Treenieuforiaa

Tunnustan olevani jumppatyttö, enkä käytä kovinkaan suuria painoja millään tunneilla. Käyn kyllä lihaskuntotunneilla säännöllisesti, mutta en koskaan lähde testaamaan rajojani. Olen yrittänyt lähinnä ylläpitää lihaskuntoani. Lihasmassani on kuitenkin on kuitenkin laskenut viimeisen vuoden aikana, ja sen kannustamana päätin nyt ruveta kokeilemaan paljonko tästä kropasta voisi saada irti hyvällä. Uskaltauduin lähtemään kuntosalini lihaskuntotunnille, jossa tehdään kierto- ja intervalliharjoituksia suuremmilla painoilla ja vähemmillä toistoilla. Olin käynyt kyseisellä tunnilla kerran aiemmin ja todennut ettei se ole minun juttuni. Nyt päätin että ehkä kyse on vain asennevammasta – ja niin se taisikin olla. : ) Tiesin että minussa on tarvittaessa jonkin verran voimaa, mutta säästelen aina itseäni. Nyt kuitenkin lähdin tekemään ihan kunnon painoilla eikä se ollut yhtään kamalaa, päinvastoin.Tämän jälkeen palauttelin kroppaa vielä kevyellä tanssitunnilla, huominen ja ylihuominen taitavat olla vapaapäiviä. Olin epäillyt että lihaskuntotunti vetäisi minulta kaikki energiat, mutta tanssitunnillakin energiaa riitti vielä hyvin ja olo oli mahtava. Tätä komboa  tulen tekemään jatkossakin!

Söin ennen treeniä ja edellisenä iltana hieman tuhdimmin, ja se kannatti. Etenkin treenipäivän aloitus oli tuhti ja maistuva. Viikonlopulta jäänyt viimeinen vohveli sai täytteekseen kanttarellituorejuustoa, emmentalia ja pari paistettua kananmunaa – täydellistä! Sen lisäksi meni kesopurkin loppu ja pari palaa tummaa suklaata. : )

SAM_1251

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *