Paahdetut paprikat ja antipastosalaatti

Luvassa on taas lisää reseptejä valmistujaisistani. 🙂 Perusvihersalaatin lisäksi tarjolla oli antipastosalaattia, jonka idea löytyi itseasiassa isäni häistä. Paahdoin itse paprikat, lisäsin purkista aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit, ja maustoin koko komeuden mieleni mukaan. Todella helppoa ja maistuvaa. 🙂

1806paprika1

1806paprika2

PAAHDETUT PAPRIKAT

4-5 (punaista) paprikaa
Suolaa
Mustapippuria
Hyvää oliiviöljyä
(Muutama valkosipulinkynsi)
(Tuoreita yrttejä silputtuna)

Huuhtele ja kuivaa paprikat. Puolita paprikat ja asettele ne leivinpaperilla peitetylle pellille kuori ylöspäin niin etteivät ne kosketa toisiaan. Paahda paprikoita grillivastuksella uunin ylätasossa 225 ⁰C asteessa kunnes niiden kuoret rupeavat mustumaan (tähän ei ole mitään tarkkaa minuutti määrää, mutta ei kannata lähteä kovin kauaksi uunista). Siirrä paprikat keraamiseen, lasiseen tai metalliseen kulhoon tai vuokaan ja peitä ne foliolla niin että ne höyrystyvät. Höyrystyminen saa kuoret irtoamaan helpommin. Anna paprikoiden jäähtyä ja kuori ne sitten käsin. Pilko halutessasi paprikoita pienemmiksi, esimerkiksi suupalan kokoisiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja reilulla lorauksella hyvää oliiviöljyä. Halutessasi voit lisätä myös tuoreita yrttejä silputtuna tai valkosipulinkynsiä murskattuna. Anna paprikoiden maustua jääkaapissa pari tuntia, mieluusti seuraavaan päivään saakka.

180615antipastosalaatti

ANTIPASTOSALAATTI

1 annos paahdettuja paprikoita
1 tlk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 tlk (kalamata-)oliiveja
½-1 rkl kuivattua oreganoa
(Valkosipulinkynsi tai pari murskattuna)
(Tuoreita yrttejä silputtuna)

Valuta paprikoista, aurinkokuivatuista tomaateista ja oliiveista ylimääräiset öljyt ja nesteet pois siivilässä, jonkin verran saa jäädä salaattia maustamaan. Kumoa paprikat, tomaatit ja oliivit kulhoon. Ripottele päälle oregano, sekä halutessasi yrttisilppu ja murskattu valkosipuli. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia, mieluusti yön yli.

Vinkki: Voit myös kerätä tomaattien öljyn talteen ja käyttää sitä esimerkiksi salaattikastikkeena. 😉

Samankaltaisia reseptejä:
Marinoidut artisokat
Marinoitu munakoiso
Marinoitu parsakaali
Marinoitu punasipuli

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *