Vuoden 2016 viimeiset ja tavoitteet tulevalle vuodelle

Kulunut viikko on ollut kummallinen.
Koira tuli kotiin eilen oltuaan äidin hoivissa 1,5 viikkoa – tuntui oudolta kun se oli poissa, ja oudolta kun se tuli takaisin. Olen nukkunut vain yhden yön omassa kodissa, enkä sitäkään yksin – äiti oli kylässä. Muutenkin siellä on tullut oltua alle 24 tuntia, sillä joulu meni Raumalla ja sen jälkeen olen yökyläillyt poikaystävällä. Olen muistellut lapsuuden jouluja ja töissä olen syönyt lounaaksi jouluruokia. Olen tavannut poikaystävän perheen ensimmäistä kertaa, ja esitellyt hänet myös äidilleni. Tein iltareissun Turusta Tampereelle teatteria katsomaan, seuraavana aamuna menin normaalisti töihin. Olen myös jumpannut ensimmäistä kertaa kilpirauhasen vajaatoiminnan toteamisen jälkeen viime vuosien lajieni salitreenin ja tanssin sijaan. Ei ihan vastaa normiviikkoani.

tampereen-jouluvalot

Kulunut vuosikin on ollut melkoinen, ja olen saanut huomata että en olisi alkuvuodesta osannut ennustaa minkälaista elämäni on nyt. Pitkä parisuhde päättyi, mutta elämään on tullut myös paljon uutta. Uusi koti, ensimmäinen omistusasuntoni, uusi poikaystävä ja olen siirtynyt itsenäisestä bloggaamisesta Kauneus & Terveys-sivustolle. Olen menestynyt hyvin myös väitöskirjatutkijan työssäni, ja toivon mukaan alkuvuodesta julkaistaan ehkä parikin tiedejulkaisua, joissa olen ollut mukana. Kun huomaa kuinka yllätyksellinen tämäkin vuosi on ollut, on vaikeaa tai mahdotonta arvailla mitä kaikkea ensi vuonna tapahtuu. Veikkauksia voi toki tehdä, mutta helpointa on vain katsoa ja odottaa mitä tulee – ja tehdä hyviä päätöksiä sitä mukaa. 😉

En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta tavoitteita voi aina asettaa:

Ammatilliset tavoitteet:

  • Tavoittaa yhä useampia lukijoita blogin kautta
  • Kirjoittaa innostavasti ja auttaa ihmisiä elämäntapamuutoksissa
  • Opin ottamaan parempia kuvia
  • Julkaista tiedeartikkeleita

Henkilökohtaiset tavoitteet:

  • Voida kokonaisvaltaisesti paremmin (prosessi on jo hyvässä vauhdissa)
  • Nukkua paremmin (tämäkin on jo edistynyt)
  • Pitää yllä hyvä kilpirauhasen hoitotasapaino
  • Löytää aineenvaihdunnan tasapaino

Sosiaaliset tavoitteet:

  • En anna puhelimen vaikuttaa läsnäolooni (=eli en räpellä puhelinta kun olen jonkun seurassa aktiivisesti)
  • Olen armollinen itselleni
  • Opin ottamaan vapaata
  • Opin järjestelemään aikani paremmin

Yhden asian voin ehkä kuitenkin luvata: aion pitää itsestäni, kävi miten kävi. 😉

bollingerTänään juhlitaan uusi vuosi tervetulleeksi 😉

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *