Mökiltä palasi onnellinen tyttö (+kesän hittiresepti)

JEE! Minä pääsin mökille!!

Meillä on ollut sama ränsistynyt vuokramökintönö koko elämäni. Olen viettänyt siellä suurimman osan kesistäni, mutta siihen tuli stoppi muutettuani pois Helsingistä. Viimeksi olen ollut siellä elokuussa 2012. Nyt sain kuitenkin mökin itselleni viikonlopuksi ja karautin sinne perjantaina työviikon päätteeksi. Mökki sijaitsee Lahden lähistöllä. Minä matkasin koiran kanssa junalla Lahteen, ja poikaystäväni ajeli sinne Turusta minua vastaan. Junamatkalla sain taas todeta että VOI LUOJA minkälainen ihmismagneetti tuo koira onkaan. Siis aivan käsittämätöntä. Etenkin aikuisten miesten sydämet ovat sen edessä sulaa vahaa. Junassa käytävän toisella puolella istui kolmen Virosta palailevan, hyvin marinoidun, miehen seurue. Yksi jäsen rupesi ylistämään koirarakkauttaan ja muistelemaan lapsuuden lemmikkiään sillä sekunnilla kun koirani näki. Kiinnostus ei laantunut koko tunnin matkan aikana ja matka menikin pitkälti niin että tämä neljääkymppiä lähestyvä mies konttasi junan lattialla ja halusi halailla koiraani. Onneksi pikkukarvaturri osoitti harvinaisen hyviä hermoja, vaikka se suhtautuukin humalaisiin yleensä aika varauksellisesti.
Odottelin sitten juna-aseman edustan bussipysäkillä kyytiäni ja siihen sattui keski-ikäinen mies taksia odottamaan. Taksin tilattuaan mies lähti lähestymään meitä ”Kuka on hieno poika?! Kuka on hieno poika?! Kyllä koira koiran tuntee!”-hihkaisuilla. Enpä voinut muuta ajatella kuin että taas sitä mennään. Koirasta oli suurta iloa miehelle kunnes hänen taksinsa saapui. On se rankkaa kun on niin nätti koira…

17kesak-mokki3

Mökki oli samanlainen kuin aina ennenkin. Järven rannalla, pusikon piilossa eikä naapureita lähimain. Koira ei olisi voinut olla onnellisempi. Sen sielu lepää luonnonrauhassa, ja jos sen on pakko päästä toteuttamaan sisällään asuvaa vahtikoiraa, itseään niin se voi halutessaan hukkua vähän järvellä kaakattavia joutsenia. Mistään muusta sen ei mökillä tarvitse oikeasti huolestua. 11-vuotias vanhus nuortui silmissä ja intoutui heti autosta päästyään juoksemaan rallispurtteja ympäri pihaa. Onnessani olin minäkin. Lapsuudenkotia tai –tavaroita minulla ei juuri ole, mutta mökki on pysynyt. Siellä tulee todellakin ladattua akkuja siinä missä kaupungissa olisi kuitenkin tultu oltua koko viikonloppu menossa. Keskityimme siis autuaasti vain akkujen lataamiseen. Vähän parantelimme mökkitietä ruohonleikkurin ja lapion kanssa, ja voimia pidimme yllä kiireettömällä kokkailulla. Saunomaankin päästiin illalla. 🙂

17kesak-mokki4
Aamiainen ja edellisen päivän hesari – päivä mökillä alkaa niillä.

17kesak-mokki5 17kesak-mokki6
Säät eivät olleet otollisimmat grillailuun, mutta kyllä ne ribsit syntyivät uunissakin. 😉 Ribseistä ja kanankoivista tuli joutessa keiteltyä luulientä, sitä maistui kupponen aamiaisellakin kananmunien ja vuohenfetan kanssa.

17kesak-mokki2
Launeen Prismasta löytyi hevosen ulkofileetä, nam!

Hevonen on herkkua. Siitä on syntynyt herkkuillallisia (Hevosen ulkofilee kermaisella pippurikastikkeella ja lanttulohkoilla) ja grillattu heppa oli viime juhannuksen paras ateria. Poikaystävän nenä johdatti meidät valitsemaan huumaavan tuoksuisen timjamipuskan pihvien marinointiin. Hevosen kanssa tuli grillattua herkkusieniä (ikiaikainen kesäherkkuni). Aurajuustosienet ovat klassikko, mutta myös levitettävä vuohenjuusto toimii niissä älyttömän hyvin!

17vuohenjuustosienet

GRILLATUT VUOHENJUUSTOSIENET

250 g jumboherkkusieniä
150 g (1 prk) levittyvää vuohenjuustoa/vuohentuorejuustoa (esim. Valfrais tai Chavroux)

Poista sienistä jalat ja rapsuttele mahdolliset mullat pois. Täytä sienet vuohenjuustolla ja grillaa ne kypsiksi.

Lisäksi mökiltä tuli nyysittyä mahtava, 7-koloinen, valurautainen lettupannu – en todellakaan usko, että isäni tulee kaipaamaan sitä. Minä kuitenkin rakastan lettuja, joten pannu tulee varmasti käyttöön! Lue lisää valurautapannuista ja niiden hoidosta:
Banaanipannarit & valurautapannun hoito
Osso buccoa meksikolaisittain ja valurautapannun rasvapoltto

Mökkeilyyn kuuluu sienestäminen ja marjastaminen, joskus kalastaminenkin, mutta vielä ei tietty marjoja tai sieniä (täältä ei juuri löydy korvasieniä) ollut, mutta ties vaikka minulla olisi tänä vuonna niin hyvä tuuri että saisin mahdollisuuden toiseenkin mökkireissuun…

17kesak-mokki1

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    […] nälkäisenä mökille. 😉 Hevosen ulkofileetä tuli ostettua reippaasti, kun löysimme sitä viime viikkoisella mökkireissullamme. Mökkireissulta seurasi mukana myös vuohentuorejuusto. Vuohentuorejuusto oli silloin miehelleni […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *