Munaton proteiinipannari

Olen aina ollut pannari- ja lettuihminen. Viljattomien pannarien teko ei ole juttu eikä mikään, mutta munia resepteihin aina tulee. Tulipa kuitenkin testattua että sekin onnistuu, ja vieläpä niin hyvin ettei siitä munattomuuta edes arvaisi. Pannari sidotaan yhteen geeliytyvillä pellavansiemenillä (käyttety myös makean piirakan munattomassa pohjassa), ja proteiinia pannariin saadaan hyvälaatuisesta herasta. 😉

23munatonpannari

PROTEIINIPANNARI (ilman kananmunia)
2 annosta

½ pellavansiemeniä
1,5 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
1 dl maustamatonta heraproteiinia
½ rkl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
Hyppysellinen suolaa
Makeutusta maun mukaan
Vaniljauutetta

Mittaa vesi ja pellavansiemenet korkeaan ja kapeaan kulhoon, aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Voit myös rouhia siemenet ensin kuiviltaan ja lisätä sitten veden. Lisää loput ainekset ja anna taikinan turvota 20-30 minuuttia. Kumoa taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (n. 20×30 cm) ja paista uunissa 200 ⁰C asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes pannari on saanut sopivasti väriä. Nauti esimerkiksi marjojen, hedelmien ja (kookos-)kermavaahdon kera.

Lisää lettu- ja pannarireseptejä:
Banaanipannarit
Pikkuletut
Savuporo-juustopannari
Uunipannukakku
Vohvelit
Vohvelit 2 (ohuet)
Vohvelit (paleo)

Pannareita ekstraproteiinilla:
Banaani-avokadopannari
Banaani-saksanpähkinäpannari
Kookospannari

Kommentit
  1. 1

    Marika sanoo

    Hassua oli katsoa tuota sinun pannarikuvaa kun söin just eilen american pancakesejä jossa oli kiwiä ja mustikoita päällä 😀 Kiva tämäkin ohje. Voikohan pellavansiemenien sijaan laittaa vähän enemmän psylliumia?

  2. 2

    sanoo

    Hehe, nyt on kiivikaudi, ja pakkasessa on aina marjoja. 😉
    Jauhettujen chian siemenien pitäisi ainakin toimia (mutta ne eivät taida sinulle sopia?). Psylliumista en mene takuuseen, mutta voihan sitä koittaa. Lisäisin sitten myös ehkä väähän kookosjauhoa, pelkkä psyllium tuppaa olemaan aika liisterimäistä ja herakin liukenee niin hyvin ettei tuo hirveästi rakennetta.

  3. 4

    sanoo

    Rakennetta se kyllä tuo, mutta kananmunankaltaisesta sitkosta en ole varma. Kerro miten kävi jos kokeilet. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *