Maailman paras Pätkiskakku

Pätkikset ovat poikaystäväni lemppareita. Kesällä kauppoihin tulleet Kingistä rakenteeltaan muistuttaneet Pätkis-puikot toimivat, mutta puolen litran paketissa oleva Pätkis-jäätelö ei sen sijaan tehnyt vaikutusta. Tiedän, että Pätkis on parasta Pätkiksenä, mutta Pätkiskakku oli silti sellainen juttu, jota oli pakko kokeilla. Tykkäsihän poikaystävä Irish Coffee-juustokakustakin, ja Pätkiskakku ajatuksena kuulostaa vähintään yhtä hyvältä – ja ai että pätkiskakku olikin hyvää! Se uhkaa nyt kertaheitolla viedä Irish Coffee-juustokakun paikan juustokakkubravuurinani.

29irischoffeejuustokakku1Gluteeniton ja viljaton Irish Coffee-juustokakku on maistunut monissa juhlissa!

Minun ei itse asiassa ollut edes tarkoitus pistää tämän kakun reseptiä blogiin kun sitä tein. Tein kakun pikkuvuokaan enkä varannut omaa, nättiä palaa reseptin kuvauksia varten (terveiet ruokabloggaajan arjesta), mutta kun lopulta maistoin itse kakkua, totesin että resepti on pakko laittaa jakoon. 😀 Niinpä tästä kakusta onkin kuvissa jäljellä enää hassu minipala. 😀 Siitä voi ehkä päätellä jotain tämän kakun herkullisuudesta. 😉

pätkiskakku-gluteenitonTähän kakkuun käytin gullónin gluteenittomia suklaakeksejä, joita saa muun muassa Lidlistä ja Citymarketista

Tämä Pätkiskakku on periaatteessa myös gluteeniton, joskin sen voi halutessaan tehdä myös tavallisista, vehnäpohjaisista kekseistä. Pätkiksen tuoteselosteessa lukee “saattaa sisältää vehnää”. Keliakialiiton suosituksen mukaan tällaiset tuotteet sopivat keliaakikoillekin satunnaisesti käytettäviksi, muttei joka päivä syötäväksi. Osa kuitenkin on herkempiä, joten jos tiedät olevasi herkkä myös mahdollisille jäämille, kokeile mieluummin sitä Irish Coffee-juustokakkua. 😉

paras-pätkiskakkugluteeniton pätkiskakku

Pätkiskakku

Pohja:
175 g gluteenittomia suklaakeksejä (esim. gullón, myös Pirkan gluteenittomat täytekeksit/”dominot” toimivat)
75 g voita (hieman vähempi voi riittää jos käytät täytekeksejä)

Täyte:
4 Isoa Pätkistä (36 g kappale) (yksi pussillinen Pätkis Bitesejä taitaa olla myös sopivasti suunnilleen saman verran, 140 g)
2 pkt/400 g maustamatonta tuorejuustoa (tavallista tai 11 % rasvaa)
2 dl kuohukermaa
(1 tl vaniljauutetta)
2-3 liivatelehteä+tilkka kiehuvan kuumaa vettä
Maun mukaan lisää sokeria tai muuta makeutusta
Kaakaojauhetta koristeluun

Murskaa keksit ja sulata voi mikrossa tai kattilassa. Sekoita voisula keksimuruun niin että siitä tulee tasaista murumassaa. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan peitoksi niin että se tulee reunojen saumoista ulos. Taputtele muruseos pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja mausta vaniljalla. Paloittele pätkikset ja sulata ne kattilassa miedolla lämmöllä tai mikrossa. Varo polttamasta suklaata! Mikrottaminen kannattaa tehdä lyhyissä pätkissä. Siirrä tuorejuustot toiseen kulhoon (ei kermavaahtokulhoon) ja sekoita suklaasula tuorejuuston joukkoon tasaisesti. Puristele liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois ja laita ne mukiin. Lorauta päälle hieman kiehuvan kuumaa vettä (alle puoli desiä pitäisi riittää), sen verran että ne liukenevat täysin. Kaada liivateliemi Pätkis-tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana samalla sekoittaen. Jos annat liivatteen seistä, se voi jäädä kokkareiseksi. Kääntele kermavaahto varovasti tuorejuustoseoksen joukkoon. Tarkista makeus ja lisää halutessasi sokeria tai muuta makeutusta, kunnes makeutta on sopiva määrä sinun makuusi. Kumoa täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta nuolijalla tai lastalla. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Voit halutessasi koristella kakun kaakaojauheella ennen tarjoilua. Kaakaojauhe kannattaa ripotella kakun päälle siivilän läpi, jottei kaakao ole kökkäreistä.

Blogin Herkut ja jälkiruoat-hakemistosta löytyy myös useita raakakakkureseptejä.

nooa-jälkiruokaSyyskuun ruokapäiväkirjaan mahtui muun muassa ravintolassa herkuttelua 😉

Edellinen kirjoitukseni: Ruokapäiväkirja syyskuulta

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *