Raaka valkosuklaa

Julkaisen viikonloppuna suuren kokoelman ideoista ja resepteistä joulupöytään. Mukana oli jos jonkin sortin lahjapakettiin ja konvehtipöytään sopivaa pikkuherkkua, ja tässä seuraa nyt taas yksi lisä siihen listaan. Tykkään yleensä vain vähintään 70 % tummasta suklaasta tai raakasuklaasta, mutta jostain syystä olen aina rakastanut myös sitä toista ääripäätä – valkosuklaata. Nykyään kaupan tuotteet eivät enää sovi suuhun, joten päätin kehitellä oman versioni. En tiedä onko se hyvä vai huonojuttu, mutta siitä tuli niin hyvää että se voittaa kaupan valkosuklaan mielestäni heittämällä. 😉 Raaka-aineet ovat simppelit ja valmistus on helppoa. Eipä siis tarvitse enää haikailla kaupan joulusuklaiden perän, ja kavereillekin voi antaa kotitekoista herkkua joululahjaksi. 😉

IMG_2997

IMG_2996

RAAKA KOOKOS-VALKOSUKLAA

250 g kaakaovoita
200 g (1 pkt) creamed coconutia/kookoskermatiivistettä/kookosvoita/kookosmannaa
½-1 dl kookoshiutaleita (valinnainen)
1 tl – 1 rkl macaa (valinnainen)
1,5 tl vaniljauutetta
Hyppysellinen (ruusu-)suolaa
Maun mukaan nestemäisiä steviatippoja (tai muuta makeutusta)

Sulata kookosvoi ja kaakaovoi kattilassa tai vesihauteessa miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon muut raaka-aineet steviaa lukuunottamatta. Anna seoksen jäähtyä niin että se pysyy vielä nestemäisenä. Lisää sitten stevia. Minä tykkään lisätä steviatipat yleensä vasta kuumennuksen jälkeen, sillä koen että siitä saa silloin ”realistisemman” kuvan, mutta kyllä se siis lämmönkin kestää. 😉 Jos käyttää jotain toista makeutusta (esim. hunajaa tai sokeria), voi sen lisätä samalla muiden mausteiden kanssa. Kumoa seos leivinpaperilla peitettyyn vuokaan tasaiseksi levyksi tai jaa massa pieniin konvehtimuotteihin. Nosta massa jääkaappiin jäähtymään. Leikkaa kovettunut levy veitsellä rouheiksi paloiksi. Säilytä valmista suklaata jääkaapissa.

HUOM: Maca on oma superlisänsä, sen voi jättää pois jos siitä ei tykkää (ei kyllä maistu mielestäni läpi) tai sitä ei ole). Myös kookoshiutaleet ovat valinnainen lisä. 😉 Tähän voi käyttää myös maustettuja steviatippoja – ne tuovat oman pikkutwistinsä makuun. Itselläni löytyy kaapista tällä hetkellä vanilja-, sitruuna– ja english toffee-steviatippoja. 😉

Muita raakoja herkkuja:
Avokadokakku
Chocolate Chip Cookie Dough Cookies
Doughy Mint Chocolate Chip Cookies
Jouluinen manteli-chiavanukas
Lime-kookos-chiavanukas
Mangopuuro
Raakasuklaa
Rouheiset superkaakao-kookoskeksit
Vadelma-suklaaraakakakku

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    Marika sanoo

    Vau 🙂 Ihana ohje. Olen etsinyt pitkään hyvää ohjetta valkosuklaalle kun kaupan suklaissa on maitoa ja kauheasti sokeria.

  2. 2

    sanoo

    Voi kiitos, Marika! 🙂 Minullakin oli juuri samat "ongelmat" valkosuklaan kanssa. Suurista kaupoista löytyy sokeritontakin valkosuklaata, mutta niissä on maidon lisäksi läjä kaikkea vähemmän kivaa keinotekoista. 😛 Onneksi tämän reseptin jälkeen ei tarvitse enää kärsiä valkosuklaanpuutteesta! 😉

  3. 3

    Marika sanoo

    Yritän tässä katsella tuota kulhoa että onko se pieni jälkiruokakulho ja onko tuossa kulhossa koko ohjeen suklaat? 😀 Mietin että riittääkö tuo 250g kaakaovoita joulupyhien yli vai pitääkö tehdä tupla-annos 😉

  4. 4

    sanoo

    Tuossa kulhossa on ehkä reilu puolet – 2/3 koko satsista. Tein satsin illalla ja sitä ehti kummasti kulua ennen kuin sain sen kuvattua päivän valossa. 😀

  5. 8

    Marika sanoo

    Taas minä häiritsen täällä 😉 Valkosuklaa on kovettumassa jääkaapissa, joten mausta en vielä osaa sanoa mitään. Tuoksu on aika huumaava. Tein itse kookosvoita ja oli ensimmäinen kerta kun tein isomman annoksen. Kesti varmaan alle 5 min sauvasekoittimella. Mutta asiaan, olisin kysellyt kaakaovoista. Mistä sinä ostat kaakaovoita? Minulla oli nyt Cocovin kaakaovoita ja se on aika hintavaa. Katsoin että iHerbissä ei ollut kaakaovoita, mutta Fitnessfirstissä taas olisi aika edellisesti.

  6. 9

    sanoo

    Saa häiritä. 😉 Aikaisemmin en ole tarvinnut kaakaovoita kovin suuria määriä, eikä silloin asialla ollut niin väliä, mutta nyt kulutus on selvässä kasvussa raakasuklaiden ja –kakkukokeilujen myötä. Kyllä Iherbistä kaakaovoita löytyy (jos et tarkoittanut että kaikki tuotteet olivat vain loppu?). Aiemmin olen tilannut Iherbistä Navitaksen kaakaovoita, mutta viimeksi tilasin FitnessFirstiltä puolen kilon pussin sitä edullisinta luomukaakaovoita. Kohta taitaa kilon satsi FitnessFirstiltä lähteä tilaukseen. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *