Voiko joulua viettää yksin?

Vanhempani erosivat samana vuonna kun muutin pois kotoa. Joulusta tuli minulle hankala asia. Päätin 19-vuotiaana että en lähde valitsemaan vanhempien välillä, enkä halua viettää joulua. Työskentelin noina vuosina tavaratalossa myyjänä ja ilmoittauduin monena vuotena vapaaehtoiseksi olemaan töissä jouluaattona. Näin perheelliset työntekijät pääsisivät valmistelemaan jouluaan rauhassa, ja minulla olisi syy olla lähtemättä matkustamaan opiskelukaupungista toiseen kaupunkiin perheen luokse – win win?
Tilanne onneksi tasoittui perheeni osalta vuosien varrella, ja joulukammonikin hellitti. Ei minulla ollut enää sellaista lapsuuden kotia jonne olisin halunnut lähteä jouluksi, vaan paras paikka joulunviettoon oli oma kotini Turussa. Siellä minun oli hyvä olla.

joulu-yksinKuulostaako kamalalta? Asun nykyään yksin, joten minulla ei ole mitään taetta seurasta jouluna. Joulu osuu jopa viikonlopulle, joten viiden päivän työrutiininikaan eivät vaadi minua työpaikalle. Ajatus joulusta yksin ei kuitenkaan edelleenkään tunnu minusta ahdistavalta tai kurjalta. Pikemminkin rauhoittavalta. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä pitkiä lenkkejä koiran kanssa, katsoa jotain TV-sarjaa tai pari pitkää leffaa mitä en arkena ehdi, kirjoittaa omaa blogia ja lukea muita, lukea kirjaa, kuunnella joululauluja ja laittaa juuri sellaista ruokaa, mitä itse rakastaa. Eipä olisi mahdotonta poiketa kuntosalillakaan, sillä Fitness24Sevenhän on aina auki.

Joulunvietto yksin ei siis ole minulle mikään tragedia. Se ei tarkoita että en välittäisi läheisistäni suuresti tai että joku ei välittäisi siitä minä minä teen. Se tarkoittaa rauhallista ja rentouttavaa aikaa juuri minulle itselleni.

Muita jouluaiheisia kirjoituksia:
Ensimmäinen jouluillallinen meillä
Jouluruokavinkit 2015
Joulun jälkimaininkeja ja tapaamisia
Joulu 2014
Koska meillä on joulu? Ideoita joulupöytään! (vuosittain päivittyvä reseptilista)
Munakoiso-artisokkapitsa ja vaniljapannacotta mustaherukoilla
Lanttulaatikko, jäädytetty suklaamoussekakku ja muut joulupöydän herkut

Kommentit (6)
  1. Joulu Raumalla - Kauneus & Terveys -blogit
    29.12.2016, 09:48

    […] Voiko joulua viettää yksin?-kirjoituksessani kerroin, ei minulla ole täysi-ikäisyyden saavutettuani ja vanhempien eron […]

  2. Joulu Raumalla - Kauneus & Terveys -blogit
    29.12.2016, 09:48

    […] Voiko joulua viettää yksin?-kirjoituksessani kerroin, ei minulla ole täysi-ikäisyyden saavutettuani ja vanhempien eron […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *