Syksy on stressikausi – tuntuuko työstä irrottautuminen vaikealta?

Kesällä useiden meistä stressitasot laskevat. On valoa ja lämpöä (ehkä, jos hyvin käy), ja monilla on jopa viikkojen kesäloma. Töissä muutkin lomailevat, mikä vähentää aikataulu- ja tulospaineita. Ihmiset ovat rentoutuneempia kuin yleensä, eikä kiire paina. Mutta sitten tulee syksy ja yhtäkkiä kaikilla on taas stressiä. Ei syksy ole välttämättä yhtään kevättä stressaavampi, mutta kesän jälkeen kontrasti tuntuu suurelta. Päivät lyhenevät ja kylmenevät siinä missä keväällä suunta on sentään päinvastainen. Syksyyn ei edes mahdu kevään tavoin kivoja, keventäviä arkivapaita, kuten pääsiäinen, vappu ja helatorstai.

lily-lvnatikk-363743Syksy. Stressi.

Minulla työ on harvoin samanlaista ympäri vuoden. Välillä on voi käyttää enemmän aikaa suunnitteluun ja kirjallisuuteen perehtymiseen, välillä töitä tehdään tunteja laskematta ja päivistä välittämättä. Itselläni on nyt alkuvuodesta ollut sellainen suurempaa panostusta vaativa kausi. Tutkimusryhmämme on valmistellut pari vuotta tiedeartikkelia, ja julkaisuvaiheessa viimeisiä korjauksia ja lisäkokeita tehtiin deadlinen säätelemänä. Päivät venyivät ja viikonloppuisin tehdään hommia, päämäärässä odottaa sitten se suuri palkkio: julkaisu, joita ilman tutkijat eivät ole mitään (ks. Tutkimusartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie). Silti minunkin työntekooni vaikuttaa suuresti miten ja milloin (niin kellonaikaan, päivänä kuin vuodenaikanakin) muut työpaikallani ovat töissä.

manuscript acceptedTiedeartikkelia ei hyväksytä julkaistavaksi tosta noin vaan

Työskentely tehostuu kun osaa myös irrottautua työstä

On ihmisiä, jotka tuntuvat melkeinpä kerskuvan sillä kuinka paljon he voivat tehdä töitä ja kuinka he jaksavat paiskia hommia kaikki illat ja viikonloput. On myös aloja ja työpaikkoja, joilla jatkuvilla ylitöillä todistellaan omaa motivaatiota ja kunnianhimoa. Minusta siinä on jotain surullista. On niitäkin, joille työn teko on todella yhtä kuin harrastuksen parissa puuhaileminen ja siitä vain saa bonuksena palkkaa, mutta joku on pielessä jos illat ja viikonloput menevät töissä siksi että on tarve näyttää muille. Jos joku tosissaan haluaa elää 100 % työlleen niin fine, mutta uskallan väittää että loppupeleissä suurin osa on siitä todella onnellinen. Ja tuskin ainakaan on heidän puolisonsa tai perheensä – jos sellaisia on. Välillä tosin itselleen voi ”ostaa” mielenrauhaa tekemällä viikonloppuna roikkumaan jääneet työt pois alta, mutta yleensä työskentely tehostuu kun osaa myös irrottautua työstä.

jon-tyson-232630Mikä on sen arvoista? Mikä sinut todella tekee onnelliseksi?

Vaikka tämä kirjoitus liikkuukin yleisellä tasolla, kirjoitan sitä tietenkin tietyllä tapaa omasta näkövinkkelistäni. Olen väitöskirjatutkija ja työskentelen hyvin omistautuneiden ja työstään innostuneiden tutkijoiden keskellä – tutkijuus on useimmille pikemminkin elämäntapa kuin työ. Kaikessa pitäisi kuitenkin olla tasapaino. Se voi löytyä helposti tai sitten yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kyllä se sieltä sitten lopulta löytyy.

Jos stressi on sinulle ajankohtaista tai olennaista, tai olet siitä muuten vaan kiinnostunut, kannattaa tutustua mahtavaan Stressitohtori-blogiin!

Lisää samankaltaisia kirjoituksia:

Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie
Elämää tiedenaisena
Saako naisella olla kunnianhimoa?

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *