Tavarasta eroon pääsemisen riemu

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni – omistusasuntoon – vajaa vuosi sitten. Siitä lähtien olen kokenut aivan uudenlaista riemua kun pääsen turhasta tavarasta eroon. Jopa roskien vienti saa aikaan pienen ilon kuplahduksen kun asunnostani tulee sen myötä siistimpi, tilavampi ja parempi. Nautin jopa siitä kun hoitoaineputelit ja voidetuubit tyhjenevät.

2910taulut4Omassa kodissa innostuin vihdoinkin panostamaan sisustukseen ja kehystämään tauluja

En ole ikinä ollut mikään himosiivoja, vaan kotonani vallitsee aina hallittu kaaos. Vuokrakämpässä asuessa kaikki tuntui liian tilapäiseltä että olisin ruvennut panostamaan kotiini sen enempää, ja toisen kanssa asuessa ei ikinä voi saada täyttä kontrollia asumiseen – tai minä ainakaan en halua olla kiikuttamassa toisen likaisia vaatteita pyykkikoriin joka päivä (ks. Kun muutin pois kotoa -opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti).

kattausOmistusasunto on kuitenkin jotenkin erilainen. Täällä kaikki on minun, niin hyvässä kuin pahassakin. Muutossa huomasin kuinka paljon turhaa tavaraa minulla on. Yliopisto-opintojen aikaisia muistiinpanojakin oli varmaan jätesäkillinen, enkä minä edes osaisi enää etsiä sieltä mitään tietoa, vaan avaisin netin hakukoneen. Muuton yhteydessä tulikin heitettyä pois paljon turhaa tavaraa, jolla ei ollut juuri kierrätysmahdollisuuksia. Kirjoituspöydän myin Tori.fissä ja lisäksi kävin Kårenin kirppiksellä myymässä yhden Ikea-kassillisen verran vaatteita, ja tienasinkin liki satasen, vaikka myin suurimman osan vaatteistani eurolla tai kahdella. Kellarissani odottaa kuitenkin edelleen toiset kaksi Ikea-kassillista kirppikselle pääsyä odottavia vaatteita ja kenkiä. Pitäisi vaan saada aikaiseksi, mutta voi sitä riemua jos ne menisivät kaupaksi. Tai sitten pitäisi vaan viedä ne vaikkapa Pelastusarmeijalle, UFFiin tai Fidalle. Vaikka janoankin tilaa ja pienempää tavaramäärää, en osaa heittää mitään käyttökelpoista pois.

2007ruokailutila2Vaikeinta luopuminen on sellaisten esineiden kohdalla, joihin liittyy tunnearvoa. Hankin kesällä uudet tuolit ruokapöydälle. Olin tähän asti elänyt kahdella mummoltani jääneellä tuolilla. Tuoleissa oli tunnearvoa, ja oikeastaan ihan hauskaa retrohenkeä. Minulla olisi jopa ollut kaapissa niiden verhoilussa käytettyä sinivihreää vakosamettia, jolla ne olisi voinut päällystää uudestaan, mutta halusin jotain muuta. Ne eivät tuntuneet oikeilta tähän asuntoon, ja uudet tuolit oli jo hankittu (ks. Ruokailuryhmäpohdintaa). Mutta ei niitä mummin tuoleja voi vaan heittää pois. Tuolit odottivat kohtaloaan eteisessäni yli puoli vuotta, ja lopulta ne pääsivät serkulleni varatuoleiksi. Pysyivät suvussa, ja päätyivät sellaiseen paikkaan missä niitä osataan arvostaa. Ihana päästä eroon, ihanaa että hyvä paikka löytyi.

Lisää ensiasunnon innoittamia koti- ja muuttoaiheisia kirjoituksia:
Nyt ne taulut on seinällä
Itsenäinen nainen tilaa isän laittamaan tavarat paikoilleen

Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti
Kehyskompromissejä?
Julisteita ja tauluja olohuoneeseen
Kurkkaus kotiin – yksiö 20-luvun kerrostalossa
Ihastuttava Turun Martti
Kurkkaus kotiin – kaksio Eskilstunassa
Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinsipiraatiota
Projekti koti etenee

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *