Suosikki tv-sarjani, jotka saan katsoa yksin

Arki-iltojen nollailuun ja rentoutumiseen kuuluu minulle ihmismissuhdeajan ja koiran kanssa lenkkeilyn lisäksi tv-sarjojen katsominen. TV-sarjoissa on kuitenkin se ikävä juttu, että ne loppuvat joskus tai ainakin ehdit katsoa kaikki tuotantokaudet loippuun asti ennen seuraavan kauden ilmenstymistä. Yhteen muuttamisen jälkeen olemme toki poikaystävän kanssa yleensä valinneet yhdessä TV-sarjan, joka kiinnostaa kumpaakin, ja katsottujen joukkoon kuuluvat muun muassa loppuun asti kahlatut Madmen ja Suits (Pukumiehet). Olen kuitenkin huomannut että jostain kumman syystä rupeamme harvemmin katsomaan minun ehdottamiani TV-sarjoja!

Tässä muutama esimerkki TV-sarjoista, jotka eivät ole päässeet yhteiselle katselulistalle:

downton-abbey

Downton Abbey

Siis tässä on kaikkea: draamaa, komiikkaa, ajankuvaa, hyviä näyttelijöitä ja sarja on visuaalisestikin todella hieno! Luulisi ajatonta tyyliä ihailevan poikaystävän suostuvan katsomaan pari osaa edes sen visuaalisen puolen takia, mutta ei. Suora tuomio.

ensitreffit-alttarilla

Ensitreffit alttarilla

Tämä on listaukseni ainoa ”tyypillinen naistenohjelma”, mutta kyllä minä tiedän miehiäkin, jotka sitä katsovat. Moni katsoo uteliaisuudesta sen yhden osan ja jää koukkuun – katsovat sitä sitten muka vain siksi että tyttöystäväkin katsoo, vaikka ovat oikeasti itse yhtä kiinnostuneita siitä miten pariskunnille käy. 😛 Mutta ei, sitä ei ole tullut nähtyä edes vahingossa.

game-of-thrones

Game of Thrones

Uskomatonta, mutta totta: poikaystäväni on nähnyt Game of Thronesista vain ykköskauden. Olemme puhuneet yli puoli vuotta siitä että voisimme katsoa kaikki kaudet alusta loppuun, mutta ei: poikaystävä keksii joka kerta muuta katsottavaa jos vaihtoehtona on Game of Thrones. Liian synkkää? Minulla itselläni on näkemättä vain uusi kausi, koska tyhmänä olen säästänyt sitä siihen että katsoisimme ne yhdessä urakan päätteeksi. Pitäisi vaan aloittaa katsominen omin päin.

rooma

 

Rooma

Draamaa antiikin ajalla. Sopiva sarja sekä miehille että naisille, ainakin siltä osin että väkivallan vasta-painona on ihan kunnon ihmissuhdedraamaa. Huomattavasti Game of Thronesia lempeämpi. Tämä ei ole saanut varsinaista tyrmäystä, mutta ei sitä ole katsottu kertaakaan kun olen ehdottanut, vaan aina valinta on osunut johonkin muuhun.

the-newsroom

The Newsroom

Sarkasmi puree tyyppiin, ja Newsroomissa sarkasmia on melkein yli tarpeenkin, mutta kummasti poikaystävä haluaa katsoa aina jotain muuta kun olisi Newsroomin aika. Olemme saaneet katsottua kolme osaa ensimmäiseltä tuotantokaudelta, eikä se riitä siihen että tähän älykkään hauskaan sarjaan pääsisi sisälle.

Espanjalaista Velvet – muotitaloa en ole edes nähnyt järkeväksi ehdottaa.

Näin monta sarjaa on saanut torjuvan vastaanoton, mutta sitten kun rupesin katsomaan yksikseni Royalsia, joka on kuin brittihoviin siirretty Gossip Girl, on poikaystävä jatkuvasti kyselemässä mitä siinä nyt on käynyt. 😀 Ja minä kun rupesin katsomaan sitä yksikseni tiskausohjelmanani vain siksi että luulin ettei se kiinnostaisi häntä laikaan.

En siis taida tuntea poikaystäväni TV-mieltymyksiä lainkaan. :’D

Ehkä on parempi antaa hänen valita sarjat, sillä minä yleensä hyväksyn hänen ehdotuksensa. Billionsia hän rupesi katsomaan perässäni, mutta omasta mielestäni sarja jäi pahasti junnaamaan eikä kakkoskaudella tapahtunut enää mitään uutta, joten jätin sarjan kesken. Nyt poikaystävä on katsonut sitä itsekseen ja ehkäpä minäkin liityn seuraan kun hän pääsee siihen asti mihin minä jäin. 😉

Onko teillä vinkkejä sarjoista, joita kannattaisi kokeilla?

vadelmahelmipuuro

Edellinen kirjoitukseni: Pirteä vadelmahelmipuuro (gluteeniton ja maidoton)

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Haha, the struggle is real 🙂
    Meillä onneksi natsaa miehen kanssa aika hyvin nuo sarjojen katomiset.
    En ole itse seurannut mitään näistä sarjoista. Downtown Abbey on ollut mielessä aloittaa, mutta siitä olen varma, että mies ei kyllä katsoisi.
    Kirjoitin blogin puolelle juttusarjankin näistä. Siinä oli erilaisia sarjavinkkejä ja niille ”paritettuja” ruokia 🙂
    Yksi suosikeistani on http://www.sweetfoodomine.com/ajankohtaista/better-call-saul-pekoniranskalaiset/ , jossa huseeraa vähän nuhjuinen, mutta symppis asianajana Saul.
    Toinen taas on Blacklist-sarja ja sen ihana rikollisnero Raymond Reddington. Kosto-sarja ja Emily Thorne, joka sekoittaa pakkaa hienostoväen Hamptonsissa, ihan näin muutaman mainitakseni 🙂

    • 1.1

      siiri sanoo

      Hei mahtavaa, kiitos vinkeistä! Minä totta kai innostuin nyt noista ruokaparituksista, pitääkin tutustua niihin paremmin! 😉 Tuo Blacklist-sarja on kyllä osunut silmiini Netflixiä/Viaplayta (en musita kumpaa) sellaillessa, ja se voisi olla sellainen joka menisi tuolle miehellekin. 😉

  2. 2

    anna sanoo

    Black sails, handmaid’s tale, outlander, poldark, 13 reasons why (teinisarja, mutta olen koukussa!)

    • 2.1

      siiri sanoo

      Kiitos vinkeistä, anna! Black sailsia yritin itse aloittaa, mutta en päässyt kolmatta osaa pidemmälle. Handmaid’s tale on ehdottomasti katsottavien listalla, mutta veikkaan että se jää minun yksin katsottavakseni sitten kun saan uusimman Game of Thrones-kauden loppuun. Pitääpä tsekata tuo 13 reasons why nyt kun itselläni teinisarjaa edustanut, viihdyttävä Royals tui katsottua loppuun. 😀

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *