Piristystä arkeen – syy juhlaan kerran kuukaudessa

Yhteenmuuttaminen arkistaa helposti suhteen. Silloin kun emme asuneet yhdessä, oli helpompi olla oikeasti läsnä kun näki toista. Nyt kun hengailee kotona, puhelin eksyy helposti käteen ja toisella kädellä tekee jotain hommaa loppuun, tarkistaa sähköpostit tai instafeedin ja miettii kasaantuvia tiskejä. Olemme kuitenkin onnistuneet kaikista kiireistä huolimatta viettämään aika hyvin aikaa yhdessä. Parisuhteessa tärkeää onkin juuri se toimiva arki, ja on ihanaa ettei yhteisen ajan tarvitse aina olla sen kummempaa kuin toisen kainaloon käpertyminen sohvalla. Kuitenkin minusta on tärkeä että välillä tuodaan myös jotain piristystä arkeen.

roster-alkupalapiristystä parisuhteeseen

Piristystä arkeen pienemmilläkin juhlanaiheilla

Vaikka hyvä arki onkin mielestäni parisuhteen kannalta olennaista, välillä on kuitenkin kiva tehdä jotain arjesta poikkeavaa ja niinpä päätimmekin että pyrimme juhlistamaan jotain kerran kuukaudessa – siis vähintään, jos on enemmän juhlanaihetta niin mikäs siinä. Jos on vaikea keksiä syytä niin meillä on edelleen keväältä muutama juhla juhlimatta, ja tiedossa on pari tulevaakin juhlan aihetta.

roster-kieliroster-kieli2

Elokuussa kävimme ihan treffitreffeillä syömässä urbaania katuruokaa tarjoavassa STORAGEssa, syyskuussa kilistelimme poikaystävän kauppatieteen maisterin papereille Rosterin kolmen ruokalajin lounaalla ja sen jälkeen söimme sushia ja siemailimme samppanjaa. Tuo Rosterin lounas näkyy näissä kirjoituksen kuvissa, ja aiemmasta Rosterin lounaskerrasta olen kirjoittanut Roster Turku – kolmen ruokalajin lounas-kirjoituksessa. Roster tarjoaa siis herkullista kolmen ruokalajin lounasta hintaan 32 €, kannattaa kokeilla! Eräs kollegani on kertonut että hän viettää vanhojen ystäviensä kanssa aina “kissan ristiäisiä”, joiden järjestämisvuoro kiertää sillä se toimii hyvänä kimmokkeena tapaamisen järjestämiseen. 😉

roster-mustekalaHienot lonkerot 😉

Mielestäni tämä syy juhlaan kerran kuukaudessa on oikein hyvä tapa piristää elämää yleisesti. Se tarjoaa ylimääräisen hetken, jona keskittyä toiseen. Toista ei sovi unohtaa niinä muinakaan hetkinä, mutta mielestäni elämässä ei ole koskaan liikaa juhlaa. Sitä paitsi juhlistamisen syitä tuntuu olevan tarjolla enemmän kuin mitä meinaa ehtiä juhlimaan! Esimerkiksi minun tutkimusartikkelieni julkaisu on vielä juhlimatta, ja poikaystävän uusi toimistokin ansaitsisi oman juhlistamisensa. Elämässä kuuluu olla juhlaa – se on kivaa, ja se on oiva tapa tuoda piristystä arkeen. 😉

piristystä arkeen

Lue myös:

Yhteinen tili poikaystävän kanssa – kannattaako?
Miten tapasin poikaystäväni?
Tinder-vinkit aloittelijoille ja minun kokemukseni

Edellinen kirjoitukseni: Gluteenittomat piparkakut lakritsitwistillä

gluteenittomat-piparit

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *