Täytettyä maissikananrintaa ja kuohuvaa roseeta

Meille kävi pieni kauppamoka pari viikkoa sitten, kun suunnitelmissa viikonlopun herkkuateriaksi oli appelsiiniankka. Mies oli käynyt metsästämässä pakasteankkaa cittarista, mutta kun minä meinasin ottaa ankat sulamaan, osoittautuikin se maissikananrinnaksi. Hups. Pidimme kiinni ankkasuunnitelmasta, kävimme hakemassa kaupasta oikeaa ankkaa ja maissikana jäi pakastimeen odottamaan vuoroaan. Mies löysi sille sattumoisin googlailemalla mielenkiintoisen reseptin ja vieläpä viinimätsin! Viini-lehden viime vuotisessa vappumenuun kuului täytettyä maissikananrintaa, bataatti-cashewpähkinäsalaattia ja vadelmavinaigrettea, ja juomapariksi ehdotettiin itävaltalaista Szigeti Pinot Noir Rosé Brut 2011-kuohuviiniä. Vuohenjuustolla ja serranokinkulla täytetty maissikana kuullosti helpolta, ja resepti oli lisukkeitaan myöten valmiiksi minunkin ruokavaliooni sopiva. 😉 Itävältalaisia viinejäkään ei ole tullut maisteltua liikaa, joten lähdimme kokeilemaan kiinnostavaa menua. 😉

0308szigeti

Täytetty maissikana oli loppupeleissä ehkä liian paljon näpertelyä meidän makuumme. Täytteet olivat hyviä, mutta niitä olisi saanut olla melkeinpä enemmän suhteessa kanaan (yksi rintafilee painoi yli 200 g). Laitoimme jo nytten tuplamäärän kinkkua alkuperäiseen reseptiin nähden. Vastaavanlaisista ruoista pekoniin kääritty juustotäytteinen possunfilee veisi kyllä voiton, ainakin suhteellisen täytteiden määrän ansiosta. Vaikka itse kanan makumaailma jäi melko yksinkertaiseksi, bataatti-cashewpähkinäsalaatti ja vadelmavinaigrette korvasivat sen mennen tullen. Ihastuin niihin totaalisesti, ne tulevat kumpainenkin jäämään vakiresepteihin niin yhdessä kuin erikseenkin. Szigeti oli juhannuksena juodun roséshamppanjan jälkeen vähän yhdentekevä. Ihan hyvä, mutta se olisi kaivannut vähän enemmän ryhtiä. Aika helppoa seurustelu- tai kesäjuomaa mansikkaisella jälkimaulla. Ihan kelpo vappujuoma, sanoisin.

0308maissikana1

0308maissikana2

TÄYTETTYÄ MAISSIKANANRINTAA
4 annosta

4 maissikanan rintafileetä
8 serranokinkkuviipaletta (vaihtoehtoisesti parmankinkkua)
n. 120 g vuohenjuustoa
Cocktailtikkuja kiinnittämiseen
Voita
Oliiviöljyä

Pyyhi maissikananrinnat kuiviksi talouspaperilla. Leikkaa rintafileet sivulta auki, mausta suolalla ja mustapippurilla. Asettele kinkkuviipaleet avatulle fileelle. Leikkaa vuohenjuustosta pitkiä tankoja ja aseta ne kinkun päälle. Taita tai rullaa rintafilee kiinni ja sulje se cocktailtikuilla. Toista kaikkien rintafileiden kanssa. Ruskista rintafileiden pinnat paistinpannulla voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Nostsa rintafileet uunivuokaan ja kypsennä niitä vielä uunissa 175 ⁰C asteessa noin 12-15 minuuttia. Kääri kypsät rintafileet folioon ja anna niiden vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Voit joko siivuttaa fileet valmiiksi tai tarjota ne kokonaisina. Tarjoa bataatti-cashewpäkinäsalaatin ja vadelmavinaigreten kanssa.

BATAATTI-CASHEWPÄHKINÄSALAATTI

2 keskikokoista bataattia
Kourallinen cashewpähkinöitä
Oliiviöljyä
1 ruukku rucolaa
50 g pilkottua aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl valkoista balsamicoa
1/4-½ ruukkua tuoretta timjamia
Suolaa
Mustapippuria

Kuori ja kuutioi bataatit reiluiksi kuutioiksi. Levitä bataatit leivinpaperilla peitetylle pellille, rouhi päälle mustapippuria ja suolaa, lorauta oliiviöljyä ja sekoita. Paahda bataattikuutioita uunissa 200 ⁰C asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes ne ovat kypsiä. Anna kuutioiden jäähtyä.
Siirrä jäähtyneet bataattikuutiot sopivaat kulhoon ja marinoi ne hunajalla, vaalealla balsamicolla, oliiviöljyllä ja timjamilla. Sekoita hyvin ja anna maustua parin tunnin ajan.
Levitä cashewpähkinät leivinpaperilla peitetylle pellille ja paahda niitä uunissa 200 C asteessa kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Varo polttamasta pähkinöitä! Revi rucola ja pilko aurinkokuivattuja tomaatteja pienemmiksi. Sekoita rucola, paahdetut cashew’t ja aurinkokuivattu tomaatti bataatin joukkoon. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Tarjoile vadelmavinaigreten kanssa.

VADELMAVINAIGRETTE

50 g tuoreita vadelmia
0,5 dl (mietoa) oliiviöljyä
2 rkl valkoista balsamicoa
Suolaa
Sokeria

Paseeraa tuoreet vadelmat siivilän läpi. Sekoita joukkoon rypsiöljy sekä vaalea balsamico. Mausta suolalla ja sokerilla.

Miten homma meni oikeasti: en saanut käsiini tuoreita vadelmia, joten mikrotin 100 g pakastevadelmia (mikro koska ulkomaalaisia), pursersin ne siivilän läpi, sekoitin joukkoon pari ruokalusikallistsa oliiviöljyä ja vadelmaviinietikkaa. Maustoin suolalla ja vadelmasteviatipoilla. Oli hyvää. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    On taas niin herkun kuuloiset ruoat teillä, nam. Liian kanssa onneksi pärjää aina, jos tulee joskus vahingossa ostettua vääriäkin tuotteita. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Voi kiitos. 🙂 Ja tuleepahan ainakin kokeiltua uusia juttuja, en ollut itse kokannut maissikanaa aiemmin!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *