Pekoniin kääritty porsaanfilee ja kermassa haudutettua pinaattia

Rupesi taas tekemään pekonia mieli, ja onneksi mielessä oli jo yksi siihen sopiva vaihtoehto. Olemme aiemmin kokkailleet useampaan otteeseen pekoniin käärittyä porsaanfileetä juustotäytteellä, ja se on ollut luottoherkku, joten tämä kuullosti myös meidän jutultamme. Täytteenä oli tällä kertaa juuston sijaan dijonsinapilla ja yrteillä maustettu voi. Dijon kuuluu lempimausteisiini. 🙂

11possu1

PEKONIIN KÄÄRITTY PORSAANFILEE MAUSTEVOITÄYTTEELLÄ

500-600 g porsaansisäfileetä
1 pkt pekonia
2 rkl voita
1 rkl dijon-sinappia
2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl kuivattua timjamia
Mustapippuria

Siisti fileestä ylimääräiset kalvot.  Tee siihen pituussuunnassa syvä viilto. Sekoita keskenään voi, murskattu valkosipuli, timjami ja pippuri. (Käytä mieluusti huoneenlämpöistä voita, älä ainakaan sulata juoksevaksi.) Täytä viilto voiseoksella, ja paina file takaisin kiinni. Kääri pekonisiivuja fileen ympärille ja aseta se uunivuokaan. Paista uunissa 175˚ C asteessa n. 40-45 minuuttia.

KERMASSA HAUDUTETTU PINAATTI

70 g tuoretta pinaattia
1 dl kermaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl dijonsinappia
Muskottipähkinää
Mustapippuria
Voita

Huuhtele pinaatti. Riivi lehtiruoteja pois mikäli ne ovat kovin puisia, silppua pinaatti. Kuumenna voi pannulla ja muserra siihen valkosipulinkynsi. Freesaa hetki ja lisää sitten pinaatti. Lisää mausteet ja kerma, anna muhia hetken aikaa.
Jos possusta jäi ylimääräistä pekonia niin ne sopivat oikein hyvin tähän. 😉

Maukasta ja täyttäväähän siitä tuli. 🙂 Possun ja pinaatin lisäksi söimme varhaiskaalia, ai että se on pehmeää ja mehevää! 😉 Kermassa haudutettu pinaatti toi ruokaan maukaan kastikkeen. Ruoan kanssa nautimme kesäistä italialaista ripasso-punaviinia.
Possun alkuperäinen resepti on ruotsalaisesta Fru Bogrenin blogista. Siinä oli käytetty timjamin sijasta persiljaa.

11possu2
Possu matkalla uuniin.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *