Ruokaa ja juomaa Samoksella

Hellurei! Palasin eilen kahden viikon lomalta Kreikan Samokselta, ja jo näin ensitöiksi piti päästä päivittelemään blogia. Viime viikolla annoin vähän esimakua lomatunnelmista kun kirjoittelin Mama’s Kitchen-ravintolasta, ja nyt on luvassa vähän lisää. Tarinaa riittää enkä halua uuvuttaa ketään totaalisesti, joten aion jakaa juttuja useampaan kirjoitukseen. Ja koittanen saada väliin vähän muitakin juttuja niitä varten, joita toisten lomailu ei voisi vähempää kiinnostaa. 😉

YLEISTÄ

Olimme lomalla Votsalakiassa, mikä on hyvin rauhallinen pikkukylä. Kesäisin siellä on kuulemma enemmän ihmisiä ja etenkin nuoria, mutta nyt keski-ikä oli korkeahko. Kylän maisemat oli komeat – sinistä merta, läheisiä saaria ja jylhät vuorenrinteet. Ranta on sekoituis kiveä ja hiekkaa, ja siellä on mukava uida. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kaduilla sai liikkua rauhassa.Tavernoiden pitäjät eivät taistelleet asiakkaista, vaikka vieraita ei ollut paljoa. Palveluja on rajatusti, ja Votsalakiassa ei esim. ole apteekkeja (ainakaan emme löyäneet), joten jos jotain niistä halajaa, niin kannattaa pitää silmänsä auki reissuilla. Pankkiautomaatteja on yksi.

RUOKAKULTTUURI JA ULKONA SYÖMINEN

Kreikkalainen ruoka on mieleeni, ja siinä hyödynnetään hienosti yrttimausteita ja saatavilla olevia raaka-aineita. Ei epämääräisiä maustekastikkeita, vaan puhtaita raaka-aineita ja aitoja makuja. Ruoka oli pääsääntöisesti erinomaista ja valmiiksi viljatonta. Lisukkeena oli yleensä salaattia ja ranskalaisia, joiden tilalle minä pyysin lisää salaattia. Tämä onnistui mutkitta, mutta välillä annokset jäivät melko kevyiksi minun kaltaiselleni suursyömärille. Niinpä kuljetinkin laukussa muistaessani pähkinäpussia (manteleita, cashewta, paraapähkinöitä, milloin mitäkin). Pelkällä salaatilla hiilihydraatitkin tuppaavat jäämään nollaan, joten tällä lomalla tuli syötyä  normaalia enemmän hedelmiä.

24samosruoka1Alkupaloja tuli syötyä melko vähän. Poikaystäväni himoruokaa Cheese Saganakia (viereisessä kuvassa) eli uppopaistettua, kovaa juustoa tuli tilattua joitain kertoja, ja itse ihastuin Eggplant Saladiin (melitzanosalata). Se olisi toiminut loistavasti ”maidottomana tsatsikina” – samankaltainen koostumus ja mukava valkosipulin maku. Melizanosalataa myytiin lähes joka marketissa valtavissa kahden kilon pakkauksissa, ja tuli tunne, etteivät kaikki ravintolat ehkä tehneet omaansa… Jossain paikassa saamani salaatti oli hyvin paksua, suutuntumaltaan jauhoista ja mauista oli vaikea erottaa mitä siinä mössössä oikein oli. Tällöin epäilin saaneeni kaupan versiota muunnettuine tärkkelyksineen ja lisättyine kasvidi- ja triglyserideineen. Myöskään tsatsikia kaikki paikat eivät tehneet itse, joten kotitekoista arvostavan kannattaa ehkä kysäistä asiasta tarjoilijalta. Kreikkalainen makkara oli myös positiivinen tuttavuus: se oli maukasta ja oikeasti lihaisaa.

24samosruoka5Melitzanosalata

24samosruoka12Kreikkalainen makkara

VIINI, OLUT JA VIRVOITUSJUOMAT

Joimme eniten punaviiniä ja mies myös olutta. Kreikkalaiset punaviinit olivat itse asiassa positiivinen yllätys. Suosikiksemme nousi Nemea, josta löytyi useampaa vuosikertaa Koala super marketista (Mama’s Kitchenin yhteydessä). Se on runsas, täyteläinen, mausteinen ja hedelmäinen, ja sopii hyvin liharuokien kanssa. Samoslaista punaviiniä emme päässeet loppupeleissä maistamaan, sillä ostamamme pullo vaikutti jotenkin vioittuneelta – lasin pintaan nousi valkoista vaahtomaista sakkaa, jota ravintolankaan henkilökuntakaan ei pitänyt normaali-ilmiönä. Monet viinit olivat kohtalaisen tanniinisiä ja keskitäyteläisiä, puisia, maustei, mausteinsia ja nahkaisia, mutta pehmenivät säännönmukaisesti huomattavasti hedelmäisemmiksi ruokien (esim. suolaisen ja rasvaisen gyrosin) seurass. Tarjolla oli myös paljon samoslaisia Golden Samena-jälkiruokaviinejä. Uskaltauduin maistamaan yhtä niistä (Golden Samena Vin Doux) vasta viimeisenä päivänä (pelkäsin sen olevan ällömakeaa), mutta pieni määrä sitä jääpalan kanssa tarjottuna jälkiruokana olikin ihan oiva valinta! Maussa oli kuivattuja hedelmiä, rusinoita ja aprikoosia. Vin Doux oli väriltään vaaleaa, mutta poikaystäväni osti eräitä tulevia juhlia varten tummempaa Nectaria. Sitä suositeltiin eksoottisten hedelmien ja jälkiruokien sekä suklaan seuraksi. Ehkäpä saan kuulla minkälaista se oli, suosittelen joka tapauksessa kokeilemaan mitä Samoksen jälkkäriviineistä on mieltä. 😉

24samosruoka3 24samosruoka4Halpaa, vaahtoavaa hanaviiniä ja sitä vähän parempaa punkkua 😉

Oluista yleisimmin tarjolla oli kreikkalaisia Mythosta ja Alfaa, ja ulkomaisista Amstelia ja Heinekenia. Tarjonta ei tehnyt mieheen vaikutusta – Mythos oli kuulemma kovin ”kesäistä ja kevyttä” (=mautonta), ja Alfa oli kuulemma laimea Mythos. Joistain paikoista löytyi myös Hellasta, joka oli hedelmäisempi ja hieman makeahkokin.
Minun ilokseni saarelta löytyi myös hyvää, kreikkalaista jääteejuomaa. Makuavaihtoehtoja oli kaksi: sitruunainen ja mausteisempi. Juomat olivat lähes täysin teetä, hieman sitruunmehua ja stevialla makeutettua – ei mitään muuta ekstraa. Makeuskin oli sopivalla tasolla – pitkästä aikaa virvoitusjuoma minun makuuni. 🙂 Käytin näitä teejuomia myös pohjana chiavanukkaaseen. 😉

24samosruoka13 24samosruoka14

RAVINTOLAT

Mama’s Kitchen (Votsalakia)

Ykkössuosikkimme. Herkullista ruokaa, välitön tunnelma, parhaat juomavalikoimat ja erinomainen hinta-laatusuhde. Mama’s Kitchen ansaitsi jo oman postauksensakin, lue sieltä lisää.

Taverna Akrogiali (Votsalakia)

Akrogiali ei houkutellut minua aluksi lainkaan, sillä sen kaduvarsikylteissä mainostettiin näkyvästi spaghettia, kananugetteja ja pitsaa. Päädyimme sinne kuitenkin wifillistä ravintolaa hakiessamme, ja yllätys oli positiivinen. Palvelu oli ystävällistä ja välitöntä, ja englanninkielen taito oli hyvä. Kyselin uteliaana alkupalajuustoista – miten valmistettu ja mitä maitoa niihin on käytetty. Minulle tarjouduttiin oitis tekemään haluamani grillattu juusto (grilled mastelo cheese) vuohenjuustosta normaalisti käytetyn lehmänmaitojuuston sijaan. Poikaystäväni söi maukasta possua viskikastikkeessa ja minä lamb chopseja. Tämä oli ensimmäinen ravintola, jossa salaatti oli muutakin kuin salaattia, kurkkua, tomaattia ja ehkä punasipulia!

24samosruoka9
Grilled Mastelo Cheese

Taverna Muses (Votsalakia)

Taverna Muses on syrjässä rantakadulta, ja sen voi löytää ehkä vahingossa. Me päädyimme sinne bongattuamme kyltin ravintolaan rantatieltä. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ravintola paljastui suosituksi niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Mies tilasi Chicken Souvlakin ja minä Mixed Grill Platen. Liha oli taitavasti grillattu – mureaa ja maukasta. Ravintolasta löytyi wifi ja taustalla soi kreikkalainen musiikki. Henkilökunta osasi englantia melko hyvin.

The Ballad of Bill & Salome (Votsalakia)

The Ballad of Bill & Salome sijaitsee kylän keskustasta hieman länteen pain. Sen eteen on lätkitty useita suosituslappusia ja mm. TripAdvisorin suosituksia, mikä saa minut aina vähän epäileväiseksi – vanhempani ovat opettaneet minulle että kansainväliset suositukset ovat monesti vain mainosta, ja parempi on etsiä hyviä ruokapaikkoja itse. 😛 Hinnat olivat kuitenkin sopivat, joten päädyimme testaamaan paikan. Paikan omistaja oli mukava ja avulias, tarjoutui kertomaan lisää ruokalajeista ja tunnisti gluteenin. Söimme kumpikin kanaa, ja etenkin poikaystäväni Special Fried Chicken with 13 herbs oli oikein hyvää. Lisäksi listalta löytyi monia kiinnostavia ruokia, kuten esimerkiksi Rabbit in Red Wine Sauce ja Fresh Sardine in Tomato Sauce. Ravintolasta löytyi myös ilmainen wifi. 😉

Meltemi (Kokkari)

Reilut annokset ja hyvää ruoka, ammattimainen palvelu. Tilasimme alkuun kreikkalaista makkaraa ja saganaki-juustoa tomaatilla ja pestolla, pääruoaksi gyrosit. Kaikki ruoat maistuivat erinomaisilta, ja gyroksen kanssa tarjottu tsatsiki oli kotitekoista. Kokkari oli selkeästi Votsalakiaa kaupunkimaisempi, ja Meltemissäkin käytettiin jo modernia tekniikkaa – kortilla maksaminenkin onnistui. Hinnat olivat 1-2 € kalliimmat, kuin Votsalakiassa, mutta täällä oli myös selkeästi kaikista isoimmat annokset.

24samosruoka11
Gyros

Pantelis (Skala, Patmos-saari)

Teimme päiväretken läheiselle Patmoksen saarelle (tästä lisää myöhemmin), ja aivan sataman tuntumasta lähti kuja, jolta löytyi 50-luvulla perustettu Pantelis. Sain siellä varmaan reissuni parhaan lammasannoksen: Todella mureaa lampaanpaistia ja lisukkeena kunnolla haudutettua munakoisoa. Paisti oli laadukasta, ja sen päälle oli jätetty maukas rasvakerros. Kokonaisuus oli kerrassaan suussa sulava. Mies tilasi kreikkalaisia makkaroita – ne olivat jälleen erinomaisia, mutta lisukkeena oli pelkästään ranskalaisia mikä teki kokonaisuudesta vähän raskaan. Hyvää ruokaa, paikallisten suosiossa ja kiva sijainti kujan varrella.

24samosruoka2
Lamb and vegetables

RUOKAKAUPAT JA KOTONA KOKKAAMINEN

Hotellihuoneistossamme oli pikkukeittiö, ja kokkasimme siellä aina aamiaisen ja joskus lounaan ja illallisenkin. Varusteluun kuului paistinpannu, iso ja pieni kattila, raastinrauta, juustohöylä ja muuta pikkusälää. Astiat olivat vähän keräilyeristä, mutta mitäpä tuosta. Aamiainen oli usein minulle munia eri muodoissa ehkä leikkeleiden kanssa, ja miehelle kreikkalaista jogurttia, hedelmiä ja juustoa tai kananmunaa. Vedenkeitin ja kahvinkeitinkin löytyivät, mutta toin Suomesta mukanani mutteripannun, joten keittelimme sillä aina aamuespressot. Lounaaksi tehtiin yhden pannun liha-kasvispaistoksia. Toimme kotonamme mukana mausteista mustapippuria, savupaprikaa, valkosipulijauhetta ja kalamasalaa, ja paikan päältä ostimme muutaman erilaisen mausteseoksen, mutta kyllä täällä tehdyt ruoat olivat ennemmän täytettä kuin kulinaristisia riemuvoittoja.

24samosruoka6
Hotellilla oli vähän turhan tuttavallista aamiaisseuraa…

24samosruoka7
Miehen vakiosetti

Votsalakian rantatieltä löytyy noin viisi super marketia. Super marketit ovat niitä isoimpia kauppoja, mutta vastaavat Suomen mittavaavassa Alepoita ja Siwoja, minimarketit kioskeja. Super marketeista saa perustarpeet: säilykkeitä, kuivatavaraa, mausteita, makeisia, maitotuotteita, juustoja ja lihavalmisteita. Proton oli marketeista kaikista modernein: sieltä löytyi modernit kassatkin ja kauppa muistutti rakenteeltaan meille suomalaisille tuttua markettia, siinä missä muut kaupat olivat vähän sellaisia sekatavaraputiikkeja.
Tuoretta lihaa on vaikea löytää, ja tuoretta kalaa ei marketeissa myydä lainkaan. Tuoretta lihaa löytyi ainoastaan kahdesta marketista; länsipäässä olevasta Protonista ja rantabaari Tortugaa vastapäästä olleesta marketista. Jälkimmäinen oli vakikauppamme, ja sen tiskistä löytyi yleensä naudan maksaa, kassleria, broilerinrintafileitä sekä jotain naudanpaistia. Liha on aikalailla saman hintaista kuin Suomessa: kasslerpihvit 5,90 €/kg, naudanpaisti (en tiedä mikä ruhonosa) 8,90 €, broilerinrinta 7, 90 €/kg ja maksa 7,90 €/kg. Jauhelihaa ei löytynyt tuoreena mistään, mutta Protonin pakastekaapista sitä löytyi kilon pakkauksissa 6,40 €/kg. Koostumus vaikutti naudanjauhelihalta. Puolissa pakkauksista merkinnät ovat vain kreikaksi, joten jos on jotain allergioita, voi olla fiksua selvittää kyseisten aineiden kreikankielinen kirjoitusasu etukäteen. Itse tulin ostaneeksi epähuomiossa soijaproteiinillisiä leikkeleitä…
Kauppojen kasvisosastot ovat melko rajallisia: vihanneksista löytyy lähinnä kurkkua, paprikaa, tomaattia, munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipuleita ja perunoita, hedelmistä persikoita, omenoita ja meloneita, joskus nektariineja, rypäleitä ja appelsiinejä.
Maitotuotteista löytyi ihanan paksua kreikkalaista jogurttia, jota poikaystäväni kulutti päivittäin ja minulle löytyi ilokseni lampaan- ja vuohenmaitoon tehtyä jogurttia. Se muistutti koostumukseltaan oikeastaan enemmän viiliä: jogurtin pinnalla oli ohut kasvustokerros (niin kuin viilissäkin), ja jogurtin koostumuskin oli jotenkin viilimäisen pehmeää ilman sen venyvyyttä. Tykkäsin, joskin jäin himoitsemaan lehmänmaitojogurttien ihanaa paksuutta. 😉
Jokainen ruokakauppa ja matkamuistomyymälä tarjoaa erilaisia kreikkalaisia mausteseoksia. Ne kuullostavat varsin houkuttelevilta, ja ostimme niistä muutamaa hotellikokkailuihimme. Maultaan ne olivat kuitenkin valitettavan mietoja – veikkaan että homma oli ehkä eniten kiinni mausteiden laadusta.

Kaupan antimista koottuja LCHF/paleoannoksia:

24samosruoka8Marinoitua kalmaria, kananmunaa, marinoituja valkosipulinkynsiä ja pikkelöityä kukkakaalia

24samosruoka10Lampaan- ja vuohenmaitofetaa sekä tomaattia suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä

Muita kirjoituksia matkustamisesta:
Mama’s Kitchen – Votsalakian helmi
Samos kutsuu!
LCHF/paleo ja matkustaminen
Hollannissa vaihdossa
Ribsejä Brysselissä
Äiti ja tyttäret Tukholmassa
Herkuttelua Budapestissä

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    […] Kaikki osallistuivat hilpeään lauluunkin. 🙂 Hoidimme suurimman osan rapujuhliemme suunnittelusta Kreikan lomallamme – silloinhan sitä aikaa riitti. 😉 Hankimme myös suurimman osan juomapuolesta reissullamme ja […]

  2. 7

    sanoo

    […] kinkkuja ja lampaan- ja vuohenmaitojuustoja… Myös mustekala on etelänmaissa must (ks. Ruokaa ja juomaa Samoskella)! Kuulin myös että siankorvat olisivat Espanjassa juttu. 😉 Kaikki vinkit ovat tervetulleita! […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *