Projekti koti etenee

Ensimmäinen viikko omassa kodissa takana,
ja paljon on ehtinyt jo tulla muutosta alun kaaokseen. 😉 Muistanette kuvanlähtötilanteesta viime viikon tiistailta:

Tosi kodikasta, eikös vain.

Ekat kaksi päivää meni meiningillä
”Pakko päästä suihkuun – missä mun pyyhe
on?”
”Tahdon nukkumaan – mutta missä on
petivaatteet?”
”En mä voi lähteä töihin samoissa
vaatteissa kuin eilen – mutta mistä löydän vaatteita?”
”Nyt tekisi mieli porkkanaa – missä ihmeessä
on kuorimaveitsi?”
Aika nopeasti piti siis ruveta purkamaan
laatikoita. Ihan jo arki-iltoina tuli suuri muutos, mutta joitain hommia en
voinut tehdä yksin käytännön syistä, työkalujen puutteesta tai omasta
kädettömyydestä johtuen. Esimerkiksi pianon ja täyden lipaston siirtäminen
eivät onnistuneet minulta yksin, ja edellinen asukas oli vienyt lamppujen
lisäksi sokeripalatkin katosta. Niinpä kutsuinkin isän vaimoineen kyläilemään
viikonloppuna, ja sunnuntaina huonekalut löysivät paikkansa ja lamput pääsivät
kattoon. Heti näyttää paljon paremmalta. 🙂


Yleisnäkymä olohuoneeseen. Kaikki vanhaa, ei mitään uutta. Ensimmäinen oma ruokapöytäni, entisen poikaystävän vanha sohva ja TV, siskon vanha kuntopyörä, koiran pesäksi päätynyt eksän karvamatto, piano lapsuudenkodista…


Pianonainen ja Ikean koristelamput vanhasta kodista


Puuhevoset Gambiasta


Vähän karumpi sohva-kotikuntoilunurkka ja linssilude

Tässä oli nyt muutama kuva nykytilanteesta. Tämä ei siis todellakaan tule olemaan se lopullinen, mutta halusin laittaa nyt jotain välivaihekuviakin, että voin sitten joskus ihailla minkälaista kehitys on ollut. Faith ei tietenkään voinut jättäytyä kuvien ulkopuolelle, vaan pakko oli aina seistä keskellä huonetta ja ihmetellä mitä se ihminen oikein puuhaa.

Yksi juttu minua kyllä kaihertaa vielä
pahasti, ja se on nettiyhteyden puute. Sen olen jo saanut selvitettyä että
yhteys tulee puhelinverkon kautta ja että WLAN modeemi pitäisi hankkia, mutta
tarkemmasta tekniikasta (onko ADSL vai jotain muuta) ei ole vielä tietoa….
Kunpa tämä vielä järjestyisi ASAP, meinaan jäädä Game Of Throneseista pahasti
jälkeen! 😛

Aiemmat muutto-/asumisaiheiset kirjoitukset:
Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)
Asunto löytynyt, aineenvaihdusta haussa
Ystävät tukevat, vaikka pärjäisitkin itse
Ensiasunnon hankinta mielessä ja hullarishoppailua

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *