Unkarilaista lihapataa ja marjoja mascarponemoussella

Hollantiin lähtööni on enää vajaa viikko, ja taas oli aika hyvästellä yksi ystävä. Reilu viikko sitten tytöt olivat luonani kyläilemässä (kts. Kun tytöt tulivat Turkuun– ja Kotibrunssi tytöille-postaukset), ja nyt sain taas luokseni rakkaan vieraan. Hän saapui itsekin vasta viime viikolla opiskelijavaihdosta, mutta ehti onneksi luokseni Turkuun kyläilemään. 🙂 Minä olen nyt viimeisen Suomi-viikkoni täysin lomalla, joten ystäviin ja läheisiin on nyt hyvä keskittyä.

Lounaan ja kahvittelun jälkeen kävimme kaupungilla keräilemässä raaka-aineita illallista varten. Lounaaksi söimme viikonloppuna tekemääni kana-munakoisogratiinia, hyvin maistui hänellekin. 🙂 Päivä sujui ihanan leppoisasti. Yhdessä tekeminen on kyllä kivaa, etenkin kun kerrankin siihen oli näin hyvin aikaa. Tilanne oli harvinaislaatuinen, sillä yleensä sekä minä että ystäväni elämme suht aikataulutettua elämää, mutta nyt kummallakaan ei ollut kiire mihinkään. Kuulumisten vaihtoa ja keskustelua kevyen puuhastelun lomassa. Ja juttuahan meillä riitti – viimeksi olemme nähneet muistaakseni tammikuussa ja seuraava kerta onkin sitten taas ensi tammikuussa. 😛 Onneksi hyvien ystävien kanssa välimatka ei ole ongelma. Aika kului aivan huomaamatta, ja kun poikaystäväni saapui töistä kotiin, oli meillä ruoanlaitto jo mukavassa vaiheessa.

Illan menu:Pörköltiä, eli unkarilaista lihapataa, ja salaattia
Marjoja baileys-mascarponemoussella, sitruuna-mascarponemoussella ja lemon curdilla
13paprika
Lomailimme heinäkuussa Budapestissä (kts. Herkuttelua Budapestissä-postaus), ja sieltä tuli tuotua tuliaisiksi perinteistä, unkarilaista makeaa paprikajauhetta. Lisäksi olin juuri kinunnut äidiltä itselleni vuosikausia kaapin perällä käyttämättä lojuneen punaisen emalipadan, jota piti päästä testaamaan, joten illan ruokalajiksi valikoitui unkarilainen lihapata pörkölt. Ulkomailla ihmiset ilmeisesti usein kutsuvat unkarilaista lihapataa gulassiksi, kun taas Unkarissa gulassi on keitto. Pörkölt on siis oikeasti se lihapata. Pörköltiä valmistetaan perinteisesti sekä possusta että naudasta, joten karjalanpaistilihat tuntuivat sopivalta lihavalinnalta. Poikaystäväni vanhemmat olivat lisäksi olleet juuri viikonloppuna mustikassa, joten jälkiruoaksi piti sitten keksiä jotain ihanaa tuoreista marjoista. Baileys-mascarponevaahto tuntui herkulliselta ajatukselta. Olin juuri tehnyt purkillisen lemon curdia, joten päätin tehdä myös sitruunaisen mascarpone-vaahdon – molempi parempi. 😉 Lisäksi keksin kesken jälkiruoan kokeilla myös lemon curdia sellaisenaan marjojen ja mascarponemoussejen seassa, ja sehän oli kerrassaan ihanaa! Vieras oli samaa mieltä, hyvä että tuli tehtyä (oli helppoakin). 😉

13porkolt3

PÖRKÖLT – UNKARILAINEN LIHAPATA

800 g karjalanpaistilihoja, nautaa (rintaa/lapaa/paistia) tai possua
n. 500 g sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tlk (70 g) tomaattipyreetä
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
2-3 rkl (unkarilaista makeaa) paprikajauhetta
1 lihaliemikuutio
0,5-1 rkl sambal oelekia
Mustapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä tai voita

(Lisäksi 1 prk smetanaa tai creme fraichea tarjoiluun)

Pistä uuni kuumenemaan 150 ˚C asteeseen. Pilko liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista lihat paistinpannulla, suolaa kevyesti ja siirrä ne pataan. Tee ruskistaminen tarvittaessa erissä. Kuori ja pilko sipuli, paprika ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullottele niitä hetki pannulla ja lisää mausteet. Kaada kasvikset ja mausteet pataan lihojen päälle, sekoita hyvin. Huuhtele paistinpannulta kaikki maut ja mausteet mukaan sopivalla vesitilkalla, ja kaada neste pataan. Lisää vettä sen verran että padan ainekset juuri peittyvät. Kypsennä pataa uunissa 150 ˚C asteessa tai liedellä miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Lisää nestettä tarvittaessa. Tarjoa pata haluamiesi kasvislisukkeiden ja smetanan/creme fraichen (pyöristää makua todella kivasti ;)) kanssa.

EDIT. Kirjoittelin myöhemmässä postauksessa hieman lisää valmistus- ja tekniikkavinkkejä.

13porkolt1 13porkolt2
Pata ennen uunia ja uunin jälkeen

Tämä annos mahtui juuri kolmen litran pataan.

HUOM: Unkarissa käytetään useimmiten niitä vaalean kellertäviä, pitkulaisia paprikoita. Niissä on omanlaisensa, hieman peruspaprikoita voimakkaampi maku. Kummankin sorttiset paprikat toimivat kyllä tässä reseptissä. Unkarilaista paprikajauhetta on olemassa kahta versiota – makeaa ja tulista. Meiltä löytyi vain makeaa versiota, joten lisäsin hieman sambal oelekiä tuomaan tulisuutta. 😉
HUOM: Pörkölt kuuluu tehdä suht niukalla nestemäärällä, eikä mitään tämä pata kaipaa mitään suurustetta. Sipulit suurustavat kastiketta kypsyessään ja hajotessaan tarpeeksi.

13mascarponemousset

MARJOJA MASCARPONEMOUSSELLA JA LEMON CURDILLA

Tuoreita marjoja
Lemon curdia

Baileys-mascarponemousse:½ prk (125 g) mascarponea
1 dl kuohukermaa
2 rkl Baileys-kermalikööriä
(Makeutusta, esim. stevia tai erytritoli)

Sitruunainen mascarponemousse:
½ prk (125 g) mascarponea
1 dl kuohukermaa
2-3 rkl lemon curdia(Sitruunasteviaa tai muuta makeutusta)

Jaa mascarpone kahteen astiaan. Pehmennä mascarponen rakenne haarukalla ja sekoita toiseen kulhoon likööri, ja toiseen lemon curd. Vatkaa kerma vaahdoksi. Jaa kermavaahto tasan kumpaankin mascarponekulhoon, ja kääntele mascarponemassa varovasti sen sekaan, jotta koostumus pysyy kuohkeana. Marjoista ja vaahdosta voi joko tehdä valmiit annokset, tai tarjoilla suuremmista astioista. Minä en tehnyt valmiita jälkiruoka-annoksia, vaan tarjoilin vaahdot erikseen omista kulhoista, joista kukin sai sitten koostaa haluamansalaisen jälkiruoan. 🙂

Tämä jälkiruokasetti oli kyllä überonnistunut. Mustikoita oli ensin tulut varattua puoli litraa meille kolmelle, mutta kaiukki oli niin herkullista, että jääkaapissa ollut toinen puoli litraa tuli syötyä myös. 😉 Alunperin marjojen kanssa oli tarkoitus nauttia vain näitä mousseja, mutta kesken kaiken saimme idean testata annoksiimme lemon curdia aivan sellaisenaan ja ai että se oli muuten hyvää! Lemon curd toimi erinomaisesti suoraan mustikoiden kanssa ja sitruunaisen mascarponen kanssa. Suosittelen kokeilemaan.
13tinta2
13tinta1Ystäväni on kovin tykästynyt kesäiseen Turkuun ja Aura-joen ympäristöön, joten pyörähdimme illan päätteeksi vielä joenrannalla sijaitsevassa Tintåssa. Näin maanantaina ei ollut vaikea saada kivaa ulkopöytää. 😉 Tintå on myös sisältä oikein kivan näköinen. Olen pitkään halunnut käydä testaamassa myös Tintån lounaan, saa nähdä ehdinkö enää ennen Hollantiin lähtöä

Aiempia emännöintejä:
Kun tytöt tulivat Turkuun
Grilli-ilta tyttöjen kanssa
Karitsaa illallisella
Chevrépiirakkaa hyvässä seurassa
Illan tähtenä gruyére

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 14

    sanoo

    […] Aiempia yhteisiä juttujamme: Lasipalatsin iltasalaattibuffet ja mietteitä ystävyydestä Ystävät ovat ihania Salaattitacot pulled porkilla ja herkkusalsoillja Turistina Turussa ja lounas Logomossa Unkarilaista lihapataa ja marjoja mascarponemousseilla […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *