Minä ja muut naiskuskit

naiskuskiPidän itseäni hyvänä kuskina, ja myönnän itsekin naureskelleeni useammin kuin kerran ”naiskuskeille”. Muun muassa silloin kuin seurasin sivusta kun poikaystävä ajoi mäessä taskuparkissa olleen auton pois parkista, minkä jälkeen tyttöystävä hyppäsi rattiin ja mies meni takaisin asuntoon. Jos ajaa, niin olisihan se nyt hyvä selvitä a) parkkiruudusta lähtemisestä ja b) mäkilädöstä. Olen tosin itsekin korjannut meikkiä ennen autosta nousua peruutuspeilin avulla. 😀 Se ei kuitenkaan tarkoita että minä – tai muutkaan naiset – olisivat huonoja kuskeja.

Kun rupesin pohtimaan naiskuskeja lähipiirissäni, jouduin kyllä myöntämään, että totuus on se, että miehet ajavat keskimääräisesti enemmän ja ovat siten myös kokeneempia kuskeja. Lukiokavereistani suurinosa ajoi kortin heti kun saavuttivat 18-vuoden iän, mutta hyvin moni tyttö lopetti ajamisen siihen tai hyvin pian sen jälkeen. Asiaan tietenkin vaikuttaa myös kotoa pois muuttaminen – harvalla juuri omaan kotiin muuttaneella ja/tai opiskelut aloittaneella on omaa autoa tai sellaista käytettävissä. Eksäni äidillä on ajokortti, mutta hän ei ole ajanut kymmeniin vuosiin. Nyt rattiin lähteminen vaatisi melkein uuden kierroksen autokoulua.

auton-vuokraaminen-puerto-ricossaRanteessa on edelleen päivitystä odottava Polar Loop

Itse muutin heti lukion jälkeen Karjaalle ja siitä vuoden päästä Turkuun. Pidin silti yllä ajorutiiniani, ja ajettuja kilometrejä oli luokkaa 10 000 kun suoritin kakkosvaiheen Turussa. Asiaa auttoi kesätyöni kaupungin puisto-osastolla, jossa pääsin myös ajamaan työautoa. Sittemmin ajaminen on vähentynyt huomattavasti. Siirryin puistohommista oman alan töihin, eikä kesiäkään tullut enää vietettyä Helsingissä, jossa olisin voinut lainata vanhemmilta autoa. En ole silti ruvennut pelkäämään ajamista. Onneksi. Nykyään hyppään kaverin auton rattiin aina kun suinkin saan mahdollisuuden. Olen ollut useamman kerran kuskina kun ollaan reissattu kavereiden kanssa Turusta Pohjanmaalle (muun muassa Pampas Nationalsdagiin) – minä tykkään ryyppäämistä enemmän ajamisesta, ja kaverit ovat tyytyväisiä. Eksän kanssa ajaminen jakautui aika tasaisesti, ja Kreikan lomallamme minä olin itse asiassa ainoa, joka istui vuokraamamme auton ratissa. Viime juhannuksena olin aivan pähkinöinä kun sain ensiksi ajaa kaverin autolla Tammisaaresta Hankoon ja takaisin, ja sitten vielä sunnuntaina takaisin Turkuun – mikä luottamuksen osoitus! 😉

kiva-ajaa

Nykyisellä poikaystävälläni on oma auto. Olen jo jonkin aikaa vihjaillut hyvin suoraan että tahdon rattiin, mutta jostain syystä asian suhteen ei ole tapahtunut juuri edistystä. Mitä nyt olen joskus saanut siirtää sen kadun aurauksen tieltä. Se ei riitä Siirille, joka tykkää ajaa. En halua jumiutua malliin, jossa mies on aina kuskina – etenkään kun tykkään itse ajaa. Toisaalta ymmärtäähän sen kun mieskin tykkää ajaa ja kyseessä on hänen aarteensa – se oma bemari, josta haaveiltiin kauan. Kyse on siis tuskin siitä, että hän pelkäisi minun ajavan kolarin heti takapihalla. Mutta olisihan se hyvä ja kivaa, jos Siirikin saisi ajaa. :>

Sitten tuli Puerto Ricon loma. Päätimme vuokrata auton pariksi päiväksi, jotta pääsisimme tutustumaan saaren muihinkin osiin. Kuinkas ollakaan, sinä päivänä kun auto oli määrä vuokrata, iski poikaystävälle sitekä päänsärky ja niinpä minä päädyinkin autonvuokraamoon yksin. Täytyy tunnustaa että olisihan se ehkä ollut luontevaa että se meistä, joka sentään omistaa auton, olisi ollut hommassa mukana, mutta tiesin että asiassa ei ole mitään, mitä minä en osaisi. Autoja on tullut vuokrattua ennenkin (tosin yhdessä jonkun kanssa). Luin sopimuksen tarkkaan ja sen jälkeen syynäsin auton vielä tarkemmin että kaikki sen kolhut oli merkattu papereihin ja otin vielä kuvat joka suunnalta ettei tulisi epäselvyyksiä. 😀

vuokra-auto-naarmu

Poikaystävä ei itse asiassa ollut koskaan edes ollut kyydissäni ja nyt hän päästi minut yksin vuokraamaan autoa ja ajelemaan vieraassa maassa vaikka hän on se meistä se, joka omistaa auton. Luottamus on hyvästä. 😉 Vielä hauskempaa minulla oli kun kävi ilmi, että minä olin ainoa, joka autoa sai ajaa – ajokortin näyttäminen ei riittänyt poikaystävän lisäämiseksi kuskiksi, vaan papereihin olisi tarvittu allekirjoituskin. Mutta mikäpäs siinä, minä tykkään ajaa.

Ilmeisesti pari päivää Siirin kyydissä riitti vakuuttamaan poikaystävän siitä että minutkin voi päästää rattiin, sillä viikon päästä kotiinpaluusta hän jätti auton avaimet minun luokseni kun lähti kotiin muutaman viinilasillisen jälkeen. Ennen hän on aina tullut hakemaan auton itse seuraavana päivänä, mutta tällä kertaa minä sain käydä hakemassa hänet. Ja niin Siiristä tuli bemarikuski. 😉

bemarikuski

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *