Suklainen banaani-pähkinävoiraakakakku sulaa suussa

Tänään sitä ollaan taas vuotta vanhempia. 😉 Taidan olla siinä asemassa, että jos synttärikakkua haluan, niin saan tehdä sen itse (mikä ei sinäänsä haittaa). Niinpä halusinkin kehitellä jotain erityisen hyvää. Idea lähti FitnessFirstin poistomyynnistä tilaamastani pekaanipähkinävoita. Marjat voisivat peittää pekaanipähkinän herkän, hienon maun, mutta banaani vain korostaa sitä! Jos joku ei ole testannut banaanin ja pähkinävoin (about minkä pähkinävoin tahansa), niin kyseessä on aivan mahtava makupari! Pähkinävoi-banaanikakku olisi varmasti ollut ihanaa sellaisenaankin, mutta suklaahan kruunaa melkeinpä kakun kuin kakun, joten päätin tehdä kakkuun myös suklaakerroksen. Tässä kakussa on yhdistettynä kaikki viekoittelevat hyvät. Kakku oli niin hyvää, ettei sitä syödessä voinut muuta kuin pyöritellä silmiään nautinnosta. 😀 Hyvää syntymäpäivää minä. 😉

28banaani-pahkinaraakakakku

SUKLAINEN BANAANI-PÄHKINÄVOIRAAKAKAKKU

Pohja:
1 dl pähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita (tai yht. 2 dl pähkinöitä)
1 dl kivettömiä taateleita
2 rkl raakakaakaojauhetta(1 rkl vettä)
Hyppysellinen (ruusu-)suolaa

Pähkinävoikerros:
150 g (pekaani-)pähkinävoita (voit myös jauhaa 150 g pekaanipähkinöitä voiksi, tai käyttää jotain toista pähkinävoita)
2 kypsää banaania
3 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta (esim. Simply Organic Madagascaria)
Hyppysellinen (ruusu-)suolaa
Maun mukaan steviatippoja (esim. English toffee tai vanilja)

Suklaakerros:
1 kypsä avokado
3 rkl raakakaakaota
1 kypsä banaani
4 rkl kookosöljyä
Maun mukaan steviatippoja

Koristeluun:
Esim. pekaanipähkinöitä, granaattiomenansiemeniä, kaakaonibsejä, kaakaojauhetta, kookoslastuja… Suolatut, paahdetut pähkinät (esim. cashewt) toimisivat varmasti erinomatisesti!

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa. Jos pohja vaikuttaa kuivalta, voit lisätä pikkutilkan vettä. Pingota leivinpaprei irtopohjavuoan pohjalle ja öljyä vuoan reunat ja pohja kookosöljyllä. Painele pohja vuokaan ja nosta vuoka jääkaappiin. Sulata täytteisiin tarvittava kookosöljy. Aja pähkinätäytteen ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tarkista onko makeus sopiva (minulle riitti banaanien tuoma makeus). Levitä pähkinätäyte pohjan päälle ja nosta se jääkaappiin. Anna pähkinätäytteen jähmettyä n. puoli tuntia ennen suklaakerroksen lisäämistä. Valmista suklaakerros. Aja kerroksen aineet tasaiseksi ja tarkista maut. Levitä suklaakerros pähkinätäytteen päälle. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa yön yli. Koristele halutessasi ennen tarjoilua. Kakku on hyvää sellaisenaan tai esimerkiksi kookoskermavaahdon kanssa.

Olin pitkään ennakkoluuloinen raakaherkkujen suhteen, mutta täytyy kyllä sanoa että ovat ne kyllä vaan hyviä! Raakakakkujen lisäksi raakasuklaa maistuu paremmin kuin hyvin. Kummatkin ovat tulleet minun keittiööni jäädäkseen. 😉

Muita raakaherkkuja:
Avokadokakku
Puolukka-kinuskiraakakakku
Raakasuklaa
Raaka valkosuklaa
Rouheiset superkaakao-kookoskeksit
Tiramisu raakakakkuna
Vadelma-suklaaraakakakku

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    Marika sanoo

    Hyvää synttäriä! 🙂 Kateellisena katselen noita raakakakkuja kun niissä on niin monta ainesta jota en voi syödä.

  2. 2

    sanoo

    Kiitos! 🙂
    Ruokarajoitteet ovat kyllä kurjia. :/ Itsekin olen vähän viime aikoina ruvennut epäilemään olisinko onnistunut kehittämään yliherkkyyden pähkinöille tai kaakaolle…

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *