Mausteinen puolukkapiirakka

Allergiaystävälliset reseptit saavat jatkoa. 🙂 Jouduin tosiaan kehittelemään ainejärjestömme joulujuhlille pähkinättömän  jälkiruoan (kookos ok), ja miellyttääkseni kaikkia tein yhden jälkiruoan sijaan kaksi leivonnaista. 😉 Ensimmäisenä ehdin julkaisemaan suussa sulavan piparimutakakun reseptin, ja nyt on vuorossa myöskin jouluun (ja muutenkin) sopiva mausteinen puolukkapiirakka. Se on pähkinättömyyden lisäksi maidotonkin.  Minä halusin kovasti keksiä jotain jouluista, ja päädyin siten käyttämään juuri puolukoita ja maustamaan pohjan kanelilla ja kardemummalla. Pelkäsin kuitenkin hieman nirsoilisivatko nuoret aikuiset puolukoista, mutta vielä mitä! Tämäkin piirakka syötiin loppuun. 🙂 Jos puolukoita on tarvetta syödä, niin ne kuuluu käyttää juuri tähän. 😉

13puolukkapiirakka

MAUSTEINEN PUOLUKKAPIIRAKKA

Pohja:
¾ dl sulaa kookosöljyä tai 75 g suolatonta voita
¾ dl auringonkukansiemeniä
1 dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ dl erytritolia (tai muuta makeutusta)
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
½ rkl kanelia
1/3 tl jauhettua kardemummaa
½ tl vaniljauutetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
n. 150-200 g (1 pss) puolukoita

Vanukas:
4 kananmunaa
2 dl kookosmaitoa
1 tl vaniljauutetta
Hyppysellinen suolaa
Nestemäistä (English Toffee– tai  vanilja-)steviaa maun mukaan (minulla n. 40 tippaa) (tai muuta makeutusta)

Valmista pohja. Jauha auringonkukansiemenet sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Sekoita raaka-aineet keskenään, nypi taikina tasaiseksi ja painele ne voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Esipaista pohjaa uunissa 175 ˚C asteessa 5-7 minuuttia. Laske uunin lämpötila 150 ˚C asteeseen. Levitä puolukat tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle piirakkapohjalle. Valmista vanukas. Vispaa raaka-aineet sekaisin keskenään, lisää haluamaasi makeutusta suuhusi sopiva määrä. Kaada vanukas puolukkakerroksen päälle. Kypsennä piirakkaa uunissa 150 ˚C asteessa noin 40-45 minuuttia, kunnes vanukas on hyytynyt. Kypsyyden voi tarkistaa työntämällä veitsen keskelle vanukasta – vanukas on kypsä, mikäli veitseen ei tartu mitään. Tarjoa piirakka sellaisenaan tai esimerkiksi jäätelön tai (kookos-)kermavaahdon kanssa.

Kaikki reseptini ovat poikkeuksetta viljattomia. 😉 Jos jollain sattuu olemaan ongelmia vielä munienkin kanssa, niin kannattaa kurkata leivonnaisista mustaherukkapannacottapiirakka, sekä herkulliset (joskin maidolliset mousset ja pannacotat:
Baileys-mascarponemousse
Chili-suklaapannacotta
Portviini-suklaa-mascarponemousse
Sitruunainen mascarponemousse
Vaniljapannacotta mustaherukoilla

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tämä sinun blogi on kyllä varsinainen aarreaitta näitä allergiaystävällisiä reseptejä etsivälle, jälleen kerra yksi kiva ohje muistiin laitettavaksi. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Kiitos, Rommirusina! 🙂 Siinä on jotenkin lähtenyt kehittymään, kun on alunperin itselleen pitänyt oppia soveltamaan. Kokemuksen karttuessa rupeaa näkymään aina vain enemmän kikkoja reseptien muokkailuun. 😉

  3. 5

    sanoo

    […] riitti herkkuja, ja pähkinättömät jälkiruokani (piparimutakakku cointreaukermalla ja puolukkapiirakka) tekivät kauppansa ja kavereiden pikkujouluissa koristeltiin […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *