STORAGE – kekseliästä katuruokaa Turussa

Kun kävimme poikaystävän kanssa heinäkuun lopulla Turussa järjestetyssä Tall Ship Racesissa, päätimme että ensi tilassa pitäisi mennä myös ”oikeille treffeille”. Treffit voivat toki olla monen näköiset, mutta perinteisiä treffejä edustaa usein ravintolaillallinen. Olen kaiketi jonkin asteinen foodie ja ruokaintoilija, ja meinaan helposti dominoida sen suhteen mitä syödään ja missä syödään. Niinpä päätinkin tällä kertaa antaa poikaystävälle vapaat kädet ruokapaikan valitsemiseen, ja ravintolaksi valikoitui Turkuun muutama kuukausi siten avattu Storage.

gin-sour treffi-ilta-elokuuEnnen illallista kävimme aperitiivilla The Cowssa. Pyysimme jotain ei makeaa ja raikasta, jotain mikä ei pilaisi ruokahalua ja saimme ihanan raikkaan tillillä ja kurkulla maustetun gin sourin – me like!

Storage on saanut kehuja kavereilta, ja lähdinkin sinne mielenkiinnolla kokeilemaan mitä siellä olisi tarjolla. Kyseessä on siis ihan ydinkeskustaan entisen Amarillon ja Coffee Housen tilalle tullut ravintola, joka tarjoaa kekseliästä katuruokaa. Kaikenlainen street food onkin ollut pinnalla jo useamman vuoden, eikä katuruoan myyminen rajoitu enää vain katukioskeihin. Sisustukseltaan Storage noudatti urbaania teemaa ja oli sopivan rosoinen.

storage-turkuStoragen sisustus sopii katuruokateemaan

Kurkkasin nopeasti menun netistä ennen ravintolaan menoa, ja vain muutama annos oli valmiiksi merkitty gluteenittomaksi. Kokemukseni mukaan monet ravintolat ovat kuitenkin valmiita soveltamaan annoksia gluteenittomaksi kun kiltisti kysyy, eikä Storage ollut poikkeus. Kysyin heti ensimmäisenä tarjoilijalta mitenkäs gluteenittomat annokset, ja ilokseni lähes kaikki annokset saikin gluteenittomana.

Storagen konseptiin kuuluu että pöytään tilataan useampi pieni annos – joko itselleen tai sitten jaettaviksi. Meille suositeltiin tilaamaan 4-5 annosta, ja minun valintani olivat seuraavat:

Hiillostettua perunaa, Västerbåtten-juustoa ja perunankuorta

Perunarieskaa, nautaa ja piparjuurta

storageHiillostettua purjoa, siikaa ja miedosti savustettua kananmunaa

storagePorsaankylkeä ”mannadogi” ja ryytisinappia

storage katuruokaTFC Chicken, piimämarinoitua kanaa ja auradippiä

Listanimiin tuli pieniä muutoksia gluteenittomuuden myösä – esimerkiksi nautatartar tarjottiin ilman perunarieskaa ja peruna-Västerbotten-annoksesta muokattiin kastiketta. Henkilökunta oli tässä kohdassa oikein osaavaa ja avuliasta! Noista herkuista ei valitettavasti tällä kerralla tullut lainkaan kuvaa (kiva välillä keskittyä syömiseenkin), ja muutenkin kuvausolot olivat vähän haastavat.

storage hodariPoikaystävän suosikkiannos oli haukihodari rapusalaatilla ja pikkelikurkulla

storage street foodGraavilohen kanssa tarjottu ruis oli hauskasti tippaleipämäisessä muodossa

Illallinen osoitti Storagen tuovan tervetullutta vaihtelua Turun ravintolatarjontaan, ja voisin ilomielin mennä sinne toistekin. Se sopii hyvin rennompaan illanviettoon ja kaveriporukan kanssa vierailtavaksi. Siitä on hyvä jatkaa kylille vatsa täynnä. 😉 Pöytävarausta ei tarvinnut ainakaan sinä perjantaina kun me siellä vierailimme.

PS. STORAGE tarjoaa myös lauantaibrunssia! Aion ehdottomasti käydä tutustumassa. 😉

The Cow
Aurakatu 3, Turku

Ravintola STORAGE
Aurakatu 5, Turku

Lisää samankaltaisia kirjoituksia löytyy Ravintolat ja kahvilat-hakemistosta.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *