa mieluiten yksin tai valmentajan kanssa. Fustravalmentajani Aleksi Kovács on kyllä hyvä haastamaan minua ja tarpeellinen apu fustratreenissäni. Ilman häntä saattaisi treeni jäädä välillä tekemättä tai liikkeet tehtyä huolimattomasti. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Molempien aikataulut ja viikon muut menot määrittelevät yhteiset treenikerrat. Kesän jälkeen voikin olla hyvä aloittaa ohjaajan avulla ja sopia heti alkuun miten edetään. Kun kalenteriin on etukäteen merkitty yhteiset treenit, tulee ne myös tehtyä.

 

Lopuksi on pakko todeta että jos treeni jää väliin, älä säti itseäsi! Se ei ainakaan motivoi sinua jatkamaan – päinvastoin. Aina on seuraava askel ja päivä. Tiedosta miten toimit ja miksi. Mieti mitä voit tehdä seuraavaksi tai juuri nyt. Rutiinien aikaansaamiseen ja balanssin löytymiseen löytyy myös työkaluja. Liikunnan ei tarvitse olla raskasta tai pitkäkestoista, vaan juuri sellaista mikä milloinkin kutsuu. Muista myös, että aloitettuasi ja edetessäsi koko homma muuttuu aina vain helpommaksi. Keho alkaa kaipaamaan liikettä, jota se on tottunut saamaan. Stressin keskellä liike myös auttaa selvittämään sekamelskaa pään sisällä. Omalla kohdallani yksin tehty leppoisa lenkki on juuri omiaan tuomaan rauhaa, kun tuntuu, että päässä liikkuu liikaa ajatuksia tai muuten menee liian lujaa.

Aloita jo tänään. Usko pois – keho ja mieli kiittävät.

Iloa ja energiaa viikonloppuun!
Karita

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *