Philadelphia – tiilitaloja, mosaiikkia ja katumaalauksia

Terveiset Yhdysvalloista! Olin ensiksi viisi päivää tiedenkonferenssissa Philadelphiassa, ja nyt lomailen poikaystäväni kanssa New Yorkissa. Julkaisin pari päivää sitten täällä blogissa matkapäiväkirjan konferenssin ajalta (ks. Matkapäiväkirja – tiedekonferenssi Yhdysvalloissa), ja kuten sen lukeneet varmasti huomasivatkin, päivät olivat melko pitkiä ja työntäyteisiä. Lisäksi blogin Instagramin Instastorysta (@pilketta) on käynyt varmaan vähintäänkin selväksi että kärsin koko konferenssin ajan jet lagista (heräsin joka aamu klo 4-6 paikallista aikaa, sillä kello on Suomessa seitsemän tuntia enemmän). Philadelphia ei siis ehtinyt tulla minulle niin tutuksi kuin olisin halunnut, mutta jotain minä opin siitäkin.

philly

Philadelphia – miten sinne kannattaa mennä?

Suoralla lennolla Philadelphiaan ei päässyt Suomesta, vaan Finnair lentää Helsingistä vaihdon kautta. Vaihtojen suhteen vaihtoehtoja on useampia: minä lensin Lontoon kautta, yksi kollega Manchesterin kautta ja kolmas Amsterdamin kautta. Munchenkin oli listalla. Matka-ajan suhteen sillä ei ole juuri väliä minkä valitset, mutta eri lentoyhtiöt operoivat eri kaupungeista lähtevät lennot, joten se kannattaa ottaa huomioon jos sinulla on erityistoiveita tai jokin suosikki. Minun lentoni olivat Helsingistä eteenpäin British Airwayn operoimia ja lentokone oli uusi ja hieno – kaikilla oli omat tabletit, joista löytyi enemmän kiinnostavia elokuvia kuin mitä yhdellä lennolla ehtii katsomaan, mutta aterioita ei Euroopan sisällä ollut ollenkaan ja Lontoo-Philadelphia välillä tarjottiin vain yksi lämmin ateria ja minisuklaapatukka. Kollega joka lensi Amsterdamista American Airlinesillä kertoi että hänen lentokoneensa oli vanha eikä kenelläkään ollut tablettia vaan vain ne perinteiset yhden ohjelman TV-ruudut katossa parin penkkirivin välein, mutta ruokaa tarjottiin yllin kyllin: oli snackia, ateriaa, leipää ja jäätelöä. Me kaikki ostimme siis lentomme Finnairin kautta ja hinta taisi olla noin 700-800 euroa kahdella vaihdolla, esim. Turku-Helsinki-Lontoo-Philadelphia, ja matka-aika tuollaisella kierroksella oli 14-16 tuntia. Tämä oli työmatka, mutta jos haluaa tehdä oikein budjettiratkaisun niin suosittelen ottamaan Helsingistä Norwegianin halpalennon (meno-paluun sai ainakin tähän aikaan noin 300 eurolla) ja ottamaan bussin tai junan Philadelphiaan. Bussimatka maksaa 10-20 dollaria ja kestää pari tuntia, hieman nopeampi juna 50-130 dollaria.

british-airwaysLontoon Heathrowssa kannattaa varata tarpeeksi aikaa Yhdysvaltojen rajan ylittämiseen

Philadelphia – tärkeimmät huomiot:

  • Auringonlasku värjää taivaan kauniin vaaleanpunaiseksi
  • Myös Philadelphiassa on komeita siltoja (etenkin auringonlaskun aikaan)
  • Philadelphian keskustassa on söpöjä, matalia tiilitaloja uudempien korkeiden rakennusten lisäksi
  • Keskustassa on hyvä kävellä
  • Rakennusten seinissä on todella paljon koristeellisia mosaiikkeja ja maalauksia
  • Ihmiset tervehtivät kun tulet hissiin ja kun lähdet hissistä (ja vieraatkin sanovat bless you kun aivastat)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuo mosaiikit ja maalaukset kiinnittivät huomioni jo ensimmäisellä kaupunkikierroksellani. Lähdin hotellilta hakemaan iltapalaa kilometrin päässä sijainneesta Whole Foodsista (ihan mahtava ruokakauppa!) ja jo sillä matkalla törmäsin vaikka mihin maalauksiin ja mosaiikkeihin. Seuraavana päivänä varmistuin siitä ettei tuo suinkaan rajoitu tuohon kyseiseen alueeseen, vaan maalauksia ja mosaiikkia on vähän siellä sun täällä menit minne tahansa keskusta-alueella. Jopa hotellihuoneeni ikkunasta näkyy suuri maalaus läheisen talon seinässä (alla).

holiday inn express philadelphia midtownNäkymä hotellihuoneesta illalla

holiday inn express philadelphia midtownNäkymä hotellihuoneesta aamulla

Vaaleanpunaista taivasta ihailin huokaillen jo taksimatkalla lentokentältä hotellille. Hotellihuoneeni oli 11. Kerroksessa ja sieltä pystyi ihailemaan maisemia ja myöskin sitä vaaleanpunaista auringonnousua (kuva yllä, auringonlaskun aikaan en ollut ikinä kämpillä). Viimeisenä kokonaisena päivänä olin päättänyt mennä ihailemaan vaaleanpunaista auringonlaskua kokouspaikan lähellä sijainneelle Benjamin Franklin Bridgelle, mutta eikös se sitten ollut viikon ainoa pilvinen päivä! Vaaleanpunaista näkyi horisontissa vain kapea raita siellä missä ei ollut pilviä, mutta näkymät olivat kyllä joka tapauksessa vaikuttavat! Suosittelen käymään joko tällä tai muilla Philadelphian silloilla (niitä on useampia).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

benjamin frankling bridge philadelphia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Philadelphia – ravintolat

Konferenssin aikana vallitsi aika pitkältä ”eat when you can and what you can”, joten varsinaiselle ruokamatkailulle ei nyt ollut aikaa (New Yorkissa tätäkin on sitten luvassa ;)). Tässä kuitenkin pari mainitsemisen arvoista paikkaa.

Reading Terminal Market / ”Food Market” (12th & Arch Streets)

Reading Terminal Market eli tutummin food market oli tiedekonferenssin paikkana toiminutta messukeskusta vastapäätä, ja koska kokouksessa ei ollut juuri tarjoiluja, moni suuntasi tänne hakemaan lounasta. Kyseessä on siis sisähalli, joka on aivan täynnä kaikkea mahdollista ruokakioskia. Raakojen raaka-aineiden (liha, kala, kasvis) lisäksi kauppahallissa on melkeinpä enemmän ihan valmista ruokaa myyviä kioskeja. Sieltä olisi löytynyt myös gluteenittomia leivonnaisia, ja itseäni harmittaa edelleen etten ostanut gluteenitonta whoopieta kun oli tilaisuus. Yhtenä päivänä söin esimerkiksi kanasalaatin gluteenittomalla wrapilla ja hyvin jännittävän, suolaisen jogurttijuoman. Paikassa on niin paljon kaikkea, että täältä voi hakea vinkkejä täsmäiskuun: 10 Awesome Things to Eat at Reading Food Market in Philadelphia.

CF165F32-9B61-4F8A-B9AF-B4D97874A01CLounas food marketista

Double Knot (120 South 13th Street)

Oikein kiva ja viihtyisä lounaskahvila. Itse otin täältä mukaan vain matcha laten, mutta lounas annokset näyttivät herkullisilta ja lounasannoksen pystyi itse yhdistelemään haluamistaan raaka-aineista (gluteenittomat vaihtoehdot merkitty). Olisin mielelläni jäänyt sinne syömään, mutta sillä kertaa eväät oli jo hankittu. Kahvit saa kuulemma mihin tahansa maitoon, ja ystävällinen myyjätär suositteli minulle mantelimaitoon tehtyä matcha lattea, joka oli kyllä hyvää. 😉

matcha latte double knot

CiBo italialainen ravintola (1227 Walnut Street)

Me satuimme tänne ihan sattumalta avajaisista seuraavana päivänä. Paikka on siis hyvin uusi, siisti ja sen sisustus miellytti silmää. Menussa oli sopivasti vaihtoehtoja ja gluteenittomuus tunnettiin hyvin (kuten Philadelphiassa yleensäkin). Gluteenitonta pastaa olisi saatavilla, mutta leipää ei. Itse tilasin listan mielenkiintoisimman kuuloisen annoksen: haudutettua porsaan vatsaa ja grillattuja katkarapuja suklaa-punaviinireduktiolla ja sienirisotolla. Annos oli maukas, mutta risotossa olisi saanut olla aavistus enemmän suolaa. Hintaa tuolla annoksella ja lasillisella punaviiniä oli 40 dollaria, mutta yhdysvaltalaisten kollegoideni mielestä se oli aika perus (viini oli sen 9 dollaria tuosta). Paikassa on myös tarkoitus olla livepianisti iltaisin, mutta ihan kaikki ei ollut valmista näin toisena iltana ravintolan historiassa. 😉

cibo-philadelphia

Holiday Inn Express Philadelphia Midtown

Hotellini oli Holiday Inn Express Philadelphia Midtown (Holiday Inn Expressejä on Philadelphiassa peräti kaksi, tämä Midtown sijaitsee Walnut Streetillä). Minulla oli iso huone kahdella queen bedillä (muuta ei ollut tarjolla kun tein varausta), ja majoitukseen sisältyi hotelliaamiainen. Se on jenkeissä hieman epätavallista (ainakin Idässä), sillä monet hotellit eivät tarjoa aamiaista lainkaan vaan aamiaista syödään ulkona. Konferenssitarjoilut ovat kuitenkin harvoin gluteenittomia (poikkeuksena superhyvät tarjoilut Heidelbergissä Saksassa olleessa kokouksessa, Mannheimissä ei ollut yhtä hyvä tuuri), joten minä haluan aina hotellin, jossa on kunnon aamiainen jolla pärjää pitkään.

donitsiaamiainen

Noh, ensimmäisenä aamuna sain todeta että aamiaisbuffa oli hieman erilainen mitä odotin: ensimmäisenä linjastossa oli 6-8 erilaista donitsisorttia ja leivän päälle oli pelkästään hilloa – ei juustoa, leikkelettä tai kasviksia. Sain kuitenkin syötyä hyvin joka aamu, sillä tarjolla oli myös gluteenitonta leipää, valkuaisomelettia, keitettyjä kananmunia, hedelmiä ja joinain päivinä maustamatonta jogurttia, eli kyllä gluteenitonkin pärjäsi ihan hyvin. 😉 Henkilökunnan tietämys ei ollut superia (hiivan luultiin sisältävän gluteenia), mutta avuliaita he olivat ja tarkistivat pyynnöstä mitä mikin sisälsi.

kertakäyttöOlisi ollut edes oikeat aterimet

Hieman aamiaistunnelmaa itselläni söi se että kaikki oli kertakäyttöistä: kertakäyttölautaset, -aterimet ja –kahvimuki. Kahvia oli tosin kiva saada to go aamulla kun lähti tiedekonferenssiin ja se maistui paremmalta kuin konferenssin kiskan kamala kahvi, mutta muuten moinen muovimäärä tuntui näin suomalaisena jotenkin häiritsevältä. Aamiainen on päivän lempiateriani ja haluaisin syödä sen mieluiten kivassa paikassa ja kauniista astioista – mutta ainakin jostain muusta kuin kertakäyttökupeista. But it’s America. Parhaat hotelliaamiaiset mitkä nyt tulee mieleen ovat olleet Hotel Leonardossa Mannheimissa Saksassa (ihan mahtavat valikoimat, joka pöydässä oli oma kahvitermos ja aamiaista pääsi syömään lämpimänä syyskuuna isolle parvekkeelle) ja Hotel Galaxy Irakliossa Heraklionissa Kreikassa (jälleen mahtava valikoima superfoodeja myöten, pöytiin tarjoilua buffetin lisäksi ja aamiainen uima-altaan reunalla). Mutta yleisesti ottaen hotelli oli jees ja tykkäsin sängystä – parempi kuin mikä minulla on kotona. 😉 Lisäksi hotellissa oli 24 h kuntosali ja lämpimillä keleillä siellä on myös ulkouima-allas (ei tosin ollut näin joulukuussa auki, ylläri).

Kaiken kaikkiaan Philadelphia jätti minuun positiivisen vaikutelman

Matkustaisin mielelläni sinne toistekin (en esimerkiksi ehtinyt nyt yhteenkään museoon), ja voisin jopa kuvitella asuvani siellä. Siellä pystyy käveleämään hyvin keskusta-alueella ja suurin osa keskustan asuintaloista on itse asiassa aika matalia tiilitaloja, jotka henkivät historiaa ja teollisuuden vallankumousta. 😉 Kiva kaupunki! 🙂

Lisää reissuaiheisia juttuja löytyy Matkustaminen-hakemistosta. 😉

Kommentit
  1. 1

    Maria sanoo

    Nyt kun siellä oot, osta minunkin puolestani kombuchaa, whole foodsista tai tavallisissakin ruokakaupoissa on. Ikävä on, kun en jaksa enää ite sitä valmistaa! Hyvää reissunjatkoa!

    • 1.1

      siiri sanoo

      Kiitos, Maria! Juurikin tuolta Whole Foodsista on tullut ostettua inkiväärikombuchaa – ihan törkeän hyvää! 😉 Saisi yleistyä Suomessakin.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *