Vohvelit ja pirteä päärynähillo kanelilla ja kardemummalla

Kaivoin pitkästä aikaa vohveliraudan esiin ja pyöräytin minulle ja poikaystävälleni vohveliaamiaisen vanhan ohjeeni mukaan. Kaveriksi vohvelit saivat erittäin hyvää päärynähilloa kanelilla ja kardemummalla. Hillo on ihanan raikasta ja pirteän makuista. Käytin sen tekemiseen sitruunamehua, eikä siinä ole häivääkään päärynän joskus hieman ätläkkääkin makeutta. Lisäksi kaneli ja kardemumma tuovat siihen oman, ihanan lisänsä. 🙂

23banaanivohveli121paarynavohvelit2

Vähähiilihydraattiset vohvelit

6 vohvelia

4 kananmunaa
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl erytritolia (tai muuta haluamaasi makeutusta)
1,5 rkl psylliumia
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
Voita paistamiseen

Vatkaa kananmunat ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa astiassa ja lisää ne munaseokseen. Anna turvota vähintään 5 minuuttia. Valmista tällä välin vaikka muut tilpehöörit, mitä haluat vohveleiden kanssa syödä. Kuumenna vohvelirauta ja sivele sen paistopinnat voilla. Paista vohvelit ja tarjoa lämpiminä esimerkiksi päärynähillon ja muiden haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Sokeriton päärynähillo kanelilla ja kardemummalla

3 kypsää päärynää (n. 600 g)
½ sitruunanmehu
1 kanelitanko
4 vihreää kardemummankotaa

Kuori päärynät, poista kanta ja kuutioi pieneksi. Sekoita sitruunamehu kuutioiden joukkoon ja säilytä niitä peitetyssä astiassa jääkaapissa yön yli. Siirrä päärynät ja niistä irronneet nesteet kattilaan. Nosta lämpötilaa maltilla, kunnes päärynöistä alkaa irrota kunnolla nestetä. Kiehauta ne sitten ja lisää mausteen. Jatka keittelyä kunnes seos on paksuuntunut ja päärynät ovat muuttuneet läpikuultaviksi. Poista kattila liedeltä ja jätä se mausteineen jäähtymään. Kun hillo on jäähtynyt täysin, poista mausteet ja siirrä hillo puhtaisiin lasipurkkeihin. Voit halutessasi myös soseuttaa hilloa tasaisemmaksi sauvasekoittimella. Säilytä jääkaapissa.

Keittelin hilloa kasaan varmaan noin 45 minuuttia. Hillon tilavuus pieneni keittelyn aikana varmaan noin kolmannekseen, ja tuloksena oli paksua hilloa täysin ilman sokeria. Aiemmin olen sakeuttanut marjahilloja myös chiansiemenillä (kts. Marja-chiahillo), kannattaa tutustua. 😉

Muita lisukkeita vohveleille:Appelsiini-marja-chiahillo
Baileys-mascarponemousse
Lemon curd
Marja-chiahillo
Sitruunainen mascarponemousse

Samankaltaisia reseptejä:
Banaanipannarit
Savuporo-tuorejuustopannari
Uunipannukakku
Vohvelit

Kommentit (18)
  1. Nyt niitä OIKEITA blinejä - Pilkettä
    27.3.2017, 16:24

    […] Letut Munaton proteiinipannari Savuporo-juustopannukakku Uunipannukakku (todella ruokaisa) Vohvelit 1 Vohvelit 2 Vohvelit 3 (tälläkin kertaa käytetty […]

  2. Syksyinen luumupiirakka (paleo) - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 16:57

    […] Mustikka-kardemummacurd Mustikka-kardemummavispipuuro Sitruunapiirakka ripauksella kardemummaa Vohvelit ja pirteä päärynähillo kanelilla ja kardemummalla Lammasta Rogan Josh ja mango-kardemummalassia Ruusuinen […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *