Ruokapäiväkirja elokuulta – kuinka pitää rutiinit reissussa?

Elokuun ruokapäiväkirjan aika! Olen ottanut tavaksi pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa yhden viikon ajalta kerran kuukaudessa ja jakaa sen sitten blogissa. Kaikki aiemmat ruokapäiväkirjat löytyvät ruokapäiväkirja-tagin takaa, ja niistä voi seurata miltä gluteeniton ruokavalio näyttää ja kuinka sen ei tarvitse rakentua gluteenittomille korviketuotteille. Lisäksi kerron mikä ruokavaliolleni on tyypillistä, mitä periaatteita noudatan ja miten kilpirauhasen vajaatoiminta on vaikuttanut ruokavaliooni. Heinäkuun ruokapäiväkirjassa pohdin kuinka kasvisruoka ei välttämättä ole hyvä jokaisen vatsalle.

kuori falafelbaariKasvisruoka on herkullista, mutta välillä se saa vatsani protestoimaan

Elokuun ruokapäiväkirja oli melko poikkeuksellinen, sillä on ollut juurikaan kotona vaan reissasin ympäri Suomea. Maanantain olin Turussa, Vantaalla ja Helsingissä, tiistaina lähdin Ouluun josta palasin keskiviikkona Helsinkiin. Keskiviikkona ja torstaina näin kavereita, perjantaina hoidin lääkärikäynnin (kilpirauhasen vajaatoiminta, vuosikontrolli) ja poikaystäväni ajeli Turusta hakemaan minua – samalla toki moikkasimme äitiäkin. Lauantaina oli tyttöjen ilta työkavereiden kanssa ja sunnuntaina lähdimmekin Raumalle juhlimaan poikaystävän valmistujaisia suvun kesken. Melkoinen määrä reissaamista, mutta aikasta hyvin onnistuin pitämään liikunnankin mukana kuvioissa. 😉 Muuten olisin tuskin ponnistellut sen eteen yhtä paljoa, mutta koska edellinen viikko meni Puolassa (ks. Puola-tag), alkoi liikuntavajetta olla sen verran että hyppisin kohta seinillä. Nyt liikuntaa tuli monelle päivälle – ehkä useammalle kuin normaaliarjessa – mutta treenit olivat kevyempiä ja lyhyempiä, siksi jaksoinkin enemmän. Yleisesti tuli kuitenkin istuttua enemmän kuin yleensä.

norwegianHelsingistä pääsee Ouluun halvemmin lentämällä kuin junalla – puhumattakaan kuinka paljon nopeampaa matkanteko on 😮

Tällä viikolla meni myös useampana päivänä lasi viiniä tai pari. Yleensä alkoholia kuluu vähemmän, mutta nyt samalle viikolle sattui useampi juttu, jossa juomana oli viiniä. Kaikessa on hyvä olla tasapaino, ja niinpä en stressaa sitäkään jos jollain viikolla tulee juotua muutama lasillinen tavallista enemmän. Tiedän mihin rutiinit asettuvat.

minä-ja-koira

MAANANTAI:
Aamiainen: Ehrmann High Protein-suklaavanukas ja yksi siivu Rainbown gluteenitonta näkkileipää ruohosipulituorejuustolla ja goudalla, lisäksi kahvia.
Lounas (treenin jälkeen): Maitorahka vadelmilla, pussillinen pakastemangokuutioita ja yksi Provenan gluteenitonkaura-porkkanasämpylä ruohosipulituorejuustolla.
Illallinen vantaalaisessa Old Jerusalem-ravintolassa: Kana shawarma riisillä, jälkiruoaksi mansikkajäädykettä ja kahvi. Myöhemmin lasillinen valkoviiniä.
Iltapala: Gluteeniton puolukkavispipuuro karkeista riisisijauhoista (ks. resepti), marjoja ja vuohenmaitoviili.

Liikunta: Kotitreeni lihaskuntoa 40 min.

old-jerusalem-vantaaOld Jerusalemin kana shawarma – gluteenittoman annokset on merkitty valmiiksi menuun 🙂

TIISTAI:
Aamiainen: Maitorahka marjoilla, pala äidin tekemää mustikkaraakakakkua ja kahvia.
Lounas Cafe Roosterissa: Riistakäristystä, perunamuussia ja salaatteja.
Välipala: Omena.
Illallinen, sadonkorjuukokkausta siskon kasvimaan antimista: Kala-kasvispaistosta, graavilohta, uunifetaa, uusia perunoita, tsatsikia (ks. resepti) ja salaattia, jälkiruoaksi tuoreita mansikoita ja vadelmia.

Liikunta: Crosstrainerilla 30 minuuttia

riistakäristysRiistakäristys on herkkuani

KESKIVIIKKO:
Aamiainen: Skyr vanilja-suklaamuru, raejuustoa, turkkilaista jogurttia ja kahvia.
Välipala: Gluteeniton sämpylä ja Propud-suklaavanukas.
Myöhäinen lounas/aikainen illallinen treenin jälkeen: Sandron lounasbuffet (aiempi kirjoitus Sandrosta täällä).
Iltapala: Vuohenmaitoviili, pari porkkanaa ja hapankaalia.

Liikunta: Jalkasali 30 min

0208sandro2-1Sandron ruoka on niin hyvää että ähkyä on vaikea välttää

TORSTAI:
Aamiainen: Chiavanukas vuohenmaitoon, punaherukoita ja hampunsiemeniä, tattarinäkkäriä ja kinkkusiivuja ja kuivattua inkivääriä.
Lounas (treenin jälkeen): Kinkkusiivuja, vispipuuroa puolukkasurvoksella, riisikakkuja, salaattia.
Välipala: Helsingin jäätelötehtaan sitruuna-rahkajäätelöä ja kahvia.
Illallinen tyttöjen kanssa: Perunanachoja, pari palaa tummaa suklaata ja punaviiniä.
Iltapala: Porkkanoita ja hapankaalia.

Liikunta: Kotitreeni 40 min

perunanachotNe kuuluisat perunanachot

PERJANTAI:
Aamiainen: Puolukka-vuohenmaitochiavanukas heraproteiinilla, pari palaa tumma suklaata, kaksi keitettyä kananmunaa ja kahvia.
Lounas treenin jälkeen: iso Lohilo Cinnamon Bun-jäätelöpurkki ja kokonainen Porokylän perunarieska.
Illallinen: Kuhaa, salaattia saksanpähkinä-Dijon-sinappi-oliiviöljylastikkeella, höyrytettyä kukkakaalia ja uusia perunoita, jälkiruoaksi pari palaa tummaa suklaata.
Iltapala: Propud karamellivanukas, kukkakaalia, paprikaa ja varsiselleriä jugurttiin tehdyn dipin kanssa.

Liikunta: Crosstrainer 30 min

proteiinivanukasProteiinivanukasta

LAUANTAI:
Aamiainen: Maitorahka nektariineilla, paraapähkinöitä, pari siivua goudajuustoa ja kahvia.
Lounas treenin jälkeen: Lindahls kookosrahka, Ehrmann proteiinivanukas ja Provenan kaura-porkkanasämpylä 14 % ruohosipulituorejuustolla.
Välipala: Kaksi siivua Semperin pellavansiemennäkkileipää palvikalkkunalla ja 14 % ruohosipulituorejuustolla, kaksi porkkanaa.
Illallinen: Broilerin fileesuikaleita, perunoita ja salaattia granaattiomenalla, viinirypäleillä ja avokadolla, jälkiruoaksi hieman juustoja ja pari lasia viiniä.

Liikunta: Kotitreeni 40 min

SUNNUNTAI:
Aamiainen: Raejuustoa, luonnonjogurttiin tehtyä chiavanukasta ja Leaderin 85 % kaakaota oleva täytesuklaapatukka
Lounas: Valmistujaisissa lämminsavu- ja graavilohta, gluteenittomia lihapullia, pari perunaa, salaatteja, gluteenitonta mansikkakakkua ja onnittelumalja.
Illallinen: Valmistujaisten jämiä.

Liikunta: Lepopäivä

valmistujaisetValmistujaisissa riitti herkkuja

Oikeastaan ruokavalioni pysyi näin reissussakin aika samanlaisena kuin normaalistikin. Helsingissä yövyin äidilläni, joka välttää maitotuotteia, ja siten söinkin useammin vuohenmaitoviiliä. Muuten äidin ruokavalio on aikasamanlainen kuin omanikin: gluteenitonta ja paljon kasviksia ja marjoja. Hänen käyttämilleen kaurakermoille yms. en ole ikinä lämmennyt… Mutta joo, lomailu tai reissaaminen ei tarkoita sitä että ruokavalio muuttuisi sekunnissa epäterveelliseksi tai epätyypilliseksi, tai että liikunta unohtuisi – ainakaan minun tapauksessani. 😉

Edellinen kirjoitukseni: Matkabudjetti Puolaan – viisi päivää Gdanskissa ja Sopotissa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *