Viimeistä kertaa edustustehtävissä vuosijuhlilla

Viime viikonloppuna eräs aikakausi taisi saada päätöksensä. Olen ollut ainerjärjestöni hallituksessa kolme vuotta, ja edustanut järjestöämme melko ahkerasti muiden ainejärjestöjen, osakuntien ja ylioppilaskunnan vuosijuhlilla. Hallituksemme on kuitenkin vaihtumassa nyt loppuvuodesta, ja minun on nyt aika antaa nuoremmille tilaa – varsinkin kun gradukin on jo työn alla ja tarkoitus olisi valmistua seuraavan hallituskauden aikana. Niinpä nämä lauantaiset vuosijuhlat taisivat jäädä viimeiseksi edustustehtäväkseni, joskaan tuskin ihan vielä viimeisiksi akateemisiksi vuosijuhliksi. 😉 Juhlat olivat viime kertaisten juhlien tavoin Kårenilla. Lähdin näille juhlille nuoremman hallituskollegan ensimmäiselle edustuskerralle seuraksi ja tueksi. Viime vuodet olen itse hoitanut edustamiset yksin, mutta muistanpa itsekin olleeni ensimmäistä kertaa edustamassa silloisen puheenjohtajamme kanssa. Nostalgiaa oli siis ilmassa. 😉

Illan menu:

Sokerisuolattua lohta ja mangosalsaa
Naudan paahtopaistia, tamarindikastiketta, perunarösti, paksoita ja marinoitua punasipulia
Seljapannacotta

24mkvuju1

24mkvuju2

24mkvuju3

Menu oli kieltämättä mielenkiintoinen, ja peräti eksoottinen! Oli virkistävää saada alkupalalohi kunnon könttinä ohuiden siivujen tai jonkun ”röran” seassa. Voi olla, että joillekin kunnon kimpale ”raaka” kalaa ei olisi mieleen, mutta minä ja pöytäseureeni tykkäsimme. 🙂 Mangosalsassa oli mukana ilmeisesti korianteria. Itse pidin siitä kovasti, mutta muutamalle korianteri ei maistunut. Gluteention leipä oli jälleen kerran pahaa.Se ei tuo annokseen harvoin mitään ekstraa, saisi jätää pois minun puolestani ja keskittyä niihin maukkaisiin lisukkeisiin… Kaiken kaikkiaan ihmiset tuntuivat tykkäävän annoksesta. Pääruokana tarjottu paahtopaisti oli sarjaa ”perus”, eli ei erikoisen mureaa eikä maukasta. Annoksen lisukkeet olivat kuitenkin kohdallaan. Marinoitu punasipuli piristi annosta mukavasti, ja perunarösti oli itseasiassa niin hyvää että minäkin söin sen kokonaa, vaikken yleensä juuri perunasta välitä. 🙂 Jälkiruokapannacottaa peitti jännittävän vihreä kerros. Seljaa en sen mausta juuri erottanut, mutta pannacotta sai kyllä pisteet siitä että kerrankin jälkiruoka ei ollut liian makeaa minun makuuni. Maistelen niin paljon mieluummin kermaa kuin sokeria! 😉 Vihreä väri tuntui saavan yleisesti ottaen vähän huonon vastaanoton. En tiedä onko seljamehutiiviste jonkun väristä, mutta jos siitä saisi vaikka keltaisen kiilteen niin se saattaisi upota paremmin? Menu oli kaiken kaikkiaan mielestäni oikein mukava, Kåren jatkoi viime juhlien tavoin odotuksien hienoisella ylittämisellä. 🙂

Sitä kyllä en osaa sanoa mitä juhlien istumapaikkajärjestystä tehdessä on ajateltu. Minut ja seuralaiseni oli pistetty neljän pöydän päähän toisistaan, ja minut oli isketty vieläpä keskelle tiivistä kaveriporukkaa. Onneksi seurueeni osoittautui varsin mukavaksi, ja minä sulauduin siihen hyvin. 🙂 Meillä oli kyllä ollut varmuuden vuoksi pyyntö sisässä juhlat järjestäneen ainejärjestön hallituksen kautta että me reppaajat olisimme saaneet istua lähellä toisiamme, ja lisäksi kanssareppaajallani oli paikalla paljon läheisiä ystäviä joiden kanssa hän olisi mieluusti istunut – nyt ei onnistunut kumpikaan… Hänkin tuntui kuitenkin onneksi saaneen ihan mukavan pöytäseurueen. 🙂

Ja lopuksi vielä note to self: muista aina tarkistaa mekon kunto viimeistään edellisenä päivänä (tai jo aiemmin). Luotin tällä kertaa vähän liikaa mekkoni puhtauteen, ja sain huomata sitä päälle pukiessani että siinä oli ties mitä laikkua viime juhlien jäljiltä… 😛 Onneksi kangas on koko yläkropasta monella taitoksella, joten tahroja oli vaikeampi huomata juhlissa…. 😛

Muita samankaltaisia juhlia:
Jeejee, vuosijuhlat!
Highlanderin routapaistia viileänä vappuna
Vuosijuhlat ja kampausharjoittelua
Pitkästä aikaa akateemisilla vuosijuhlilla
Pitkä päivä, pitkä ilta
Vappuaatto
Juhlatuulella
Edustamista vuosijuhlilla

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *