Rantaloma Kuubassa – Playa Ancón, Trinidad

En ole mikään auringonpalvoja, joka käyttäisi koko lomansa rannalla rusketustansa optimoiden mutta kyllähän rantaloma Kuubassa houkutti minuakin. Matka lähti liikkeelle ihan vain lentolippujen hankinnasta, ja sen jälkeen pitikin itse päättää minne menisi. Suurin osa suomalaisten matkatoimistojen matkoista suuntaa Varaderoon, ja se onkin monille juuri se mitä rantaloma Kuubassa tarkoittaa. Aika nopeasti kuitenkin kävi ilmi että jos haluaa nähdä ”oikeaa Kuubaa”, ei kannata mennä Varaderoon, jossa turistit suorastaan eristetään paikallisista. Niinpä rupesimmekin etsimään muita vaihtoehtoja. (Varmasti Varaderokin on ihana, mutta me halusimme nähdä jotain muuta.) Lopulta rantapäiviemme kohde oli Playa Ancón.

Playa Ancón
Playa Ancón

playa ancon

Kuvat Kuuban rannoista, kuten Varaderosta tai Cayo Cocosta, näyttivät ihanilta, mutta kertomukset niistä eivät saaneet vakuuttumaan (ks. Kuuban hotellit – vältä viimeiseen saakka). Moni sanoi minulle ennen matkaa ettei Kuubassa kannata asua rannalla, vaan rannalla kannattaa käydä muualta käsin. Niinpä päädyimmekin lopulta lähtemään Trinidadiin Kuuban etelärannikolle, josta on kymmenisen kilometriä Ancónin niemimaalle ja Playa Ancónille.

rantaloma kuubassa
Pohkeessa oli vielä mojovat mustelmat ratsastusretkeltä luonnonpuistoon, joka oli myös hieno kokemus 😉

rantaloma kuubassa

Harkitsimme kyllä alunperin Playa Ancónilla asumista. Rannalla oli pari suurta all inclusive-hotellia, mutta niitä ei tosiaan Trip Advisorissa juuri ylistetty. Niinpä päätimmekin mennä tuttujen suositusten mukaan ja näin jälkeenpäin olen sitä mieltä että Trinidadissa asuminen ja vartin taksimatka Playa Ancónille olivat täydellinen yhdistelmä. Trinidadissa asuimme casa particularissa, jota suosittelen lämpimästi – casa particular-vinkit täällä.

bougainvilleatrinidad ranta

Playa Ancón sopi meille hyvin. Se ei ollut mitenkään valtava, mutta kaunis ja rauhallinen. Isojen hotellien lisäksi siellä oli muutamia rantaravintoloita, mutta myös paljon ”tyhjää rantaa”, joten ihan omaakin rauhaa sai. Me olimme reissuillamme joko jonkun hotellin tai rantaravintolan aurinkotuoleilla. Ne sai joko ilmaiseksi sillä että ostit ruoat/juomat ko paikasta, tai sitten niistä joutui maksamaan pari cucia. Kaupustelijoita ei ollut – mitä nyt tuoreita kookospähkinöitä sai hankittua ravintoloiden tarjoiluiden ohella. 😉

Coco loco - rommilla ja hunajalla täytetty kookospähkinä
Coco loco – rommilla ja hunajalla täytetty kookospähkinä

kookospähkinä rommilla

Playa Ancón ei ole mikään paras paikka ruokailuun, ainakaan jos haluaa kulinaristisia makuelämyksiä. Rantaravintolan annokset olivat sitä hyvin perustasoa: kuivaa riisiä ja kuivaa kanaa/kalaa/tms. Gluteeniton ruokavalio ei Kuubassa ole ongelma edes rannalla, lisää ravintoloista täällä. Annokset olivat hieman pienempiä kuin kaupungissa ja palvelu kehnoa. Erään hotellin rantabaari veti kuitenkin pohjat. Siinä missä hyvän, laadukkaan cocktailin sai kaupungin ravintoloissa yleensä kolmella cucilla, maksoin hotellin ”mojitosta” (valkoista sokeria muovimukin pohjalle, murskattuja mintun lehtiä, yli puoli mukillista viinaa ja jotain hiilihapotonta mehua) neljä cucia. Olo oli aika ryöstetty (katso täältä resepti kunnon mojitoon). Olut oli, mutta sitä annettiin vain hotellin all inclusive-asiakkaille. Sen jälkeen haimme juomamme muista rantaravintoloista.

anconin-niemimaa

Trinidadissa asuminen ja Playa Ancónilla käyminen ovat hyvä yhdistelmä. Lisäksi lentokentällä kävi ilmi, että saaren pohjoispuolella Varaderossa olikin itse asiassa ollut koleaa ja tuulista koko lomamme ajan, siinä missä etelärannikon Trinidadissa oli ihanan lämmintä eikä tuullut liikaa. Kannattaa siis harkita senkin takia. 😉

Aiemmat Kuuba-kirjoitukset:

Jet lag – vinkit aikaerorasituksen selättämiseen
Kuuban ravintolat – vinkit Havannaan ja Trinidadiin
Casa Particular- ja Airbnb-majoitukset Kuubassa
7 x herkullinen flan Kuubassa
Ratsastusretki El Pilón-vesiputoukselle Trinidadissa
Espanjan opiskelu itse ennen Kuuban matkaa

Mojito – syystäkin suosittu rommicocktail
Kuuban hotellit – vältä vältä viimeiseen saakka
Mistä majoitus Kuubassa?

Muista maista löytyy juttuja Matkustaminen-hakemistosta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *