Parisuhdeaikaa risteilyllä

Superkiireisen lokakuun aikana yhteinen aika oli kortilla, ja silloinkin kun toista ehti näkemään, oli aivan puhki. Ihanaa parisuhteessa on toki se, ettei aina tarvitse olla parhaimmillaan ja skarpeimmillaan tekemässä toiseen vaikutusta, vaan verkkareissa toisen kainalossa kyhjöttäminenkin riittää tuomaan kummallekin hyvää mieltä.

Tämä kausi sai meidät kuitenkin varaamaan risteilyn. Turustahan ei pääse Helsingin tavoin yhtä kätevästi päivä Tukholmassa-risteilylle, sillä laiva on Tukholmassa hyvin aikaisin ja päivä Tukholmassa vaatii laivanvaihdon. Päiväristeily on siten tietyllä tapaa helpompi vaihtoehto. Olen mieltänyt sellaiset risteilyt vähän tylsiksi, mutta nyt mielipiteeni muuttui. Olemme kumpikin vähintäänkin hyvin työllistettyjä: tutkijan ammatti on pitkälti elämäntapa, joka seuraa kotiinkin, ja poikaystävä tekee gradua ja viimeisiä kursseja samaan aikaan oman yrityksen pyörittämisen kanssa. Ei tarvitse siis pyöritellä kotona peukaloita mitä sitä tekisi. Niinpä vuorokausi laivalla ilman mahdollisuutta työjuttuihin osoittautuikin melko täydelliseksi tavaksi rentoutua ja järjestää yhteistä aikaa.

viking-grace-aurora-buffet-kalatviking-grace-aurora-buffet2

viking-grace-aurora-buffet3Appelsiinilla, inkiväärillä ja neilikalla maustettu tuoremakkara sopi erinomaisesti joulupöytään

Lähdimme itsenäisyyspäivää edeltävänä maanantai-iltana melkein täydelle Viking Gracelle. Laiva lähtee Turusta vasta iltayhdeksän  aikoihin, joten aloitimme risteilyn suoraan Aurora Buffetissa Mikael Björklundin joulupöydästä nauttien. Buffet on minulle paha paikka, sillä haluan yleensä maistaa kaikkea. Lopputuloshan on sitten tietenkin ähky. Valitin tästä poikaystävälle jo etukäteen, mutta hän oli silti enemmän buffetin kannalla kuin a la carté-ravintolan, joten itsehillintäni rajoja koeteltiin taas.

viking-grace-aurora-buffet4Hillottuja kanttarelleja

viking-grace-aurora-buffet-graavi-lammasSavustettu ja graavattu lampaanfilee sai makua myös timjamista

viking-grace-aurora-buffet-jalkiruokaCreme Caramel oli sittenkin vähän liian makeaa minun suuhuni 😛

Homma osoittautui kuitenkin odotettua helpommaksi, sillä jouluruoat ovat niin pitkälti tuttuja, että maltoin kerrankin olla maistamatta ihan kaikkea. Sillit ja silakat jätän aina sikseen, eikä niitä laatikoitakaan ollut pakko saada. Ensi viikolla on luvassa kolmet pikkujoulut, joten eiköhän niitä tule vielä syötyä… Täytin lautaseni monipuolisilla kasvislisukkeilla (mm. marinoitua kukkakaalia, hillottuja sieniä ja appelsiiniporkkanoita) sekä kiinnostavimmilla kalaruoilla sekä lihoilla. Kohokohta oli savustettu ja graavattu karitsanfilee. Juustopöydästä löytyi hauskaa raparperimarmeladia ja ruukkujuustoa. Jälkiruokapöydästä löytyi Creme Caramelia (en voi vastustaa karamellivanukkaita). Viking Line saa kyllä pisteet siitä että erikoisruokavaliot on otettu hyvin huomioon ja ruokien allergeenit, kuten esimerkiksi gluteeni, on selvästi merkitty. 🙂

viking-grace-vogue-cocktail

Illallisen jälkeen päädyimme vielä Viking Gracen Vogue-klubille. Gracellahan on erillisen ”teinidiskon” ja ”humppadiskon” sijaan vain yksi disko Vogue. Alkuillasta soitetaan musiikkia vähän varttuneemmalle väelle, ja jossain kohdassa kaiuttimista alkoi sitten kuulua Antti Tuisku. Voguen drinkkimenu yllätti positiivisesti moderneilla cocktaileillaan ja mielenkiintoisilla makuyhdistelmillä. Esimerkiksi tämä kuvan Winter Passion oli kivan kirpsakka ja sopivan hedelmäinen. 🙂

Tiistaina piti herätä etukäteen varatulle aamiaiselle, mutta sen jälkeen sulattelimme sitä tupluurien merkeissä hyteissä. Sen jälkeen päivään kuului korttipelejä, ruokailu laivan itsepalveluravintola Frank’sissa, päiväkahvit Oscar à la Carten Champagne Loungessa auringonlaskusta ja pianomusiikista nauttien, sekä tietenkin tax freen tarjontaan tutustuen.

viking-grace-franksFrank’sin pippuripihvillä oli kokoa 180 g ja ranskalaiset sai vaihdettua juureksiin

viking-grace-oscarsOscar à la carte oli Viking Gracen ravintoloista ehdottomasti tunnelmallisin! Siellä pitää käydä syömässä sitten seuraavalla kerralla

Tax freestä tarttui mukaan vähän täytettä omaan viinihyllyyn ja juomia jouluksi. Ja tottakai lihaa, tällä kertaa ankkaa (ks. Symposiumristeily ja kilojen lihatuliaiset). Kaiken kaikkiaan risteily osoittautui oivaksi tavaksi ottaa vapaata arjen velvollisuuksista ja viettää yhteistä aikaa. Voisi käydä useamminkin. 😉 Kiitokset vielä koiravahtina olleelle äidille!

Katso aiemmat jutut risteilyistä:
Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinspiraatiota
Miniloma (juomien hakureissu) Viroon ja hurmaava ravintola Salt
Symposiumristeily ja kilojen lihatuliaiset
Päivä Tallinnassa ja kehityksen merkkejä
Äiti ja tyttäret Tukholmassa

Lisää juttuja reissaamisesta löytyy Matkustaminen-hakemistosta.

Kommentit (4)
  1. Miten tapasin poikaystäväni - Pilkettä
    10.7.2017, 09:32

    […] Viehättävä Mustion Linna ja sen erinomainen ravintola Gradu pistää elämän tauolle Parisuhdeaikaa risteilyllä […]

  2. Miten tapasin poikaystäväni - Pilkettä
    10.7.2017, 09:32

    […] Viehättävä Mustion Linna ja sen erinomainen ravintola Gradu pistää elämän tauolle Parisuhdeaikaa risteilyllä […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *