Parsakauden avaus ja vohveliaamiainen

Äitini kävi viikonloppuna hakemassa koiran ”vuosihuoltoon” (rokotukset yms.). Koiralla on jo sen verran ikää, niin että sen eläinlääkäriasiat ovat hoidettu Helsingin vakipaikassa jo niin pitkään, ettemme ole siirtäneet niitä bisneksia minun mukanani Turkuun. Samalle viikonlopulle sattui sopivasti poikaystäväni kuoron konsertti. Kävimme kuuntelemassa sen, ja vietimme sen jälkeen äidin kanssa laatuaikaa poikaystävän kähtiessä kuoron juhliin. Lähikaupasta löytyi hyvännäköistä parsaa, joten avasimme parsakauden. Sen kaveriksi ostimme savusiikaa, avokadoa ja sitruunaa, ja lisäksi minä pyöräytin nopeasti piparjuurimajoneesia. Tuoretta piparjuurta ei valitettavasti löytynyt, joten piti käyttää tahnaa. Erinomainen (+ kaupanpäällisiksi paleo) illallinen syntyi nopeasti ja pienellä vaivalla. 🙂

Kts. Parsan käsittely.

09parsa2

PIPARJUURIMAJONEESI

1 keltuainen
1 rkl dijon-sinappia
2 rkl piparjuuritahnaa
1 rkl valkoviinietikkaaSuolaaMustapippuria

HUOM: Kaikkien raaka-aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä.
Sekoita keltuainen, valkoviinietikka ja mausteet keskenään. Aseta sauvasekoitin kulhon pohjalle ja rupea kaatamaan öljyä vähitellen, ohuena norona, sekoittaen samalla. Pidä sekoitin aluksi aivan kulhon pohjalla. Kun koostumus alkaa muistuttaa majoneesia, voit liikutella sekoitinta vapaammin. Jos koostumus jää liian ohueksi, lisää öljyä.

Muita majoneeseja:
Aioli (valkosipulimajoneesi, ks. uusintakorianteriversiominttuversio)
Korianteriaioli
Minttuaioli
Piparjuurimajoneesi (kts. uusinta)
Piparjuurimajoneesi 2 (kts. uusinta)
Rakuunamajoneesi
Savuvalkosipulimajoneesi

Kävin ihan vastikään brunssilla äidin kanssa (kts. Kujailua perheporukalla) kun kävin Helsingissä juhlimassa serkkuni synttäreitä (kts. Juustot – parasta juhlatarjottavaa). Suunnittelimme ensiksi lähtevämme taas brunsseilemaan, mutta harmaan aamun myötä päädyimmekin pitämään vohveliaamiasta kotona – ei ollut huono valinta ollenkaan! Tämä ei ollut suunniteltu homma, joten piti mennä sillä mitä kaapeissa oli. Vakiovohvelitaikinani sijaan sovelsin uuden taikinan. Siitä tuli huomattavasti ohuempia ja tarpeeksi paistettaessa rapeampia vohveleita, kun taas vanhemmalla reseptilläni tulee paksuja, kuohkeita, amerikkalaisen pannukakun kaltaisia vohveleita. Tämä uusi resepti muistutti kovasti vehnäjauholettuja. Taikina oli paksu, mutta letuista tuli hyvin ohuita. Taikina oli todella riittoisaa ja vain hyvin pienikin määrä riitti vohvelirautaan, pari ensimmäistä vohvelia meinasivat pursua yli, mutta onneksi letut pysyivät todella hyvin kasassa ja niiden sitko esti taikinavalumat. 😉 Tätä taikinaa pitäisi testata ihan pannullakin! En mene takaamaan lopputulosta, mutta jos joku rohkea ehtii kokeilemaan ennen minua niin kertokaa miten kävi. 😉

Kaivelin kaapeista vohveleille niin suolaisia kuin makeitakin täytteitä. Minulla on yleensä aina useampaa eri juustoa kaapissa (tällä kertaa tilsiteriä ja kuminagoudaa), joten iskin ne pöytään savukinkkusiivujen kanssa. Makeaa puolta edustivat ihanainen, täydellisessä kypsyydessä oleva mango ja pakastimesta löytyneet mustikat. Niiden lisäksi tein vielä kookoskermavaahtoa. Kyllä, siitä saa jonkinlaista vaahtoa – niksit tähän kerron kohta.

09ohuetvohvelit1

OHUET VOHVELIT
2-3 syöjälle

25 g voita tai kookosöljyä
2 kananmuna
4 dl maitoa tai kookosmaitoa
2 rkl psylliumia
Hyppysellinen suolaa
(1 tl vaniljauutetta)
(Makeusta)

Sulata voi, lisää munat ja maito ja vatkaa tasaiseksi. Mausta nesteseos ja lisää psyllium hyvin vatkaten. Anna taikinanan turvota 15 minuuttia. Paista vohveliraudalla.
Jos teet paleoversion kookosmaidolla ja -öljyllä, hieman vähemmän öljyä riittää maidon rasvaisuuden ansiosta.
Letuista voi makeutta ja suolaisuutta säätämällä, sekä vaniljalla tehdä mieleisilleen täytteille sopivia. 🙂

Suolaiset täytteet:
Erilaisia juustoja
Savukinkkusiivuja
Piparjuurimajoneesia (resepti yllä)

Suolaisista vohveleista saa aivan mahtavia kun niitä vähän lämmittää täyttämisen jälkeen niin että juusto sulaa. Levitä täytteet puolikkaalle vohvelia ja taita se kaksin kerroin. Pistä taitettu vohveli leivinpaperin väliin ja koko systeemi sitten vohvelirauda väliin kunnes juusto on sulanut. NAM! 😉

09ohuetvohvelit3 09ohuetvohvelit2

Makeat täytteet:
Mangoa
Mustikoita
Kookoskermavaahtoa (resepti alla)
Kookoshiutaleita
Mustikkahunajaa
Vaahterasiirappia

Muita hyviä lisukkeita vohveleille ovat esimerkiksi, tuoreet marjat, pähkinävoi sellaisenaan, omena-mantelipaistos, chiahillon eri variaatiot (esim. mansikka-raparperi-, vadelma- tai marja-appelsiini), curdit (sitruuna-mango- tai mustikka-kardemumma), päärynä-kardemummahillo tai suklaamousse.

09kookoskermavaahto

KOOKOSKERMAVAAHTO

 

1 tlk kookosmaitoa (esim. Pirkka jähmettyy hyvin)

HUOM: Säilytä kookosmaitotölkkiä jääkaapissa yön yli. Äläkä sekoita sen sisältöä.

Ota tölkistä talteen nesteestä erottunut, paksu kookosmassa. Vaahdota se sen ollessa jääkaappikylmää.
Nesteen erottaminen ja lämpötila ovat kookoskermavaahdolle olennaiset tekijät. Vaahto voi latistua pitkään pöydällä seistessään, mutta aika kivasti se pysyi aamiaisen yli. Netissä olen nähnyt että tätä tapaa käytetään myös kakkujen kuorruttamiseen – pitää testata miten kestää. 🙂

Lisää lettu-, pannari- ja vohvelireseptejä:
Banaani-avokadopannukakku (ekstraproteiini)
Banaanipannarit (kahden raaka-aineen pikkuletut)
Kookospannari (”paras peruspannari” ei kookoksinen, ekstraproteiinipannari)
Uunipannukakku (todella ruokaisa)
Kommentit

Trackbacks

  1. […] parempana täytteenä kermarahkaa. Laskiaspulla onnistuu tosin myös maidottomana, sillä kookoskermavaahto on myös herkullinen täytevaihtoehto. Niin monia mahdollisuuksia täyttää pulla! Mikä on sinun […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *