Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa

Puerto Ricoon matkustavien suomalaisten määrä on kasvanut huomattavasti Norwegianin aloitettua sinne halpalennot. Luulimme olevamme poikaystävän kanssa omaperäisiä kun varasimme matkamme, mutta äkkiä kävi ilmi että kaikki muutkin tuntuivat saaneen saman idean. Meidän tuttavapiiriimme mahtuu ainakin viisi seuruetta, jotka ovat matkustaneet sinne viimeisen neljän kuukauden aikana. Se siitä omaperäisyydestä. 😀

Itse odotan matkoillani aina innolla paikalliseen ruokakulttuuriin tutustumista (ks. Matkustaminen-hakemisto), ja niinpä ajattelinkin kirjoittaa muutamia vinkkejä aiheesta jos niistä olisi vaikka hyötyä jollekin matkaansa suunnittelevalle. 🙂 Mainitsinkin aiemmissa kirjoituksissani Mikään ei ole aitoa ja kaikessa on gluteenia ja Lomakeittiössä kokattua että Puerto Ricossa/Yhdysvalloissa oli yllättävän vaikea syödä ulkona juuri tuon gluteenin takia – sitä kun oli kuulemma riisissä ja perunassakin. 😮 Olimme kuitenkin sinnikkäitä ja käytimme aikaa sopivien ruokapaikkojen löytämiseen Airbnb-asuntomme keittiössä kokkaamisen lisäksi. Pitäähän sitä paikallista ruokaa päästä maistamaan.

Paikallisista ruoista suosittelen tutustumaan mofongoon, tostoneseihin ja mahi-mahiin. Myös riisi- ja papuruoat olisivat saaren erikoisuus, mutta itse en päässyt maistamaan niitä syystä tai toisesta (mm. gluteeni). Puerto Ricosta uskoisin myös löytyvän hyvää paellaa. Piña colada, mojito ja muut rommijuomat kuuluvat Puerto Ricon erikoisuuksiin – jos juomapuoli kiinnostaa, kurkkaa myös Drinkkikoulu Casa Bacardilla. Tässä on muutamia poimintoja Puerto Ricon pääkaupungin San Juanin ravintolatarjonnasta. 🙂

Colombo Café (1045 Asford Avenue)

Café Columbo oli ulospäin hyvin baarimainen, enkä odottanut siltä juuri mitään, mutta söin siellä reissun parhaan mofongon paistetun possun ja sipulin kanssa. Mofongo on paikallinen erikoisuus – muussatusta ruokabanaanista tehty kakku, josta on saatavilla myös täytetty versio (stuffed mofongo). Jos haluaa juhlia, Columbossa voi juoda niin paljon kuin haluaa 20 dollarilla – jos juomapuoli kiinnostaa, kurkkaa myös Drinkkikoulu Casa Bacardílla-kirjoitus!

puerto-rico-mofongo

Hosteria del Mar (1 Calle Tapia)

Ocean Parkissa sijaitseva hotelli, josta löytyy myös ravintola rannan puolelta. Henkilökunta puhui hyvää englantia ja tunsi gluteenin/gluteenittoman ruokavalion. Lounasaikaan tarjolla edullisempia ruokia, ala carte kalliimpi. Lounasaikaan burgeri, mustekala, kaksi creme bruleeta ja kaksi mojitoa maksoivat noin 70 dollaria. Spessuburgerin välissä oli paistettua ruokabanaania (tostones) ja pekonia. (Ja siihen sitten se tippi, joka alkaa täällä suositusten mukaan 15 prosentista). Lähistöllä sijaitsee myös toinen ravintola Pamela’s, jossa kävimme drinkeillä. Kivan oloinen, mutta kalliimpi paikka.

hosteria-del-mar-ocean-park

hosteria-del-mar-creme-brulee

Latin Star (1128 Ashford Avenue)

Täällä voit juoda piña coladan suoraan ananaksesta – jos juomapuoli kiinnostaa, kurkkaa myös ylempänä tässä kirjoituksessa mainittu Colombo Café Drinkkikoulu Casa Bacardilla. 😉

pina-colada-ananaksesta

Ocean Park Café (1863 Calle Loiza)

Nimestään huolimatta tarjoaa kiinnostavaa ja melko laajaa ruokamenua. Paikka ei itsessään ole kovin erikoinen tai viihtyisä, mutta annokset yllättivät erittäin positiivisesti ja henkilökunta auttoi hyvin gluteenittomien vaihtoehtojen löytämisessä. Söin täällä paikallisella valkoisella kalalla, mahi-mahilla, täytetyn avokadon (avokadot ovat Puerto Ricossa ihania!), jonka kanssa oli paistettuja ruokabanaaneja (tostones) ja salaattia karhunvatukkakastikkeella.

mahi-mahi-tostones-ocean-park-cafe

Pamela’s (1 Calle Santa Ana)

Rantaravintola Ocean Parkin alueella. Oikein viihtyisän oloinen paikka, mielenkiintoinen menu ja voittanut monia palkintoja. Saanut myös paljon kehuja TripAdvisorissa. Me kävimme täällä vain drinkeillä, mutta varmasti myös kokeilemisen arvoinen ruokapaikka!

pamelas-daiquiri

Silk (103 Ave. De Diego)

Silk oli kauppamatkamme varrella ja se näytti ulospäin sen verran houkuttelevalta että tsekkasimme sen Trip Advisorista ja sen kannustamana lähdimme kokeilemaan. Ruoakalista on pitkälti aasialainen – kiinalaista ja sushia. Gluteenittomuus tunnettiin hyvin, mutta suurin osa kana-, liha- ja kalaruoista olivat poissa vaihtoehdoista lievittämisen takia. Erittäin ystävällinen tarjoilija (joka kertoi muuten viettäneensä pikaloman Oslossa) suositteli udon-riisinuudeleita, jotka olivatkin hauskan paksuja. Poikaystävä olisi kaivannut rohkeampaa maustamista kana kung pohonsa, mutta annos ainakin näytti herkulliselta minun silmääni, maistamaan kun en päässyt. 😉

san-juan-ravintola san-juan-silk

The Greenhouse (1400 Av. Magdalena)

Keskeisellä sijainnilla, mutta hieman piilossa päätie Asford Avenuen melulta. Viihtyisä terassi ja hyvin ystävällinen palvelu, keittiöstä luvattiin versioida melkein mikä vaan gluteenittomaksi. Ruoan maku ei kuitenkaan tehnyt ihmeempää vaikutusta. Voisin kuitenkin antaa toisen mahdollisuuden!

puerto-rico-san-juan-greenhouse

Puerto Ricon-loman kirjoitukset:
Lomakeittiössä kokattua
Drinkkikoulu Casa Bacardilla
Mikään ei ole aitoa ja kaikessa on gluteenia
Reissaavan bloggaajan kannettava
Pitkä matka Turusta Karibialle
Perjantaina Puerto Ricoon
Viikonloppu, joka hymyilyttää vieläkin

Ei kommentteja.

Trackbacks

  1. […] Puerto Ricon loman päättymisestä alkaa olla jo kuukausi. Kahden viikon loma Karibialla oli kerta kaikkiaan ihana ja siltä jäi paljon kivoja muistoja. Haluan jakaa täällä blogissa joitain vinkkejä sinne päin suuntaaville, ja aika monta kirjoitusta onkin jo tullut ulos: […]

  2. […] Juanin suloinen vanhakaupunki Vaaleanpunainen San Juan Culebran paratiisisaari Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa Lomakeittiössä kokattua Drinkkikoulu Casa Bacardilla Mikään ei ole aitoa ja kaikessa on […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *