Oikotie Optimaaliin-nettivalmennus

Hui.
Mitä sitä tulikaan tehtyä?

Siinä olivat ensimmäiset ajatukseni reilu kaksi viikkoa sitten kun olin juuri lähtenyt mukaan Optimal Performancen Oikotie Optimaaliin 6kk-nettivalmennukseen. Valmennuksia jaettiin kuntosalini tempauksessa ilmaiseksi, joten tartuin oitis tilaisuuteen. Kotona rupesin miettimään oliko tämä nyt järkevää. Olen melko tyytyväinen elämäntapaani, koen ateriankoostamisen olevan hallussa ja liikuntaa harrastan liikunnan ilosta ilman sen kummempia tavoitteita. Juuri tämän empimiseni takia en ollut vielä valmennuksesta tänne blogiinkaan kirjoittanut. Nyt valmennuksen neljännen viikon alettua, olen kuitenkin huomannut motivaation pysyneen (nousseen), ja haluan oikeasti kokeilla löytäisinkö vielä jotain elämäntapamuutoksia, jotka veisivät elämääni parempaan suuntaan. Olen yleensä kaikki tietävä, ja suhtaudun skeptisesti muiden neuvoihin (etenkin terveysneuvoihin), mutta perehdyttyäni valmennukseen tarkemmin, rupesin näkemään siinä potentiaalia. Yrityksen ideologia ja metodit olivat mieleeni, ja henkilökunta vaikutti pätevältä. Tietämystä löytyy mm. hormonitoiminnasta, sillä onhan yrityksen perustaja Hormonidieetti-kirjankin kirjoittanut Kaisa Jaakkola, ja myös paleoruokavaliokin on tuttu juttu.

Optimal Performancen sivuilta löysin tällaisen listan:

Mitä aiheita Oikotie Optimaaliin -valmennuksessa käsitellään?

Valmennuksessa käydään läpi useampi asiakokonaisuus pala kerrallaan. Sinulle tutuksi tulevat mm.

  • Miten koostaa fiksuja ateriakokonaisuuksia aamupalalle, lounaalle, päivälliselle ja välipalalle
  • Miten harjoitella kuntosalilla turvalliseslti mutta tehokkaasti jotta rasva palaa ja kehon suorituskyky paranee
  • Hyödyllisimpien ravintolisien valitseminen ja niiden merkitys hyvinvoinnille
  • Unen määrän ja laadun parantaminen
  • Stressinhallinnan parhaat työkalut
  • Ruokavalioiden ja dieettien korvaaminen erilaisilla, sinun tarpeisiisi vastaavilla periaatteilla. Näin rakentuu joustava ja stressitön elämäntapa, joka toimii kotona, töissä, kesämökillä ja matkoilla.
  • Useita reseptejä ja ideoita maistuvien ja terveellisten aterioiden koostamiseksi.

…sekä lukuisia muita mielenkiintoisia tehtäviä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rakentamiseksi!

Mitä itse odotan valmennukselta:

  • Kuntosaliohjelma ja liikevideot
  • Vinkit painon ja lihasmassan ylläpitoon/kasvattamiseen
  • Vinkkejä stressinhallintaan ja parempaan uneen

Salilla käyminen on kiinnostanut minua jo pitkään, sillä nykyisillä tottumuksillani tunnun vain laihtuvan, eikä lihasmassa kasva tai kunto tunnu kehittyvän. Toivon nyt saavani tietoa ja ideoita mitä liikkeitä salilla tehdä,  miten tehdä ne oikein ja millaisilla painoilla aloittaa. Valmennuksessa on mahdollisuus osallistua kuukausittain järjestettävät painoharjoittelun tekniikan ryhmäopetukset, mikä ei varmastikaan olisi huono ajatus. InBody-kehonkoostumusmittauksissa olen käynyt säänöllisesti useamman vuoden, mutta OP tarjoaisi BioSignature-mittausta, joka kertoo enemmän kehon todellisesta hyvinvoinnista… BioSignature mm. kertoo kehon hormonitasapainosta sen perusteella minne rasva on kehossa varastoitunut. Lisää BioSignaturesta voi lukea esimerkiksi OP:n Sannan blogista.

Mitä BioSignature-mittaus kertoi minusta?

Valmennus tarjosi helpon mahdollisuuden BioSignaturen testaamiseen, joten kävin mittauksessa. Yleisesti kehoni hormonitasapaino oli varsin kohdillaan. Ainoa yli viitteiden menevä arvo oli tricepseissä. Olen helmikuusta asti kärsinyt olkapääongelmista ja yläkroppatreeni on ollut vähällä, joten tiesinkin lihaksen vaihtuneen siellä rasvaksi. Rasvakertymä tricepseissä viittaa vähäiseen testosteroniin, ja siihen voi koittaa vaikuttaa riittävällä proteiininsyönnillä (uskoisin tämän olevan kunnossa) ja painotreenillä (tähän pitäisikin panostaa). Navan ympärillä rasvaa oli hieman muita paikkoja enemmän (silti viitearvojen rajoissa), mikä kertoo mahdollisesti hieman koholla olleista kortisolitasoista. Myös takareisissä rasvaa oli hieman enemmän (viitteiden rajoissa), mikä voi kertoa ympäristöstä tulevasta xenoestrogeenikuormasta. Enpä olisi huolissani tästäkään; pinnoitepannut on jo vaihdettu valurautaan ja keraamiseen, ihon- ja hiustenhoitotuotteet ovat pääasiallisesti parabeenittomia, en lämmitä ruokaa muoviastioissa ja juomapullokin on vaihdettu SIGG:n BPA:tomaan pulloon. Yläselässä ja lantiolla rasva oli vähäistä, mikä kertoo hyvästä hiilihydraattiensietokyvystä, eli niitä minun ei kannata pelätä.

Mitä muutoksia OO tuo tai on tuonut?

Kuntosalilla en ole käynyt ikinä, joten se oli suuri muutos. Ensimmäiset treenikerrat olivat jokseenkin hapuilua, ja tarkistin joka liikkeen välistä puhelimen avulla netissä olevia liikevideoita. 😛 Parin treenikerran liikkeet alkoivat kuitenkin hahmottumaan, ja homma rupesi tuntumaan mukavalta. Aluksi epäilin salilla käymisen olevan tylsää, ja ettei se korvaisi jumppatuntien tuomaa iloa, mutta nyt täytyy sanoa että taisin olla väärässä. On siinä salillakin käymisessä oma juttunsa. 🙂 BioSignature-mittauksen yhteydessä myös elämäntapani käytiin läpi.
Ruokavalio ja lisäravinteet olivat kohdallaan ja laadukkaita, mutta sain tehtäväksi yrittää änkeä vielä jonkun ekstrasmoothien päiviin, jotta lihaskasvusta ja painon noususta olisi jotain toivoa. Syön jo nyt hyvin paljon, joten ruokamäärän lisääminen ei ole helppoa, mutta nestemäinen smoothie saattaisi mennä alas helpommin. Olen aiemmin maininnut heraproteiini-postauksessani etten ole smoothie-ihmisiä, mutta nyt olen taas valmis yrittämään. 🙂 Lisäksi kalaöljy piti vielä sisällyttää ruokavalioon. Sitä kohtaan minulla on lieviä, lapsuudesta juontavia ennakkoluuloja, mutta Iherbistä tilaamani Carlson Labs The Very Finest Fish Oil on maustettu sitruunalla, joten ehkä se menee… Pari päivää olen nyt ehtinyt kokeilemaan, eikä ole tähän mennessä aiheuttanut kalaöljyryökäyksiä. 😉

14kalaoljy 14mango-lime

Smoothiekokeiluissani on syntynyt jo ainakin yksi herkullinen vakioresepti:

PAKSU MANGO-LIME-KOOKOSSMOOTHIE

½ kypsä mango
½ limen mehu
1 dl kookosmaitoa
Vaniljauutetta tai -jauhetta
Annos proteiinijauhetta (minulla ½ dl tätä heraa)
(Lisäksi macaa, L-glutamiiniä, liivatetta, perunajauhoa…)

Kuori ja pilko mango. Mittaa kaiki ainekset kapeaan ja korkeaan astiaan, ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Nauti! 🙂

Minä lisäilen smoothieeni vielä kaiken maailman terveysjauheita, mutta ne ovat vapaavalintaisia. Perunajauho on uusin kokeilu, ja sitä menee suolistobakteerien hyvinvoinnille tärkeän resistentin tärkkelyksen nimissä. Koitan kirjoitella siitä jossain vaiheessa enemmän, mutta ne jotka eivät sitä malta odottaa, voivat vaikka kuunnella Paleoradion kahdeksannen podcastin ja käyttää Googlea. 😉

Onko kukaan blogin lukija sattumoisin mukana samassa valmennuksessa?

Lisää kirjoituksia aiheesta liikunta ja terveys:
Nivelkivun taltuttaminen
Gelatiiniä koneeseen (vaikka kaakaovanukkaan muodossa)
Viikko kookoksenhimoisen koiran ehdoilla ja juoksutreeniä
Pakko saada sixpack
MSM, olitko se sinä?
Leikkauksesta paraneminen, osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet
Leikkauksesta paraneminen, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro
Leikkauksesta paraneminen, osa 3: Liikuntastoppi ja neljä seinää
Verkkokauppaihastus ja kuntopäivitystä
Kuntoutusta pitkällä tähtäimellä
Fysioterapeutin viimeinen sana ja nivelten hoitokikat

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘UA-66125539-1’, ‘auto’);
ga(‘send’, ‘pageview’);

Kommentit (12)
  1. Proteiinipitoinen vadelma-lakritsivispipuuro - FAST Natural lakritsi
    21.5.2017, 08:48

    […] peruspannari” ei kookoksinen) Kukkakaalipitsapohja Mango-avokadosmoothie Mango-kookossmoothie Mango-mansikka-avokadosmoothie Mansikka-inkiväärismoothie Munaton proteiinipannari […]

  2. Proteiinipitoinen vadelma-lakritsivispipuuro - FAST Natural lakritsi
    21.5.2017, 08:48

    […] peruspannari” ei kookoksinen) Kukkakaalipitsapohja Mango-avokadosmoothie Mango-kookossmoothie Mango-mansikka-avokadosmoothie Mansikka-inkiväärismoothie Munaton proteiinipannari […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *