Muutto Hollantiin

Valmistuin keväällä luonnontieteiden kandidaatiksi, ja se tarjosi loistavan tilaisuuden tehdä jotain erilaista kun mikään kerran ei ollut yliopistolla varsinaisesti kesken. Hain ja pääsin Hollantiin Erasmus-opiskelijavaihtoon. Se on tuntunut tähän asti vielä niin etäiseltä etten ole siitä hirveästi huudellut. Asunnonhankinnasta oli pitkään päänvaivaa, mutta nyt nekin tuntuvat ratkenneen, ja homma muuttui äkkiä paljon todellisemmaksi. Minä tosiaankin muutan Hollantiin, tarkemmin sanottuna Utrechtiin, ja vieläpä alle kuukauden sisällä! Alan olla aika innoissani. Olen vuosia sitten käynyt Amsterdamissa, ja pidin siitä kovasti. Kiva ja hauskannäköinen, toimiva kaupunki eikä liian isokaan. Utrecht vaikuttaa myös minun makuuni sopivalta. Kartan perusteella etäisyydet ovat okei, ja olen kuullut että Utrecht olisi kanavineen vielä Amsterdamiakin nätimpi ja idyllisempi. Hollantilainen ruokakulttuuri vaikuttaa kuitenkin vähän epäilyttävältä. Lounas kuitataan yleensä vain jollain leivällä tai keitolla, kun minulla lounas on ehdottomasti päivän tuhdein ateria. Ruokavalioon kuuluu muutenkin paljon perunaa ja viljaa (ai että niitä ihania pannukakkuja!), mutta eiköhän tästä selvitä – onhan Hollanti myös goudan kotimaa. 😉

Meinaan edelleen jatkaa blogiin kirjoittamista. Ruoanlaittoa tuskin lopetan, mutta saa nyt nähdä minkälaiseksi ruokarytmi siellä kehittyy, ja minkälaiset keittiövarusteet ovat. Odotan kyllä jo innolla että pääsen katsomaan miltä hollantilaiset ruokakaupat näyttävät ja miten niiden perusvalikoimat eroavat Suomen valikoimiin. Tuskin nyt mitenkään radikaalisti, mutta joka maasta löytyy aina omat jännät juttunsa. Esimerkiksi Unkarissa olin innoissani löytäessäni kaupasta kefiiriä, josta olin Suomessa saanut vain kuulla. Paikallinen Stockmann pitää myös löytää, sillä ostoslistalla on ainakin poffertjes-pannu miniminipannukakkuja varten. 😉

Mietittävää ja järjesteltävää on vielä paljon (esim. lento on hankimatta). Huomasin myös että aikaa on auttamatta liian vähän ja viimeiset viikot tulevat menemään siivillä. Hyvästeltäviä, rakkaita ihmisiä on paljon, mutta onneksi aika menee siivillä ja kohta sitä taas nähdään. 😉 Matkakuume on ehdottomasti nousussa.
Hihihi, kohta sitä mennään! 🙂

saaresta

Kommentit (8)
  1. Karitsaa ja rosmariiniporkkanoita punaviinikastikkeella - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 19:20

    […] on nyt viimeinen viikonloppuni ennen Hollantiin lähtöä, ja olen päättänyt nauttia siitä. Hyvä ruoka on tietenkin yksi nautinto. Kokkailimme […]

  2. Äiti ja tyttäret Tukholmassa - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 17:36

    […] lähteä äitini ja pikkusiskoni kanssa laatuaikaa vielä ennen kuin lähden sitten puoleksi vuodeksi Hollantiin. Yhteistä aikaa on yleensä liki mahdoton järjestää, sillä asumme eri paikkakunnilla, mutta […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *