Vadelmaa ja karvasmantelia pullan sijaan piirakassa

Olen ehtinyt vuosien varrella työskentelemään myös leipä- ja leivonnaistiskillä (uskokaa tai älkää), ja siellä laskiaispullakausi erottui suurina valintoina: mantelimassalla vai hillolla, vadelmalla vai mansikalla? Viljoja en noina aikoinakaan enää syönyt, mutta valintani olisi ollut selkeä. Minun laskiaispullani väliin kuuluvat mantelimassa, ja jos jotain hilloa pitä valita niin se on vadelma. Pullatta en silti jäänyt, vaan blogista löytyy peräti kolme hyvää laskiaispullareseptiä, kotitekoinen mantelimassa ja marja-chiahillo – niillä pärjää paremmin kuin hyvin. 😉 Niinpä en tänä vuonna ruvennutkaan kehittelemään uusia pullareseptejä, vaan ne himoitsemani mantelimassa ja vadelma päätyivät piirakaksi. Ystävän vierailua varten leipomani karviasfrangipanetorttu oli aikoinaan hitti (jopa miehelle, joka ei karvasmantelista juuri välitä), ja sen mazariinimainen maku tuo minulle kultaisia muistoja lapsuudesta (siskon kannattaa muuten tsekata tämä! ;)). Valinta oli siis helppo, ja tänä laskiaisena minä herkuttelen vadelmafrangipanetortulla. <3

16vadelmafrangipane1

VADELMAFRANGIPANETORTTU

Pohja:
75 g suolatonta voita (huoneenlämpöistä)
½ dl mantelijauhoa
1 dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ dl erytritolia (tai muuta makeutusta)
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljauutetta
Hyppysellinen suolaa

Frangipanetäyte:100 g suolatonta voita (huoneenlämpöistä)
Makeutusta maun mukaan (½ dl erytritolia + 20 tippaa English Toffee-steviaa)
2 kananmunaa
2 dl mantelijauhoa
½ tl vaniljauutetta
Muutama tippa-1/4 tl karvasmanteliaromia
Hyppysellinen suolaa
200 g pakastevadelmia

Valmista pohja. Sekoita raaka-aineet keskenään, nypi taikina tasaiseksi ja painele ne voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Esipaista pohjaa uunissa 175 ˚C asteessa 5-7 minuuttia. Vatkaa voi ja makeutus tasaiseksi, vaaleaksi seokseksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita joukkoon mantelijauho ja mausteet. Lisää viimeiseksi jäiset vadelmat varovasti käännellen. Älä säikähdä vaikka kylmät marjat jähmettävät täytteen suuriksi kokkareiksi. Ne sulavat kyllä uunissa tasaiseksi kerrokseksi eikä niitä tarvi sen kummemmin koittaa tasoitella nennen paistamista. Koita vain olla muussaamatta vadelmia sekoittaessasi täytettä. 😉 Levitä täyte esipaistetulle pohjalle ja paista piirakkaa vielä noin 30 minuuttia, kunnes se on kauniin kullanruskea. Tarjoa piirakka sellaisenaan tai esimerkiksi (kookos-)kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Leivoin piirakan sunnuntai-iltana, ja olin ajatellut ottaa siitä kuvat maanantai-aamuna, mutta siitä puuttuikin jo silloin pala! 😀 Oli näköjään maistunut aikaisin töihin lähteneelle miehelle. 😀 Ei ollut parka vaan kehdannut vielä minun nukkuessani vaahdottaa kermaa piirakan kaveriksi, mutta onneksi se maistuu erinomaiselta ilmankin. 😉

16vadelmafrangipane2

Samankaltaisia reseptejä ja muista nostalgisia herkkuja:
Hedelmäinen myslileipä
Kanelipullamuffinssit
Karviaisfrangipanetorttu
Laskiaispullabattle (kaksi reseptiä) + pikalaskiaispulla
Runebergintortut (LCHF)
Runebergintortut (paleo)

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *