Verkkokauppaihastus ja kuntopäivitystä

Nyt se on vihdoin tapahtunut – olen löytänyt verkkokaupan ihanuuden. Iherb (kts. Koukuttava raakasuklaa) on repertuaarissani jo kuudetta vuotta, mutta muuten en ole juurikaan harrastanut netistä tilaamista. Viimeisen parin kuukauden aikana olen kuitenkin lähtenyt laajentamaan kenttääni. Ensiksi tilasin uuden kannettavan Gigantin verkkokaupasta. Toimitus parin sadan metrin päässä olevaan Siwaan maksoi kolmisen euroa, tuote oli kaiken lisäksi perillä kolmessa päivässä. Sitten tilasin EBN Supplements Oy:ltä heraproteiinia. Se tuli ilman toimituskustannuksia lähipostiin – taas kolmessa päivässä. Nyt viimeisimpänä innostuin tilaamaan urheiluvaatteita Stadiumista. Muuten olisin varmaan jättänyt tilauksen tekemättä, mutta nettikaupassa oli hyvä tarjous kevätkeleihin sopivasta SOC:n juoksupaketista ja myös pitkään hankintalistalla olleet pitkät treenitrikoot olivat tarjouksessa. Tuotteet sai noutaa ja maksaa ilman lisäkustannuksia valitsemassaan Stadium-myymälässä ja myös palauttaa ilman lisäkustannuksia. Minä itseasiassa vaihdoinkin juoksusettini myymälässä toisen väriseen. En voi sanoa muuta kuin että olen erittäin tyytyväinen. Uskoisin että tulen hyödyntämään verkkokauppoja enemmän, kunhan vain opin nyt katselemaan mitä niillä on tarjottavana. Jos tiedät jonkun aarreaitan, saa vinkata. 😉

Verkkokauppoja, joihin olen ollut tyytyväinen:
Asos (vaatteet, kengät, laukut)
EBN Supplements Oy (heraproteiini, urheilutilpehööri)
Gigantti (kannettava tietokone)
Iherb (lisäravinteet, mausteet, gluteenittomat jauhot, pähkinät, kaakaonibsit, chia yms., ihon- ja hiustenhoitotuotteet)
Stadium (urheiluvaatteet)

Treenivaatteiden tilailu viekin sitten keho- ja hyvinvointikategoriaan. Olen välineurheilija siinä määrin, että uusissa kuteissa on aina kiva treenata. 😉 Poikaystäväni on taas ruvennut lenkkeilemään, mikä lisää minunkin kiinnostustani  lajiin. Hänellä on vankka juoksutausta, mutta minä olen juoksun suhteen noviisi. Liikuntainnostustani lisää taas edistyminen fysioterapiassa ja jalkojeni kuntoutuksessa. Sain persoonalliset tukipohjalliset jokin aikaa sitten, ja niiden käytön ja fysioterapeutin harjotteiden myötä kipuni ovat vähentyneet ja virheasennot ovat korjaantuneet. Jalkapohjieni kaari on kohonnut hienosti kummassakin jalassa, ja oikean jalan sisäänkiertyminen on myös korjaantunut hyvin. Paljon on vielä tehtävää ja eikä jaloistani ikinä tule täysin kunnollisia, mutta ihana kuulla että suunta on oikea! 🙂 Tarkistin fysioterapeutiltani juoksun sopivuuden ongelmajaloilleni (kts. Kuntoutusta pitkällä tähtäimellä). Hän antoi luvan, ja painotti hyvin askelten iskua pehmentävien kenkien tärkeyttä. Ostin viime kesänä (kts. Urheilualet Helsingin keskustassa) Niken kaupunkijuoksuun sopivat, hyvin pehmennetyt juoksulenkkarit ja lisäksi testasin että vanhat tukipohjalliseni mahtuvat juuri ja juuri lenkkareihini. Nyt kun olen saanut upouudet, hienot pohjalliset, voin uhrata/pyhittää vanhat sitten juoksulenkkareille ja hikiliikuntaan. Jokainen askel on nyt vähän parempi. 🙂

03lenkkariToivottavasti nämä kengät eivät vain näytä hyvin vaimennetuilta.

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    […] on kriteerinä vielä maustamattomuuskin. Kirjoittelinkin juuri heraproteiinin tilaamisesta (kts. Verkkokauppaihastus ja kuntopäivitystä), ja koitan lähitulevaisuudessa kirjoitella kokemuskiani käyttämistäni eri […]

  2. 2

    Maria sanoo

    Hei, oletko koskaan kokeillut paljasjalkakenkiä, esim Vibrameita? Mulla itellä tuli aina polvet kipeiksi juoksemisen jälkeen, toisinsanoen lyhyetkin pyrähdykset olivat lähes mahdottomuus kun polviin pisti niin kovasti. Ostin pari vuotta sitten Vibramit, ja vaikka vaimennusta ei ole yhtään, voin juosta vaikka 10 kilsaa… kun juoksuasento on ihan eri, eikä tärähdystä tule juoksiessa yhtään. Onhan ne kyllä hassun näköiset… 😀

  3. 3

    sanoo

    En ole kokeillut, mutta vähän utelias kyllä olen. Minullahan ei ole juoksutaustaa, joten ajattelin lähteä ihan peruskamoilla liikkeelle jos en sitten saisikaan ikinä juoksua maistumaan. Nyt olen ehtinyt yhden juoksulenkin vanhat tukipohjalliset lenkkareissa, eikä polvissa tuntunut pahalta lainkaan – lihaksissa kyllä tuntui jälkeenpäin mukavasti. 😀
    Olen käsittänyt että nuo paljasjalkakengät nimenomaan kehittävät lihaksia tehokkaasti ja monipuolisesti, mutta vaimennus jää puutteelliseksi ja sen tärkeyttä fysioterapeuttini nimenomaan painotti. Pitänee kysyä josko paljasjalkakengillä olisi tässä asiassa joku porsaanreikä. 😉 Kiva kuulla myös että ne ovat tepsineet nimenomaan polvikipuihin! Onko askellustasi analysoitu ikinä mitenkään tai tiedätkö olevasi taipuvainen ali- tai ylipronaatioon?

  4. 4

    Maria sanoo

    Ei ole koskaan analysoitu, ei aavistustakaan siis pronaatioista. 🙂 Nimenomaan paljasjalkakengät laittaa väkisinkin juoksemaan luonnollisesti, samoin kuin juoksisit paljain jaloin, eli päkiällä laskeudutaan maahan, ja sitten jalka pehmeästi ja joustavasti laskeutuu kantapäälle. Kantapään ei kuitenkaan mun mielestä tarvi edes tulla ihan kunnolla alas, jotkut sanovat että se vain hipaisee maata. Juokseminen on siis vähän samaa kuin hyppäisit korokkeelta, ei siinäkään täräytetä kantapää edellä maahan. Nykyajan kengät suosii kanta-astumista juoksiessa, ja vartalon asentokin on silloin ihan eri, pystyasento, kun taas paljasjalkajuoksussa vartalo on enemmän etunojassa. Lisäksi paljasjalkakengät aktivoi jalan pieniä lihaksia ihan eri tavoin kuin tuetut, vaimennetut lenkkarit. Suosittelen lämpimästi googlailemaan ja tutustumaan!

  5. 5

    sanoo

    Okei, kiitos tiedoista! 🙂 Minähän en tällä hetkellä astu luonnostani oikein – lasken painon väärille kohdille mikä aiheuttaa ongelmia. Kovin paha kanta-astuja en sitten ollutkaan, vaikka muuten askeleeni on kaukana ihanteesta. Pahimmat ongelmat minulla on ennemminkin päkiöissä. Jalkapohjieni ja –terieni lihakset ovat onnettomassa kunnossa, niin että kyllä kiinnostaisi mitä paljasjalkakengät saisivat niissä aikaan vai kumoaisiko väärä askel sen hyödyn. Taidanpa googlailla ja kysyä fysioterapeutin mielipidettä, kiitos esittelystä. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *