Nyt ne taulut ovat seinällä ja muistutus ensi viikosta

Kerroin toissa viikolla Itsenäinen nainen tilaa isän laittamaan tavarat paikoilleen-kirjoituksessa ensiasunn on sisustusprojektistani ja sen hitaasta etenemisestä. Muutin toukokuun lopussa, ja viime viikolla ensimmäiset asiat, kuten esimerkiksi heinäkuussa ostettu Ikea Songe-peilini, pääsivät seinälle kun isäni tuli kylään iskuporakoneen kanssa. Seinälle pistettävien listalla oli myös pari Madridista tuomaani uimarikuvaa sekä äidin kätköistä löytynyt Helsingin EM 94-kisajuliste. Olin jopa saanut nuo julisteet kehystettyäkin, mistä voi minun tapauksessani olla melkeinpä ylpeä. Homma jäi kuitenkin kesken, kun porakone sanoi itsensä irti kun ensimmäiselle taululle porattiin reikää.

Tähän jäätiin toissa viikolla

Onneksi kaikki kaverini eivät kuitenkaan ole itsenilaisia tutkijoita, vaan tuttavapiiriin kuuluu myös yksi sähkömies. Kaveri tuli kylään, porasi tauluille reiät ja pisti vielä Ikea Grundtal-magneettilistan keittiön seinälle veitsiä varten. Lisää työtilaa keittiöön. Me happy!

Pahoittelen kuvien hämäryyttä, päivänvalo ei ihan meinaa yltää näin syksyllä ikkunalta huoneen perälle

Olohuoneen sisustus ei suinkaan pääty tähän, mutta tämä oli jo suuri askel eteenpäin. Myöskin ajoitus oli täydellinen, sillä tänä iltana järjestän kavereilleni tuparit. Jos siis taulut eivät ole päässeet sienälle vielä neljän kuukauden päästä muutosta, on aika järjestää tuparit – ne luovat sopivasti painetta. 😉


Lisää ensiasunnon innoittamia koti- ja muuttoaiheisia kirjoituksia:
Itsenäinen nainen tilaa isän laittamaan tavarat paikoilleen
Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti
Kehyskompromissejä?
Julisteita ja tauluja olohuoneeseen
Kurkkaus kotiin – yksiö 20-luvun kerrostalossa
Ihastuttava Turun Martti
Kurkkaus kotiin – kaksio Eskilstunassa
Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinsipiraatiota
Projekti koti etenee
Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)
Asunto löytynyt, aineenvaihdusta haussa
Ystävät tukevat, vaikka pärjäisitkin itse
Ensiasunnon hankinta mielessä ja hullarishoppailua
Kuvausrekvisiittaa kirppikseltä ja mitä astioita haluaisin ostaa


PS. Pilkettä blogi siirtyy marraskuun alussa, eli ensi viikolla Kauneus & Terveys-sivustoille. Tästä ei kuitenkaan pitäisi koitua lukijoille haittaa, sillä tästä nykyisestä osoitteesta tulee uudelleenohjaus uusille sivuille, ja kaikki vanhat kirjoitukset ja reseptit tulevat löytymään myös sieltä. Mikään ei siis katoa. 😉 Uudet kirjoitukset päivittyvät tuttuun tapaan myös blogin Facebook-sivuille ja Instagramiin tulee kaikenlaista kivaa useampana päivänä viikossa. Lue lisää siirtymisestä tästä kirjoituksestaOdotan ensi viikkoa jo innolla, siihen asti kivaa viikonloppua! 🙂

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *