Mama’s Kitchen – Votsalakian helmi

15mamaskitchen3

Terveisiä täältä Samokselta! Loma on nyt puolessa välissä, ja viikon aikana olemme löytäneet ravintolan, joka ansaitsee ehdottomasti tulla mainituksi. Tykkään kokeilla eri ruokia ja eri ravintoloita, mutta jo toisena iltana löysimme ruokapaikan, josta tuli suosikkimme. Aika lähellä kylän keskustaa on Tourist center-super market, jonka yhteydessä on pikkuruinen Mama’s Kitchen-ravintola. Kyseessä on vanhan pariskunnan ja heidän keski-ikäisen tyttärensä pitämä marketti, jonka yhteydessä on perhevoimin pyöritettävä ravintola, jossa nimen mukaisesti äiti kokkaa.

Ruokalistassa vaihtuu jotain päivittäin, ja tarjolla on 4-5 vaihtoehtoa sen mukaan mitä äiti on tänään kokkaamassa. Raaka-aineet pysyvät siten aina tuoreina ja laadukkaina, ja kaikki ruoka valmistetaan juuri syömistä varten ilman puolivalmisteita. Lista ilmestyy ravintolan eteen aina aamupäivästä, ja jos näiltä ystävällisiltä ihmisiltä käy kyselemässä, voivat he kertoa jo seuraavankin päivän spesialiteetit. Koska työvoimaa ei ole paljon, vanhemmat ovat varsin iäkkäitä ja samoilla voimilla pyöritetään myös markettia, kuuluu illallinen tilata jo aiemmin päivällä. Illallista varatessa täytyy sopia myös kellonaika, jotta keittiö pysyy vieraiden tahdissa. Seurueisiin otetaan aina 15-30 min väli. Ravintolasta on mahdollista saada myös take away-annoksia. Ruokajuomat saa suoraan myymälästä. Kaupassa on hyvä valikoima viinejä, ja hyllystä voi valita mieleisensä. Hintaan lisätään 2 € kun pullo nautitaan ravintolan puolella, ja jos koko pullo ei illan aikana kulu, saa sen viedä mukanaan kotiin. Valkoviinin ja rosén voi valita ja pistää kylmään jo päivällä illallista tilatessaan. Olueen ja virvoitusjuomiin lisätään 50 senttiä.

Perheellä on myös erinomainen englanninkielen taito. Keskusteluissa kävikin ilmi, että vanhemmat olivat sodan jälkeen muuttaneet 40 vuodeksi Australiaan, jossa tytär olikin syntynyt. Äiti ja tytär pyörivät eniten myymälän puolella ja ovat hyvin ystävällisiä ja puheliaita. He kertovat mielellään ruoista ja auttavat ratkaisemaan allergia- ja ruokavaliorajoitteet. Ensimmäisenä iltana sain lampaanpaistini täytteen ilman leivänmuruja ja riisiä, ja toisena iltana paistettu kalmarini jätettiin leivittämättä. Lisukkeeksi sain aina suuren salaatin, siinä missä normaalilisukkeet olivat yleensä salaattia ja perunoita jossain muodossa. Eräänä iltana meille kerrottiin että seuraavana päivänä syötäisiin erään seurueen toiveesta moussakkaa – ja minulle tarjouduttiin oitis tekemään jauhoton versio.

15mamaskitchen1 
Ensimmäisenä iltana syömämme lammas oli niin mehevää, mureaa ja suussa sulavaa että oli kerralla selvä että täällä syötäisiin useammin.

15mamaskitchen2

Yksi ruoista, joita eniten odotin Kreikkaan lähtiessäni oli mustekala. Ensimmäisenä iltana saamani mustekala oli pettymys – sitkeää ja grillissä poltettua. Kun maman listalta löytyi taas mustekalaa, tiesin saavani jotain parempaa, enkä pettänyt. Kalmari oli mureaa, ja sopivasti paistettu – pikkulonkerot olivat kivan rapeita, ja muut osat pehmeitä.

Jos joku sattuu matkallaan Votsalakiaan tai muualle Samokselle, suosittelen lämpimästi reissua Mama’s Kitcheniin! Siellä saa tuntea itsensä enemmän kuin tervetulleeksi, ja ruoka on mitä erinomaisinta. 🙂

Lisää vinkkejä luvassa kun palaan Suomeen. 😉 (EDIT: Loput vinkit löytyvät täältä)
(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘UA-66125539-1’, ‘auto’);
ga(‘send’, ‘pageview’);

Kommentit (7)
  1. Ruokaa ja juomaa Samoksella - Pilkettä
    3.7.2017, 15:16

    […] päivittelemään blogia. Viime viikolla annoin vähän esimakua lomatunnelmista kun kirjoittelin Mama’s Kitchen-ravintolasta, ja nyt on luvassa vähän lisää. Tarinaa riittää enkä halua uuvuttaa ketään […]

  2. Ihana ravintola Peskesi - Heraklion, Kreeta
    23.5.2017, 17:32

    […] Hotellivinkki Heraklioniin – Galaxy Hotel Iraklio Matkailijan gluteenikamppailu – nyt ei mennyt ihan nappiin Horisontissa Kreeta – työn merkeissä Ruokaa ja juomaa Samoksella Votsalakian helmi – Mama’s Kitchen […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *