Testissä Cocovin raakasuklaan valmistuspaketti

Olen erittäin tumman suklaan ystävä, ja teen aina silloin tällöin raakasuklaata ja sen kaltaisia herkkuja. Raakasuklaan valmistukseen tulee käytettyä sitä mitä kaapissa on, ja lopputuote syntyy usein vähän millä sattuu suhteilla. Tällä hetkellä valikoima on mielestäni aika hyvä: raakakaakaojauhetta, kaakaovoita, kaakaomassaa ja kookosöljyä. Niiden lisäksi suklaaseen uppoaa välillä kookosvoita (creamed coconut), kuivattuja marjoja, pähkinöitä ja macaa, mausteeksi vaniljaa ja hyvää suolaa. Muutama onnistunut kokeilu, jonka resepti on tullut dokumentoituakin, on päässyt blogiinkin.

06cocovi2Näiden useiden omien kokkailujen jälkeen otin vihdoin kokeiluun taannoin lahjaksi saamamme Cocovin raakasuklaan valmistuspaketin. Siinä on mukana kaikki mitä tarvitset yhteen suklaasatsiin: kookosöljyä, kuivattuja gojimarjoja, agavesiirappia ja jauhepussi, jossa on kaakaojauhetta, kaakaovoita, lucumaa ja macaa. Olin vähän pettynyt kun kaikki jauheet olivat jo valmiiksi sekaisin, sillä lucuma on nimittäin minulle vieras raaka-aine. Sitä esiintyy kuitenkin raakasuklaaresepteissä usein, ja kuvaukset hedelmäiset kermaisesta mausta ovat kuullostaneet sen verran houkuttelevilta, että olisin halunnut päästä maistamaan pelkkää jauhetta josko se olisi hankkimisen arvoista. 😛 Runsasfruktoosista agavesiirappia en halunnut käyttää, joten korvasin sen English Toffee-steviatipoilla. Pakkauksen mukana tuli 20 muottia, joihin jokaiseen riitti noin 2 rkl suklaamassaa.

06cocovi3
Ohjeet

06cocovi4
Jähmettymässä olleet suklaat

06cocovi1
Valmista!

Tämä boksi voi olla kiva (joulu-)lahja jollekin aiheesta kiinnostuneelle. Suklaa on helppo tehdä, ohjeet ovat selkeät ja lopputulos on hyvän makuinen (tai no paketin agavesiirappia en tosiaan käyttänyt, en tiedä kuinka sopiva annos makeutta siitä tulee). Mieskin tykkäsi, ja hänkin piti huolen siitä että ehti napsimaan konvehteista osansa enen kuin minä tyhjensin purkin jääkaapista. 😛 Vakioraakasuklaaksi kotiherkutteluun en tätä kuitenkaan hankkisi. Hintaa paketilla on n. 22-25 €. Onhan se valmista raakasuklaata halvempaa, mutta jos jaksaa itse nähdä sen pikkuvaivan että sulattaa vähän kaakaovoita kattilassa, on alusta asti itse tehty suklaa paras ratkaisu. Se mahdollistaa reseptin modifioinnin täsmälleen omaan suuhun sopivaksi eikä raaka-aineiden absoluuttisen määrät ole niin justiinsa. 😉 Kaakaovoin, kaakaojauheen, kookosöljyn ja muiden raaka-aineiden keskinäisiä suhteita vaihtelemalla saa aina jotain vähän erilaista. Kaikista hauskinta on, että suklaan sekaan voi aina heittää sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli – kaakaonibsejä, kookoshiutaleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai marjoa. Jos epäilee tykkääkö raakasuklaasta ylipäätään niin Cocovin paketin voi ostaa kokeiluun, ja sitten kun huomaa suklaan haihtuneen kaapista alle aikayksikön, on aika hankkia perusraakaineet varastoon. 😉

Kotitekoisia raakaherkkuja:
Avokadokakku
Carob-kookoskonvehdit
Cashewpasha
Chocolate Chip Cookie Dough Cookies
Doughy Mint Chocolate Chip Cookies
Kookosjogurtti
Mango-sitruunakakku (pähkinätön)
Pasha cashewpähkinöistä
Puolukka-kinuskiraakakakku
Raakasuklaa
Raaka kirsikkavalkosuklaa
Raaka valkosuklaa
Raaka valkosuklaa kirsikoilla ja kaakaonibseillä
Rouheiset kaakao-kookoskeksit
Sitruuna-lakritsiraakakakku
Suklainen banaani-pähkinävoikakku
Taikinaiset minttusuklaahippukeksit
Taikinaiset suklaahippukeksit
Tiramisu
Vadelma-suklaaraakakakku

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 5

    Nam sanoo

    Mä ostin Tokmannista ton paketin,vaan 5euroooa.Oli alennuksessa.Kantsii mennä kattoo jos on.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *