Runebergintortut paleosti

03runeberg2Taas lähestyy se päivä vuodesta, eli Runebergin päivä (5.2.)! Se on sopivasti synttäreitäni lähellä, ja runebergintortut ovat sopivasti kaupoissa niihin aikoihin, joten niillä on monesti tullut juhlittua. 😉 Viime vuonna julkaisin täällä jo yhden viljattomien runebergintorttujen version, mutta tänä vuonna tein siitä vielä paleomman, maidottoman version (monet paleoruokavaliota noudattavat syövät maitotuotteista voita, mutta senkin voi tosiaan korvata kookosöljyllä). Maku on herkullinen, ja tortut todella helppo tehdä. ”Sokerikuorrutteeksi” keksin laittaa creamed coconutia (kookosvoi, kookoskermatiiviste, lue lisää täältä), joka maistuu jo sellaisenaankin herkulliselta! Sen saaminen sen lämpöiseksi että se on juuri ja juuri pehmeän levittyvää, muttei juoksevaa on kuitenkin taitolaji, joten helpointa on kuorruttaa koko tortun päällinen sillä. Toinen helppo vaihtoehto voisi olla painaa tortun keskelle syvennys ennen paistoa, mutta tämä ajatus tuli minulle vasta torttujen valmistuttua. Jos joku tulee kokeilleeksi, saa kertoa kuinka kävi. 😉 Viime vuonna koristelin tortut vadelmachiahillolla, mutta siementen puutteessa käytin ihan vain pakastevadelmia, hyvin toimivat ja maku oli ihanan raikas. Loistavia runebergintorttuja, vaikka itse sanonkin. 😉

03runeberg1
Tässä modernimpi koristelutapa, ylhäällä se perinteisempi 😉

RUNEBERGINTORTUT
4 torttua

75 g voita, gheetä tai kookosöljyä
n. 25-30 English Toffee-steviatippaa tai muuta makeutusta maun mukaan
1 kananmuna
½ dl kookosmaitoa
½ dl kookosjauhoa
½ dl hasselpähkinärouhetta
1 tl psylliumia
1 tl piparkakkumaustetta
¾ tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
Muutama tippa karvasmanteliaromia

+amerikanmuffinssivuokia

Koristelu:
75 g creamed coconutia (kookosvoi) TAI kookoskermavaahtoa
Vadelmia, vadelma-chiahilloa tai vähäsokerista vadelmahilloa

Sulata rasva. Lisää kookosmaito, muna, makeutus ja karvasmanteli sulan rasvan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne nesteseokseen samalla sekoittaen. Tarkista maut ja makeus. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia. Siirrä taikina muffinssivuokiin ja tasoita pinta lusikalla (voit kokeilla myös tehdä kevyen syvennyksen tortun keskelle täytettä varten, kuten kirjoituksen alussa vinkkasin). Paista torttuja uunissa 175 ⁰C asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet aavistuksen väriä. Tarkista kypsyys tikulla. Anna torttujen jäähtyä ennen koristelua.
Sulata kookosvoita vain juuri sen verran että se pehmenee. Levitä sitä lusikalla läntti tortun päälle sen olessa vielä muffinssivuoassa, tai anna kuorrutteen peittää koko tortun päällinen. Voit lisätä vadelmat tai vadelmahillon heti, tai kookosvoin jähmetyttyä. Nosta kuorrutetut tortut jääkaappiin, jotta kuorrute kovettuu. Säilytä jääkaapissa ja tarjoa kahvin kanssa. 😉

Vinkki: Itse olen käyttänyt viime aikoina Iherbistä tilaamaani, edullista ja luomulaatuista Edward & Sons Organic Creamed Coconutia. Iherbistä alennusta ensimmäistä kertaa tilaavalle koodilla IRI825. 😉

PS. Ne jotka odottavat jo innolla laskiaista, voivat kurkata viime vuotisen kahden reseptin laskiaispullabattlen ja vaivattoman minuuttilaskiaispullan ohjeet. 😉

03runeberg3
Tasoiteltu pinta, tortut valmiina uuniin

 

Kommentit
  1. 1

    Marika sanoo

    Taas on kivan oloinen resepti 🙂 Pitää vain miettiä millä korvaisin pähinärouheen.

  2. 2

    sanoo

    Auringonkukansiemenillä? Maku ei tietty ole sama, mutta tekstuuri aika lähellä. Kookoshiutaleillakin saa vähän sattumaisemman koostumuksen. Voitko syödä pinjansiemeniä?

  3. 3

    Marika sanoo

    Pähkinät ja siemenet eivät käy. Paitsi kookos. Sitä olisikin ihan reilusti kaapissa 🙂 Jos en muuta keksi niin teen Runebergin bountypalloja 😉

  4. 4

    sanoo

    Aika herkullisen kuulloinen idea. 😉 Kookoshiutaleita voi tietty laittaa torttutaikinan sekaan. Maku saattaa olla vähän kookosisempi, mutta sehän on vain hyvää. 😀 Uskon että nämä tortut toimisivat myös ilman rouhettakin, pikkuisen lisää kookosjauhoa, jos taikina vaikuttaa liian löysältä. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *