Nutellan makuiset proteiinipallot ovat helppo herkku

Tänä syksynä blogin keskeisiin teemoihin kuuluvat hyvinvointi, terveys ja elämästä nauttiminen. On ollut puhetta Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksesta, jossa olen mukana, sekä terveellisistä herkuista. Julistauduin jo syyskuussa herkkulakkoon, sillä kesällä sokerin puputtaminen tuntui karanneen käsistä. Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksessa sellaisia ei kuitenkaan kannateta, sillä siellä pyritään opettelemaan että kaikkea saa syödä – hyvästi turhat ruokakiellot! Allergiat yms. sitten erikseen. Olen kuitenkin onnistunut pääsemään sokerin puputtamisesta, vaikka en kieltäydykään siitä totaalisesti. Sen sijaan keskityn terveellisempiin tapoihin herkutella (ks. Terveelliset herkkuvaihtoehdot resepteineen). Yksi tämän hetken suosikkiherkku onkin Nutellan makuiset proteiinipallot.

28nutellakakku2Nutellakakku syntyy vain kahdesta raaka-aineesta

Ah Nutella, tuo suklaisen pähkinäinen herkkutahna. Sitä ei ole helppo vastustaa, eikä toki ole pakkokaan, mutta itse asiassa Nutellasta on helppo tehdä terveellinen versio kotonakin. Blogissa onkin aiemmin julkaistu terveellisen Nutellan ohje sekä kahden raaka-aineen Nutellakakku. Eikä pidä unohtaa terveellistä ja ruokaisaa Nutella-smoothieta!

nutella-smoothieKokeile myös terveellistä Nutella-smoothieta!

Lisäproteiinia nämä Nutellan makuiset proteiinipallot saavat herasta. Pyrin itse suosimaan mahdollisimman korkealaatuista heraa (esim. maustamatonta heraisolaattia) sekä välttämään turhia makeutusaineita, erityisesti aspartaamia ja asesulfaami K:ta. Maustetuista heraproteiineista löytyy esimerkiksi Foodin luomulaatuinen niittyheraproteiini ja kotimaisista tuotteista löytyy FAST Natural-tuotesarja, johon myös kuuluu suklaa. Kumpikin noista on makeutettu stevialla. Voit kuitenkin käyttää maustetun proteiinijauheen sijaan maustamatonta heraproteiinia, ja lisätä sitten kaakaota ja haluamaasi makeutusta erikseen.

proteiinipallotProteiinipallot voi kuorruttaa raakakaakaojauheella tai jättää kuorruttamatta

Nutellan makuiset proteiinipallot

200 g (4 dl) hasselpähkinöitä
1 dl suklaanmakuista heraproteiinijauhetta (esim. Foodinin niittyhera tai FAST Natural)
(Raaka-)kaakaojauhetta maun ja heran suklaisuuden mukaan
(Hunajaa tai vaahterasiirappia, jos kaipaat makeampaa)
Ripaus hyvää suolaa
n. 1-2 dl vettä
(Raaka-)kaakaojauhetta kuorrutukseen

Mittaa pähkinät, proteiinijauhe, suolaripaus ja hieman kaakaota blenderiin. Aja massa tasaiseksi (toivottavasti sinulla on hyvä blenderi/tehosekoitin ;)). Lopputulos on tässä vaiheessa enemmän jauhoista kuin tahnaa. Tarkista makeus ja suklaisuus, lisää tarvittaessa. Lisää vettä kunnes tahnasta tulee helposti muotoiltava, piparkakkutaikinamainen koostumus. Nosta massa jäähtymään jääkaappiin puolesta tunnista tuntiin ja muotoile siitä sitten haluamasi kokoisia palloja. Mittaa kuppiin kaakaojauhetta ja tiputtele pallot sinne yksitellen. Kierittele palloja kupissa niin että ne saavat tasaisen kaakaojauhepeitteen. Proteiinipallot säilyvät parhaiten jääkaapissa.

Vinkki: Jos haluat vaihtelua, voit kuorruttaa pallot myös esimerkiksi carobjauheella, pähkinärouheella tai kookoshiutaleilla. 😉

Edellinen kirjoitukseni: The Blog Awards 2017 ja mainitsemisen arvoisia blogeja

the blog awards finland 2017

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *